Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Vastakohtia

4 kommenttia

Talvi oli pitkään raskaana. Kevään synnytys meni yliaikaiseksi, mutta kun sen aika tuli se tapahtui voimalla ja kiihkolla. Ihminen ei perässä pysynyt, ihmetteli vaan kaiken yhtäaikaista runsautta. Alkukesän päivät ovat olleet kuumat, vain illaksi vähän viilenee.

Istun vuokra-asuntoni terassilla, tunnen maan tuoksun. Kaikki ympärilläni kukkii ja metsänreunassa laulaa illasta aamuun lintu. On kaunista. Olen hoitanut, viljellyt, varjellut ja kasvattanut pientä pihaani niin, että se on runsas kukista ja pensaista. Syreeni kukkii ja tuoksuu. Minulla on varattuna hyvää hengellistä lukemista ja ajattelen nauttia hiljaisuudesta, linnun ihanasta laulusta ja lukemisesta. Kaikki on seesteisen oloista. Olen kiitollinen ja onnellinen.

Talo jossa asun on osittain kaksikerroksinen. Minun asuntoni talon päädyssä on yhdessä tasossa. Viistosti vasemmalla yläpuolellani on parveke ja sinne kerääntyy joukko vanhempia miehiä, ovat maistissaan ja juopuvat kokoajan lisää. Äänet kohoavat, kielenkäyttö on törkeää. Kärsin ja hyvä tuuleni on mennyt. Toisen talon päädyssä nuorehko avopari laittaa stereot soimaan. Koko asuin alue saa nauttia kummallisesta metelistä jota en sanoisi musiikiksi, mutta kai se sitä on? Sielläkin, ainakin alkoholi, kuuluu asiaan. Meno kiihtyy, vetäydyn sisälle. Toivon ja jopa rukoilen että meteli hiljenisi. Yöllä, ensimmäistä kertaa eläessäni, joudun soittamaan poliisit jotta saisin hetken levähdettyä. Myöhemmin kuulen että naapuri pienen lapsensa kanssa oli myös soittanut. Olen väsynyt.

Sinnikkäästi yritän iltaisin mennä istuskelemaan ulos, pihalleni, onhan kesä. Tulee taas ilta, kaunis ilta. Lintu on aloittanut ihmeen ihanan laulunsa. Yläkerran parvekkeella miehet kiroavat ja mesovat. Rukoilen mielessäni ja yrittän erottaa linnun äänen metsiköstä. Katson edessäni olevaa kaunista pihaa, kadun toiselta puolelta alkavaa pientä metsikköä, ja auringon laskun kultaamaa taivaanrantaa kukkivan syreenipuuni oksien lomasta. Kyyneleet alkavat valua poskilleni enkä ensin tiedä mitä itken. Sitten ymmärrän. Vastakohta ihmisen ja Hyvän Jumalan välillä on pelottavan suuri.

Itken kaikkea sitä kaunista ja hyvää mitä näen ja koen ympärilläni. Itken ihmistä joka ei herää tajuamaan kuinka suuri, rakastava ja armollinen Jumala hänellä voisi olla, kun hän sen ymmärtäisi. Itken ihmisraukkaa ja Rakastavaa Luojaani. Kuinka pitkämielinen Hän onkaan, kuinka suuresti Hän ihmistä rakastaakaan. Hän joka antaa luonnolle kauneuden ja linnulle äänen. Jonka suunnitelmasta taivaanranta muuttuu kullaksi ja maa tuoksuvaksi.
Kuinka minun tekisikään kaiken melun yli huutaa: ”Katsokaa millainen Luoja Jumala teillä on! Katsokaa ja herätkää, löytäkää ihmisyytenne sellaisena kuin sen Jumala on täydelliseksi luonut. Voi ihmiset, voi ihmiset.” Oi miten olenkaan surullinen – ja sääliä täynnä.

Tajuan kuinka suuressa velassa olen Jumalalle Jeesuksesta, rakkaasta Vapahtajastani.
Kun ylhäällä huudellaan rivoja, minä saan kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta armostaan. Kuinka sen voi ymmärtää?!
Miksi juuri minä olen saanut armon? Kiitän kiittämästä päästyäni ja ylistän Jumalaani.

Kun sitten viime viikonloppuna menimme tyttäreni kanssa kesäpaikallemme luonnon helmaan, ja meidän piti alkaa rukoilla, en voinut olla kertomatta hänelle ensin miten kiitollinen olen että saamme siinä Jumalaan uskovina olla ja yhdessä rukoilla. Vastoin kuin monet ihmiset ympärillämme. Luomakuntakin sai metsätemppelissämme yhtyä  kanssamme Jumalaa kiittämään ja ylistämään.
Kiitos Jumalalle hänen armostaan ja käsittämättömästä rakkaudestaan luomiaan kohtaan.

