Tänään Valtosen Olli saarnasi anteeksiannosta Tuomasmessussa. Olli puhui anteeksiantamisen vaikeudesta ja välttämättömyydestä. Katsoin sen netistä ja Ollin loppukiteytys saarnastaan toi mieleen jäisen lumipallon kädessäni runsaan kolmenkymmentä vuotta sitten. Olen aiheesta kirjoittanut runsas vuosi sitten Kotimaa24:sen blogimetsään ja ajattelin julkaista tekstin uudestaan. Anteeksianto on panostamista tulevaisuuteen ja koston hinta jäi onneksi tuolloin kuittaamatta. Vasta vajaat viisikymppisenä alkaa tajuta mihin kaikeen kiusaaminen on elämässäni vaikuttanut ja miten Jumala on anteeksiannon kautta muuttanut asioita hyväksi.  (1. Moos. 50:19-21)

25.8.2012 | Tapio Laakso

Koulun haju tunkee vastaan kun vedän yläasteen ulko-oven auki ja marssin sisälle koulun eteiseen. Vaistomaisesti pälyilen ympärilleni katsoakseni näkikö kukaan tuloani ja ketä aulassa on vastassa. Kylmä hiki nousee otsalle kun näen vastaan tuijottavien poikien katseet ja pulssi nousee kun ensimmäiset ahdistuksen aallot lyövät yli, Suuntaan askeleet vastentahtoisesti kohti opettajanhuonetta…

Kun aloittelin töitäni luokanopettajana 20 vuotta sitten, sain muutaman kuvistunnin hoidettavakseni lukiosta, joka toimi yläasteen tiloissa. Muistan tuon päivän, kun marssin pitämään ensimmäisiä tuntejani. Mieleeni palautui oma yläaste piinani koulukiusattuna.

Vessan tympeä haju kun omat luokkakaverini keksivät työntää Laakson pään vessanpönttöön ja jatkuvat yritykset saada minut tappelemaan toisen pienikokoisen mutta ärhäkämmän kaimani kanssa. Suunsoitto, ivailu ja töniminen, joka pakotti miettimään joka päivä mitä ja minne kannattaa välitunniksi asettua, jotta saisi olla rauhassa.

Kaikki tuo palautui mieleeni avatessani vieraan yläasteen oven aikuisena miehenä.

Selvisin hengissä omasta piinastani ja kohtuullisen terveenä. Kiitos oman perheeni ja seurakuntayhteyden, joka alkoi rippikoulusta. Mutta kauna ja pelko jäivät elämään mieheen siitä huolimatta. Selittämätön arkuus hoitaa asioita ja kohdata uusia tilanteita, jäi haittaamaan arkielämääni.

Tänään, kun asioin yläasteella tai yläkoululla niinkuin termi oikein kuuluu, olen vapaa nuoruuteni demoneista. Pystyn kohtaamaan nuorten katseet ja koen olevani turvassa heidän kanssaan. Mutta itsestäänselvä asia tuo muutos ei ole ollut, sillä se vaati prosessin, johon kuului Pyhä Henki, anteeksianto ja sitä kautta ymmärtäminen.

Kun tajusin Jeesuksen puheen anteeksiantamisesta velalliselle. Sen tajuttoman summan mikä vertauksessa velallinen palvelija saa anteeksi, aloin tajuta mitä anteeksi antaminen on. Siihen piti tulla maallinen verranto ennen kuin Kristuksen oma uhri kirkastui ja aiheutti reaktion minussa, synnyttäen halun antaa anteeksi niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet, niinkuin rukous opettaa. Vasta todellinen anteeksi antaminen toisille joka tilanteessa, vie ihmistä eteenpäin

On karmeaa todeta, että ne joille halusin lopulta antaa anteeksi olivat poissa ennen aikojaan. Heidän elämä oli rikki jo alusta alkaen ja minä vain satuin olemaan hetken ottamassa vastaan sen pahan olon joka heissä vaikutti.

Muistan kun Jarmo huusi, että nyt tuli Laaksolle lähtö kun olin hakenut turvaa äidinkielen opettajalta ja tilanne oli paljastunut pojille. Juoksua koulun takapihalle ja kädessäni oli jäinen lumipallo jolla aioin puolustautua ja kaveri oli metrin päässä, en kyennyt kuitenkaan heittämään jäistä palloa Jarmon kasvoihin vaan pallo jäi käteeni. Muistan kun Jarmo vetäytyi pois tekemättä mitään ja jäin hankeen makaamaan.

En tuntenut häntä, enkä tiedä miksi hän kiusasi minua. Kun hän myöhemmin ampui itsensä, olin ainoa joka jäi luokan pojista pois hautajaisista. En ymmärtänyt miksi minun, joka olin vain kärsinyt oli pitänyt olla sielä. 
Nyt kun ajattelen asiaa, kadun sitä, että jäin kotiin. Silloin olin järkyttynyt ja turta.

Miksi Kristus haluaa, että annamme anteeksi toisillemme.
Vuosia myöhemmin sain selville monet muutkin kiusaajani olivat kuolleet. Heidän oma elämänsä oli ollut vielä enemmän helvettiä kuin omani. Ymmärsin, että Jumala oli suojellut minua kaikelta siltä pahalta, jonka keskellä olin elänyt!

Tällainen suojelu vetää hiljaiseksi, siksi haluan antaa anteeksi. Niin Jumalakin tekee.

Tämä oli se 100. kirjoitukseni tänne ja se teki hieman kipeää.

Koulukiusaaminen tuhoaa ja repii lasten elämää. Siksi se on otettava enemmän kuin vakavasti!