Elämä on yllätyksellistä, ei mikään uutinen.

Ennen tätä päivää, kävin viimeksi lukemassa Heikin tekstin sairastumisesta keuhkokuumeeseen. Kun oman potemiseni kanssa, joka ei ole sama kuin Heikin, etukäteen suunniteltu asiointipäivä muuttuikin levoksi, ja vasta illan tullen jaksoin raahautua u,t,b, sivulle huomaankin että sävy jolla ajattelin kirjoittaa ei ehkä olekaan ajankohtainen enää.

Rakkaat veljet kirjoittavat niin väkevän vahvasti, että itse tunnen vain piipittäväni. Mutta olkoon, ihanaa on saada vahvaa ruokaa! Ihanaa että on tämä yhteinen sivu johon tulla. Täällä tuulee rakkautta! Rajusti tai hiljempaa, mutta tuulee kuitenkin.

Oman heikkouteni ja inhimillisyyteni syvästi tuntien mietin, olenko todistaessani uskostani Isään Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen, jakanut sellaista käsitystä että uskoni olisi jotenkin aina ja koko ajan vahvaa ja voittavaa. Että eläisin ihmeestä ihmeeseen ja olisin jotain muuta kuin vain Jumalan armosta riippuvainen pieni ihminen jolla ei ole mitään omasta takaa. Toivottavasti en.

Tässä maailmassa minulla ei ole mitään sellaista josta voisin kerskata. Kaikki mitä minulla on, on Jumalalta. Olen Hänestä täysin riippuvainen, täysin!

Minua on aina lohduttanut Jesaja 53 luku, erityisesti jakeet 2-5. Niitä en voi lukea koskaan liikuttumatta. Minusta siinä Jeesuksessa josta noin kirjoitetaan, näkyy myös tämän maailman rujous, tämän maailman lasten kipu ja kärsimys.

– Voi, minun Jeesukseni, sinä joka heikkouden, kivun ja hylkäämiseksi tulemisen koit! Voi minun kallis Jeesukseni, sinä joka tulet sinnekin mihin kukaan muu ei tule. Sinä joka olet kantanut koko maailmaa harteillasi ja sydämessäsi. Sinä joka kuulet kaikki rukoukset ja heikotkin huokaukset. Sinä joka tunnet samaa tuskaa kuin ihmislapset, ja vieläkin suurempaa, käsittämättömän suurta.

Mutta Sinä olet voittaja, Kuningas. Sinussa on iloni ja ylistykseni silloinkin kun voin huonosti,  ja juuri silloin! Vaikka hartaimmatkin rukoukseni ovat saattaneet, vuosien vieriessä, jäädä toteutumatta, Sinä Olet! Vaikka minua riisutaan ja kuljen vääjäämättä tämän elämän loppua kohden – Sinä Elät!

Vaikka minulta heikkenisi usko, toivo ja rukouskin muuttuisi vain kuiskaukseksi, Sinä Jumala Olet.

Ps.27

1.

Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen! 2 Kun pahat käyvät minun kimppuuni, syömään minun lihaani, niin he, minun ahdistajani ja vihamieheni, kompastuvat ja kaatuvat. 3 Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa.

4. Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä. 5. SILLÄ hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle.

7-8. Herra kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle. Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: Etsikää minun kasvojani”. HERRA minä etsin sinun kasvojasi!

13. Minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.

Vuoden 2013 ensimmäinen päivä ja ensimmäinen blogini.

Aamuyöstä päässäni oli monta ajatusta, liian monta, tietääkseni nyt mitä olisi kirjoitettava? Olen hämmentynyt. Yleensä, hyvän aamun, hetket ovat selkeää ja suloista vuoropuhelua Herrani kanssa. Kahdella edellisellä, kivun valvottamalla yöllä lienee osa osuutta asiaan että olen harvinaisen tyhjä. Mietin onko tarkoitus sanoakaan mitään?

Muutama kohta kuitenkin Raamatusta nousi varhain mieleeni, ilmeisesti siksi että sain olla tyttäreni kanssa illalla pitkässä ja Hengen täyteisessä rukouksessa. Rukouksessa joita nimitämme voimarukouksiksi. Niissä on aivan käsittämätön ”tila”, sellainen jonka vain Jumalan Pyhä Henki aikaan saa. Ylimaallisen näkökyvyn ja kokemuksen (jossa näkymättömät muuttuvat todellisimmmiksi kuin näkyväiset) vaikuttamaa ylimaallista rakkautta kaikkia ja kaikkea kohtaan. Illalla rukoillessamme samaan aikaan kun ajatuksiini annettiin joku asia tai ihminen, tyttäreni alkoi rukoilla ääneen samaa ja minä sain vain ylistää!