Tähän tekstini aiheeseen, jollain tasolla liittyen, olen kantanut nuoruudestani asti mukanani Eino Leinon ”Rauhattoman rukous” runoa. Minusta siinä on sanottu kaikki olennainen. Runojen ystävänä laitan tähän kuitenkin ihanan uuden löytöni! Kiitos jos jaksoit lukea 🙂 !

Niilo Rauhala on kirjoittanut:

Jumala, sinun haltuusi
uskon asiani,
sinä hoidat minua
rauhan evankeliumilla.
Sanasi valkoiset purjeet
täyttyvät sinun voimastasi.
Armon kirkkailla vesillä
suljen maan silmiltäni,
että vain taivas näkyisi.

Mainokset

4 thoughts on “Vastakohtia

  1. Tuossa kauniissa runossa oli säe: suljen maan silmiltäni.
    Sitä silmien ja korvien sulkemisen taitoa varmasti jokainen tarvitsee jaksaakseen ,silloin kun huomaa,että mitään muuta ei ole tehtävissä omin voimin ympäröivän elämän hälyäänillä kuin rukoilla.
    ”kun pahan valta ympärillä kasvaa, vahvista äänet toisen maailman”
    Siunausta kesäpäivääsi ja kiitos tästä tekstistäsi.

    Tykkää

  2. Kiitos Virpi!
    Joskus on sentään hiljaisempaakin. Talvet ovat hiljaisempia, mutta silloin ei tarkene istua ulkona tuolissa, mutta onhan sitä pahempaakin maailmassa, paljonkin!
    Minussa tämän tekstin herätti ihme siitä, kuinka Jumalan luomakunta todistaa uskollisesti koko ajan Hyvästä ja armollisesta Jumalasta, ihmisen sokeudesta, kuuroudesta ja välinpitämättömyydestä huolimatta.

    Kun tätä tekstiä tein, mieleeni nousi myös kertomus Lootista. Hänestähän sanottiin että hän kiusaantui kaikesta siitä pahasta jota näki ja koki ympärillään. Jumala siten ”päästi hänet pahasta” ja Loot sai jättää häntä kiusaavat olosuhteet taakseen.

    Toisaalta ajattelin myöhemmin, että joku saattaa lukea tekstini niin, että tässä nyt itsensä korottaja katsoo tietyn elämäntavan ihmisiä ylhäältä alas, mutta ei!

    Jos voisin, ja jos he kuulisivat, tahtoisin kertoa heille Hyvän Sanoman kaikkein parhaimmasta elämästä. Ihmisenä ei kuitenkaan mitään voi, ellei Jumala ihmisiä ensin vedä puoleensa niin että he haluavat muutosta elämäänsä. Yleensä silloin Jumala myös valmistaa tilanteen sanoman kertomiselle. Kokemusta on, enkä paremmasta tiedä kuin saada johdattaa ihminen Jeesuksen luokse ja hänen omakseen.
    Rukous on kaiken A ja O. Aina en ole sitä ymmärtänyt niin kuin tänään.

    Totta on että jaksaakseen on joskus suljettava silmänsä ja korvansa maailman hälyltä ja päästävä vetäytymään omaan hiljaisuuteensa, katselemaan taivaallisia, ”Että vain taivas näkyisi” !! – Ja vielä, ”vahvista ääni toisen maailman”.
    Parasta on kaikki se mikä Jumalalta tulee. Niinkuin kaikkinainen kauneus jonka Jumala on iloksemme luonut ja Jumalan Sana. Pyhän Hengen osallisuus ja Jeesuksen läsnäolon suloinen tunteminen.

    Kaikki se mistä Tapiokin tuossa yllä kirjoittaa.
    Kiitos Jumalalle toinen toisistamme!!! Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia 😉 !

    Tykkää

  3. ”Niinpä Jeesus vei heidät veneellä syrjäiseen paikkaan lepäämään…”
    Rukoillaan,että nekin, jotka etsivät lepoa loppujen lopuksi uuvuttavista lähetistä,löytäisivät tuon evankeliumin.

    Tykkää

  4. Niin Virpi, tuokin on ihana kohta Raamatussa.

    Mekin saamme levätä. ”Jumala sinun haltuusi uskon asiani….Sanasi valkoiset purjeet täyttyvät sinun voimastasi”.

    Ihminen väsyy mutta Jumala ei. Jossain hengellisessä laulussa lauletaan jotenkin näin että ”Tuska ja murhe maailman suurempi on kuin luullahan” tuosta luullahan sanasta en ole aivan varma, voi olla uskotaan(kin). Murheeseensahan ja kuka mihinkin sitä ”metelivettä” tarvitsee.
    Mutta niin on ettei mikään muu voi ihmistä koskaan lopullisesti vapauttaa kuin evankeliumi. Herra armahda.

    Kiitos sinulle Virpi kun kannat lähimmäistesi kuormaa. Tiedän että minkä sanot sen teet. Olet sydämellinen ihminen ja myös rukoilija. Jeesus kanssasi.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s