Blogitaivas on vietellyt hiljaiseloa. Kävijöitä on ollut rauhalliseen tahtiin muutamia satoja kuukaudessa mikä on ilahduttavaa. Mielessäni on ollut ajaa sivusto alas, mutta toisaalta tekstien luonne tekee niistä ikään kuin ajattomia. Ajaton on myös evankeliumi, ilosanoma Jeesuksesta.

Olen aina miettinyt sitä miksi kristikunta on niin kovin jakautunut, olen itsekin saanut melko ihmeellisiä kommentteja ja arvioita omasta hengellisyydestäni juuri toisilta kristityiltä. Myös opettajan työssäni olen kohdannut kummallisia kommenteja koulusta ja uskontotunneista. Yleensä ne ovat tulleet kristityiltä ihmisiltä, en juurikaan muilta. Jään miettimään sitä mikä meitä ns. uskovia vaivaa? Emmekö luota Jumalan kykyyn johdattaa asioita? No en sitä ala sen enempää pohtimaan, mutta juurisyy löytynee sieltä ihan alusta.

Kesällä sain kutsun puhekeikalle kotiseudulle Härmään. No, korona-tauti esti sen reissun, mutta aihe jäi elämään mieleen. Se oli ajatus siitä, että Jumalan kasvojen edessä meillä ei ole mitään muuta esitettävää pelastuksemme hyväksi, kuin Jeesuksen nimi.

Jotenkin tuota aihetta tutkiessani törmäsin Kainin uhrilahjaan Jumalalle. Kainin lahja ei kelvannut Jumalalle ja itselleni se on ollut aina hieman mysteeri. Mitä vika siinä on oikein voinut olla? Hän uurastaa pellolla ja näkee vaivaa. Sitten hän ylpeänä haluaa tuoda Jumalalle parastaan.

Raamattu ei kerro miten ja koska oli ryhdytty uhraamaan Jumalalle. Aivan ilmeistä oli kuitenkin, että uhrit vastasivat Mooseksen kirjan antamia ohjeita uhreista. Uhrieläimen veren oli virrattava, jotta uhri olisi kelvollinen. Veressä oli elämä. Uhraamisessahan ei ole kyse siitä, että Jumala tarvitsisi itse niitä uhreja vaan se niitä tarvitsee uhraaja.

Nimi ”Kain” tulee heprean kielen verbistä, joka tarkoittaa ’saada/hankkia’. Sana tarkoittaa jonkin arvokkaan ja voimallisen asian haltuunsa saamista. Heprean kielen nimi Hebel, suomeksi Abel, tarkoittaa haihtuvaa ’usvaa’ tai ’henkäystä’. Sanasta välittyy ajatus sumeasta epäselvyydestä, tyhjyydestä tai sisällön puutteesta. Samaa sanaa hebel käytetään toistuvasti Saarnaajan kirjassa turhuudesta puhuttaessa. Raamatun Abel ei tuo itseään esille lähestyessään Jumalaa ja hänen uhrinsakin on kasvanut syömällä itse ruohoa. Hänen ainoaksi ansiokseen jää lähestyä Jumalaa uskossa. Uskossa siihen, että toteuttamalla Jumalan tahdon hän saa siunauksen.

Kain, jonka nimi viittaa vahvasti tekemiseen ja työhön, tuo Herralle maansa antimia. Kainiin on asetettu paljon odotuksia esikoisena ja mahdollisena käärmeen pään polkijana ja pelastajana. Hänen uhrilahjansa on hänen omien käsiensä työtä, se on konkreettinen osoitus hänen ponnisteluistaan. Kainin ongelma ei ole se, että hän tuo uhrin, vaan se, että hän tekee sen väärästä syystä. Hän haluaa Jumalan hyväksynnän omien tekojensa perusteella. Hän uskoo, että hänen työnsä ansaitsee Jumalan siunauksen. Omavanhurskas ihminen yrittää itse hankkia Jumalan hyväksynnän omien tekojensa, hyvien tekojen tai uskonnollisten rituaalien kautta. Joskus yritämme jopa rukouksella hakea Jumalan huomiota ja hyväksyntää ja näin Jumalanpalveluksemme on enemmän Jumalan suosion hakemista ,kuin hänen palvomistaan pyyteettä.

Aabel, nuorempi veli, tuo parhaan karjansa esikoisen. Aabelin uhri hyväksytään, koska se on uskon teko. Heprealaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: ”Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin”. Aabel luottaa siihen, että Jumala on hyvä. Hän ei yritä ansaita Jumalan hyväksyntää omilla teoillaan, vaan hän luottaa täysin Jumalan armoon.

Jumala ei hylkää Kainin uhria siksi, että se olisi huonolaatuinen tai väärässä muodossa. Ongelma on Kainin sydämessä. Hän haluaa ansaita Jumalan hyväksynnän omilla teoillaan. Tämä on tärkeä oppi meille kaikille. Hyvät teot ovat tärkeitä, mutta ne eivät pelasta meitä. Pelastus tulee vain uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

Kainin omavanhurskaus johtaa kateuteen, vihaan ja lopulta murhaan. Omavanhurskas ihminen ei voi tuntea todellista rauhaa, koska hän on jatkuvasti huolissaan omasta riittävyydestään Jumalan edessä. Hän vertailee itseään toisiin ja kokee jatkuvaa painetta olla parempi. Samalla hän saattaa vaatia muilta samaa ja jopa enemmän.

Aabelin usko vapauttaa hänet tästä taakasta. Hän voi elää vapaasti, koska hän luottaa siihen, että Jumala rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Hän ei tarvitse todistaa arvoaan kenellekään.

Me kaikki olemme taipuvaisia omavanhurskauteen. Me haluamme, että muut hyväksyvät meidät ja haluamme olla myös Jumalalle mieliksi. Me teemme hyviä tekoja, mutta usein väärästä syystä. Haluamme, että ne tuovat meille tunnustusta ja hyväksyntää.

Meidän täytyy oppia luottamaan Jumalan armoon. Meidän täytyy ymmärtää, että emme voi ansaita Jumalan rakkautta omilla teoillamme. Pelastus tulee vain uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.