Jälleen kaksi aihetta jotka ovat pyörineet mielessäni jo useamman päivän ajan, ja jotka yritän ujuttaa samaan tekstiin. Isä Meidän on rukous josta olisi paljonkin sanottavaa ja onkin. Piispa Eero Huovinen on kirjoittanut Isä Meidän rukouksesta 238 sivuisen ”oppaan”. Ja tuo jatko otsikossa kuuluu yhtä hyvin tähän aikaan kuin mihin tahansa – jopa aikojen alkuunkin.

Siihen aikaan kun minun ja veljieni isä, ikäjärjestyksemme mukaan meille opetti tätä Isä meidän rukousta se oli yhdeltä kohtaa erilainen kuin nyt. Silloin muodossa:” Ja anna meille meidän velkamme anteeksi!” Minä olen kaivannut tuota kohtaa! Minusta se on jotenkin armollisempi ja ”lempeämpi” kuin muodossa anna syntimme anteeksi? Tuo synti sana painaa ja ahdistaa.

Tartuin siis innolla piispan kirjaan ja ajattelin saavani jonkinlaisen selvityksen asiaan, ja sainkin, mutta synti sanana pysyy. Ja tullee minua aina ahdistamaan? Mutta hän käy läpi kohta kohdalta tätä rukousta ja juuri tämän Synti sanan alla hän kirjoittaa sellaisen rukouksen josta ekumeenisesti on päätetty kuinka rukoillaan yhdessä silloin kun ollaan tekemisissä muiden kristillisten kirkkojen kanssa, kuten katolilaisten ja ortodoksien. Silloin siis käytetään Luukkaan mukaista tapaa:” Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.”

Minulla on usein ollut kiusaus kappelillamme lausua tämän vanhan mallin mukaan silloin kun yhdessä ääneen rukoilemme, ehkä sen teenkin vielä joskus. Mitä ”Isä Meidän” kirjaan muuten tulee, yli puolen välin luettuani olin innoissani ja ajattelin että jokaisen pitäisi kirja lukea, mutta kun siirryttiin kohti loppua ”siunaus” ikään kuin katosi? Tuli jotenkin raskaaksi se loppu tekstiosuus lukea.

Kuinka sitten tuo toinen aihe? Jossain laulussahan lauletaan näin ”Ihmisen ikävä toisen luo”. Mikä siis olisi muuttunut luomiskertomuksen alkuajoista.? Totesihan Jumala itse, ihmisen luotuaan, ettei ihmisen (miehen Aadamin) ollut hyvä olla yksin. Jos ei ennen niin ainakin nyt, ihmisen ole hyvä olla yksin tämän kauhean taudin runnoessa koko maailmaa ja laittaessa ihmiset karanteeniin ties kuinka pitkäksi aikaa? Pakosti huomaa kuinka masentavasti se vaikuttaa.

Ihmisen ikävä, ei ole pelkästään toisen ihmisen luo ja läheisyyteen, vaan myös ehkä entistä enemmän Jumalan luo.? Onhan niin, että eniten tästä korona ongelmasta lie kärsivät ikäihmiset joiden elämä on muutenkin rajoitettua. Kuten, ja myös monet toisten ihmisten avusta riippuvaiset,  ja yksin asuvat. Me joiden ystäväpiiri ja sukulaiset vain harvenemistaan harvenevat jo kuolemankin kautta. Kyllä monenlaista tunnetta, ajatusta, ja muistoa saa käydä läpi, eivätkä ne aina ole ollenkaan ilon tai kiitoksen puolelta.

Jumala on luonut meidät sellaisiksi, sekä omaan henkilökohtaiseen yhteyteensä että toinen toistemme. Ihmettelen kuinka tätä aikaa josta valo on sammunut, kukaan enää kauaa jaksaa. Kun en minäkään jolla on tieto ja tuntemus Valosta joka ei koskaan sammu! Ja jolla on kokemusta olla yksin. Olen luullut kaikkeen jo tottuneeni, mutta ei, koville ottaa.

Laukkuuni, joka minulla aina kappelillamme mukana on, oli jäänyt pohjalle erään pienen laulun sanat jotka nyt itkettää, mutta yritän saada ne kirjoitettua meille kaikille joilla nyt on kovin yksinäistä ja ikävää. Rukoillaan että Herra armahtaisi meitä, vaikka edessä vielä mitäkin olisi! Ja niin kuin ehken onkin. Jumala sanassaan kuitenkin sanoo:” Älkää peljätkö”! Ja Jeesus lupaa olla meidän kanssamme maailman loppuun saakka.

Sinulle joka tätä jaksat lukea toivotan jaksamista kirjoittamani laulun sanoin. Emme kuitenkaan ole yksin kuin fyysisesti. Ystävät ovat kanssamme joskin ehkä jo odottamassa ylösnousemuksensa päivää tai sitten kukin omissa oloissaan suojellakseen muita ja itseään tältä pahalta taudilta. Mitään ei kuitenkaan tapahdu Jumaln sallimatta, Hän on turvamme – aina elämämme loppuun saakka. Sittenkin!

”Turhaan ette tänne tulleet, suotta ette saapuneet, turhaan eivät tietä tallaa etsijänkään askeleet. Turhaan ette tänne tulleet, yksin ette harhailleet. Monet ovat ennen meitä samaa tietä kulkeneet.

Turhaan ette tänne tulleet, turhaan ette taistelleet. Matkamme on vielä kesken Isä hoitaa uupuneet!! Turhaan ette tänne tulleet, turhaan ette työtä tee. Jeesus kulkee keskellämme, lohduttaa ja rohkaisee!” Kiitos Herralle!