Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Aamusta iltaan, hetkestä toiseen.

4 kommenttia

Aamuauringon paisteessa istuin aamukahville ja katselin vanhaa rakasta maisemaa, mutta nyt jo osiltaan riisuttuna! Mutta kaunis se on silti kun aurinko paistaa! Taivas on jälleen sinivalkoinen ja Pihlajapuun punaiset marjat hehkuvat ilman lehtiä sinisen sinistä taivasta vasten. Mieleeni tulivat sanat ”vastakohdat täydentävät toisiaan”? No ajatus lähti niiltä sijoiltaan kehittelemään tekstiä tänne?! Ja kuinka ollakaan huomasin että TAPIO oli eilen käynyt kirjoittamassa myös.! No, ajattelin etten voikaan kirjoittaa, mutta tässä nyt kuitenkin olen.

Ensiksikin kiitos Tapiolle tekstistään. Sitä varmaan kommentoidaan toisaalla. Vastakohdistakaan en nyt sitten sen enempää kuin että ihmisten kohdalla tuo toistensa täydentäminen on vaikea asia. Ei se aina suinkaan onnistu, ainakaan parisuhteissa eli avioliitossa jossa tarvitaan toinen toisensa ymmärtämistä ja tukemista. Mutta kun katselin tuota keittiöni ikkunasta avautuvaa tuttua maisemaa, niin ajattelin onko sama ristiriita luonnossakin kuin ihmisten välisissä suhteissa?

En tiedä, enkä jaksa pohtiakaan! Mutta tämän saman taivaan alla me täällä olemme kunnes Jumala luo uuden taivaan ja maan. Ajattelen mennyttä viikkoa. Avustajani on ollut sairaana ja minäkin vähän. Voimat ovat olleet rajalliset ja elämä puhututtanut. Onneksi on ollut hyviä kirjoja joita olen lueskellut, kirjoittamisen ohessa toinen intohimoni! Mainitsen yhden nimeltä, koska se oli niin erikoinen ja jotenkin jopa profeetallinenkin.? Vaikka ei se ensin siltä tuntunutkaan.

Tapani Sopasen ”Uloskutsutut”! Kun luin ensimmäisiä sivuja en tykännyt, kun se oli kirjoitettu romaanin kaltaiseksi keksittyine henkilöineen, enkä lue romaaneja. Tosiasioita vaan. Onneksi en lopettanut lukemista! Tarina keksittyine (?) henkilöineen seuraa, jotenkin, mitä Raamattuunkin on kirjoitettu. Kuvataan mennyttä, olevaa ja tulevaa aikaa, sen mukaan kuin kirjoittaja ikäänkuin profetaalisesti esim. tulevan ilmoittaa.?

Toivon vaan ettei niin tapahtuisi että ne jotka uskovat joutuisivat ns. ”uloskutsutuiksi” ? Eli pakenemaan joihinkin erityisiin paikkoihin tai kokoontumaan salaa yhteiskunnan muuttuessa yhä kielteisemmäksi, ja ahtaammaksi kokoontua! Niille, jotka uskovat ja tahtovat elää ns. ”jumalisesti” tässä ja tulevassakin ajassa ja yhteiskunnassa. En voi kuitenkaan sanoa muuta kuin että, jonkinlainen profeetallisuus tulevaisuuden suhteen mielestäni tässä kirjassa on.? Mutta olen vain tavallinen ihminen ja tämä on minun kokemukseni.

Joka tapauksessa, tänään on kaunis ilma, Pihlajani punaiset marjat hehkuvat sinistäkin sinisempää taivasta vasten ja aurinko paistaa. Aamusta asti on soinut mielessäni virsi 547:” Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa! Varjot väistyy ja vajavuus, JEESUS VOIMANSA antaa! Kiitos Herran Hän auttaa tiellä! Meidän kanssamme nyt ja aina on, täällä suo Isän suosion, Rauhan Luonansa siellä!”….Hyvä virsi jos jollakin on virsikirja kotonaan, voi säkeistöt sieltä lukea! Sanat Lina Sandellin!

Kiitos Jumalalle Sanastaan, kauniista Isänmaasta ja Uskon lahjasta! Jumalalla on vieläkin paljon kansaa tässä maassa! Jumalan Armo ja Rakkaus olkoon kansamme yllä nyt ja aina! Tämän maailman lopuun saakka ja siinä tulevaisuudessa joka uskovilleen on luvattu!! Siunatkoon meitä Kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, poika ja Pyhä Henki! – Armosta ja uskosta kiitollisena, yksi ”uloskutsuttu”.

4 thoughts on “Aamusta iltaan, hetkestä toiseen.

  1. Kiitos taas kirjoituksestasi tuulikki. Nyt jäi mieleeni soimaan tuo laulu.

    Tuohon kirjaan Uloskutsutut on ilmestynyt jatko-osa Vainotut tänä syksynä. Kirjan Uloskutsutut luin heti kun se kirjastosta löytyi. Enpä meinannut malttaa laskea sitä käsistäni kun lukemaan aloin, yksi sunnuntai-iltapäivä ja ilta meni vain kirjaa lukiessa. Ehkä kirja on todellakin profetaalinen ja tulevaan aikaan aikaan viittaava. Nyt odotan jatko-osaa kirjastosta kun se sinne tulee.

    Tykkää

    • Hei! Kiitos tiedosta, täytyypä minunkin vahtia tuleeko näihin kirjastoihin, mutta luultavasti kun tuota edellistäkin sain tosiii kauan odotella! Minusta se loppu tuossa kirjassa oli hyvä!
      Ja muutenkin sama minulla, luin sen yhteen pötköön kun ensin pääsin siihen sisälle!
      Kyllä Jumala voi antaa ihmisille myös profeetallisiakin aavistuksia tai miksi niitä nyt sanoisi. Kyllähän joissain seurakunnissa profetioitakin on saatu, tosin aika usein niissä on ollut ihmistäkin mukana.
      Mutta niinhän se on, emme ole täydellisiä olemme vain ihmisiä, lahjoistamme huolimatta. Mutta aina kannattaa, niin kuin varmaan tiedätkin, olla vähän varovainen ja antaa itselleen aikaa pohtia Jumalan Sanan valossa asioita. Mikä tapahtuu se tapahtuu. Joka tapauksessa emme voi koskaan kylliksi kiittää siitä että meillä on Sanan ja Uskomisen suhteen, ainakin vielä, vapaus! Ja toivotaan, jos tuossa nyt olisikin profeetallisuutta, että paikkamme löytäisimme jatkossakin. Muistetaan rukoilla kansamme ja uskovien puolesta! Kiitetään Herraa Isämaasta joss vielä saa uskoa ja julistaa!!!

      Tykkää

  2. Hyvä kun kirjoitit, itselläni näyttää nyt olevan tarve kirjoittaa pitkästä aikaa. Hyvä kun tekstejä tulee!

    Tykkää

    • Vähän kyllä ajattelin mitä teen, mutta mahtuuhan tänne! Ihan tosi kiva kun sinäkin jaksat. Tuo toinen juttusi tuolla FB.ssa Pietarista? Kirjoittaisitko siitäkin, kun minua se ainakin kiinnostaisi, vai joko kirjoitit? En ole käynyt katsomassa, puin vaatteita päälle ja istuin jonkin aikaa tuolla kovassa tuulessa, mutta auringon paisteessa! Siellä mietiskelin kaikenlaisia! 😉

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.