En tiedä on tällä sivustolla lupa puhua Jumalan armolahjoista, ja siitä ristiriitojakin herättävästä kielillä puhumisesta, mutta minulle vaan käy niin että ylistän Herraa vierailla kielillä. Samoilla kielillä saan myös aiheita rukoilla hädässä olevien puolesta, en tiedä kenen ja miksi mutta tunnen jonkun tarvitsevan apua. Myös kiitos kumpuaa samoin sanoin.

Luojani ja Jumalani tietää mitä tekoa kukin on, mitä kukin tarvitsee jaksaakseen ja voidakseen parhaalla mahdollisella tavalla olla Hänen käytössään. Tarkoitushan ei ole että ainoastaan itse ”juhlisimme” vaan että mahdollisimman moni pääsisi osalliseksi Jumalan ihmeistä ja ennen kaikkea pelastuksesta jonka Hän on ihmisille, ja koko luomakunnalleen valmistanut.

Ilman Pyhän Hengen apua en ainakaan minä jaksaisi – enkä osaisi, en voisi edes sanoa olevani osallinen Jumalan lasten perhettä.

Minä olen rikki. Elän kivun ja vaivan kanssa. Ihmettä on että saan olla tällaisenanikin suuren savenvalajan pöydällä. Hän tehköön minulle niin kuin parhaaksi näkee. Häntä minä rakastan, sillä Hänen rakkautensa minua kohtaan on liiankin suuri, sitä käsittääkseni. Hänelle tahdon elää! Olen tahtonut oppia rakkautta ja anteeksiantamista ja saamista. Olen tahtonut muuttua edes hippusen sellaiseksi kuin rakas Jeesukseni. Luotan siihen että mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista.

Rakkaat ystävät, tyttäreni sanoi illalla, kertoessani tästä uudesta lehdestä elämässäni, näin:” Äiti, on ihanaa että sinulla on nyt tämmöisiä tosi uskovia veljiä joiden kanssa voit vaihtaa ajatuksia siitä kaikkein tärkeimmästä”! Niin tässäkin on yksi pieni Jumalan nuotiotuli 🙂 joka ainakin minua lämmittää ja valaisee, kiitos Jumalalle.

Raamatun kohdat joista tämä (ehkä) saattoi kummuta ovat Matt 8: 5-11 Jer.18: 2-4 2 Samuel 9:1-14

Aamuyöstä minulla oli 2 hengellistä laulua mielessäni joista toisen jo valitsin, mutta nyt se muuttui kuitenkin. 105 vuotta täyttäneen Hilja Aaltosen ihana Suo puhallus helluntai tuulen. Otsikkonahan ensimmäiselle blogilleni on Todellista taivas – ja maa. Tämä laulu kertokoon ihmisenä olemisen osasta.

Suo puhallus helluntain tuulen minun syömmeni kynttilään. Sano, Herrani että mä kuulen, voitko sammuneen sytyttää.

Suo kipinä Henkesi tulta, näet alttarin kylmän tään. Isä, pyydän: Nyt puhdista kulta, minä itkien eteesi jään.

Mä tahtoisin hehkuen palaa, sinut tuntea yksin vaan. Tuli kastetta henkeni halaa, milloin uudeksi muuttua saan?

Jään jalkaisi juurehen Herra, viivyn itkien edessä sun: Olet luvannut sanassa kerran itse siunata ahdistetun.

Olet luvannut sanassa kerran ITSE siunata ahdistetun.

Tämä on nyt sitten hengen voitto aineesta! Todella. Paljon työtä ja Ilkan apua vaadittiin että sivu aukesi ja osoite löytyi. HUH!

Tuo esitteen kuva minusta on tyttäreni kummilapsen ristiäisistä joitain aikoja sitten otettu. Suurinpiirtein kai tuon näköinenkin olen.

Nyt on jo niiin myöhä etten jaksa enempää, mutta pakko oli kokeilla kun monen tunnin yrittämisen jälkeen taitaa onnistua, jää nähtäväksi, mutta jos onnistuu on tämä Ilkan voitto ja ansio!