Jatkuu:” Tee siksi minut todella”? Ainakin ulkomuistini mukaan?

Tämän asian kanssa olen viime päivinä askarrellut!  – Voisin lisätä vielä ”kuinka vaikeaa se onkaan”! Kuinka usein saakaan itsensä kiinni siitä että sanoo tai käyttäytyy aivan toisin kuin tahtoisi! Suorastaan hävettävän usein eikä ”vahinkoa” saa tekemättömäksi vaikka sydän särkyisi. Mitään puolustusta en tälle taida keksiä, se toisenlainen käyttäytyminen tai sanominen kun itsenikin yllättää, mutta liian myöhään?! – Mitä sitten teen? Kadun, mutta en saa tehtyä tai sanottua takaisin! Onko minulla toivoa? Onko ihmisillä toivoa? – Luultavasti vasta taivaan täydellisyydessä.

On aika raskasta olla ihminen. Ei hyödytä puolustella sillä että sitähän me kaikki olemme ja kaikille meille sattuu ”vahinkoja”! Ikääntyminenkään ei tässä auta, ainakaan paljoakaan? Kuinka ihanaa olisikaan olla täydellinen! On raskasta huomata rikkovansa ihmistä, kaltaistaan, vastaan ja huomata se liian myöhään, eli kun vahinko on jo tapahtunut. Ja yhtä raskasta olla itselleen rehellinen! Voi olla, jos kanssani asuisi joku elävä ihminen jolle voisi puhua en tarvitsisi tätä kirjoittaakaan.

Mitenkäs se toinen vanha Suomalainen sananlasku taas sanoikaan? Kumpikos kello se kauemmaksi kuului Hyvä vai Paha? Minä kyllä luulen, kun ihmisiä olemme kaikki, että se paha kello kuuluu kauemmaksi? Jos ”luuloni” on oikein se on ikävä juttu koska sanojaan ei todellakaan saa takaisin. Eikä siinä itku auta, ei katumus eikä mikään, koska ihminen on ihminen.

Entäs tunnustaminen ja anteeksipyytäminen? Auttaako se enää kun vahinko on tapahtunut joissakin asioissa jo vuosikymmeniä sitten?. Uskooko kukaan että anteeksipyynnössä ei ole kysymys oman itsensä kiillottamisesta? Vaan todellisesta katumisesta. Kun tätä pohdin ja kirjoitan, mielessäni on tosi vanhoja juttuja, mutta ihmiset eivät unohda. Enkä näköjään itsekään, mietin miksi ne nousevat kiusaamaan NYT?! Ja öisinkin.

Kun maito on kaatunut sitä ei enää lasiinsa saa.  Ja toisaalta vanha Suomalainen sananlasku vielä niinkin sanoo että:” Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään”? Olisi mielenkiintoista tietää millaisissa tapauksissa nämä sananlaskut ovat syntyneet? Ja onko ne alkuperältään kansallisia vai kulkeutuvatko jostain?

Olen jotenkin jo useamman päivän ollut aika lähellä maan pintaa!? En pääse pois matalasta mielialastani? Nukunkin huonosti. Kirkkoon tekisi mieli. Tuntuu kuitenkin siltäkin ettei jaksa. Ei jaksa. Synninpäästö pitäisi kyllä saada ja ikivanhat ”synnit” saada anteeksi. Kaikilla ihmisillä on vain niin kiire. Niin ja omat ns. ”porukkansa” jota minulla ei oikeastaan ole olemassakaan? Vai psykiatriko tässä olisi oikea osoite? Ja yöllä en ainakaan nuku tämän tekstin jälkeen! Pyyhinkö pois?

Mielessäni on Eino Leinon runo:” Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin” Olen sen joskus aina jonnekin kirjoittanut ja kerran lausunut sen meidän kappelillakin, silloin kun vähän aikaa näitä runoiltoja pidettiin. Ei ne kovin suosiota saaneet, siis ne runoillat? Mutta – jooo? Ihmisen elämä on ihmisen elämää. Joskus riemullista joskus takkuamista.

Minä EN tahtoisi tätä tekstiä facebookiin! En vain tiedä kuinka sen estäisin? Ennen kun en ollut sielläkään, nämä jäivät tänne blogitaivaalle! Ihmisen on joskus saatava ilmaista todelliset tunteensa, kokemuksensa ja ajatuksensa! Siitäkin huolimatta että painettuani lähetä nappia poistun toiseen huoneeseen ja kadun!