Tänään on totta sanat:” Metsässä ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois”! Mikään ei liiku on tasaisen harmaata, vielä kuitenkin joissain pensaissa lehtiä mutta koivut ovat jo paljaat. Jotkut sanovat tällaisista tai vieläkin pimeämmistä päivistä että: ”On kaksi pimeää vastakkain”. No ei vielä! Kuitenkin sitä kohti ellei lunta sada tänne eteläänkin.

Samoissa, hämärissä aatoksissa koko aamun, johtuen siitä että eräs henkilö tässä kanssani päivittäin, kertoo kipeästä avioerostaan. Se muistuttaa minua omastani ja ahdistaa. En jaksaisi. Ja mietin vielä sitäkin mitä Jumala on kirjoituttanut Sanassaan, että jos joku eroaa mutta tahtoo mennä uudelleen naimisiin, niin on mentävä sen entisensä kanssa, NÄIN siis minun sanoen. Kukin lukekoon sen sisältä omasta Raamatustaan. Ja kuitenkin ihmisen kaipuu ihmisen luo, on myös tosiasia tässäkin elämässä! Me olemme Aadamin jälkeläisiä.

Kuitenkaan, jos on joutunut eroamaan, niin silloin on tosi kysymyksessä! Kukaan ei sellaista tahdo omalle kohdalleen, se on aina iso kriisi! Sitä saa todellakin työstää ja työstää uudelleen ja uudelleen. Se on haava joka ei umpeudu! Varsinkin jos on se petetty puolisko. Ja ehken pahoinpidelty fyysisestikin. Minä Olin. Ja kuitenkin Jumala on myös sanonut ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, ja siksi Hän miehelle naisen loikin. Eikä ole olemassa muuta niin intiimiä yhteyttä kuin on miehen ja naisen välillä. Ei edes vanhemmuus ole samanlainen yhteys, vaikka voi olla myös kovin syvä ja onkin. Äitinä ainakin koen niin että lapseni on minulle tärkeintä tässä maailmassa ja menee kaiken muun edelle.

Tämä nykyinen tilanne ei ole uusi, mutta tuli aamulla mieleeni sekin, että miksen aloittanut blogien kirjoittamista nimettömänä eli anonyyminä, ei vaan tullut mieleeni! Oletan myöskin että nimellä kirjoittaminen on uskottavampaa kuin nimettömänä, varsinkin vaikeista elämään liittyvistä asioista. Ja kuitenkaan noista kaikkein vaikeimmista asioista ei voi kirjoittaa niin kuin ne elävässä elämässä on pakko kohdata. Kyllähän sitä yrittää, ja joutuu olemaan sielujen hoitajanakin eikä ehken onnistuisi jos itse ei olisi joutunut samoihin tilanteisiin kuin jotkut ihmiset, joita kohtaan.

Joskus on pakko ns. ”pysäyttää”! Ei ole kummallekaan eduksi että joka päivä puhutaan vaikeista asioista. Sellaisia varten ovat ammattihenkilöt. Pitäisi osata suhteuttaa. Meillä on sentään toisin, kuin monien yksityiselämässä, rauha maassamme! Ja kun on sotaveteraanin lapsi on kiitollinen tästä rauhasta. Mutta ei voi olla surematta Ukrainan kohtaloa! Se on jotain aivan käsittämättömän kauheaa! Oi Jumala Kaikkivaltias! Armahda Ukrainan kansaa, niin kuin meitä kaikkia  synnin uhreja. Kuinka osata kiittääkään Kaikkivaltiasta kaikesta siitä hyvästä, kuitenkin, mitä on osakseen tässä elämässä saanut!

Kiitos, Ylistys ja Kunnia, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Jälleen kerran! Totisesti Aamen!