Muutetaan maailma!

4.12.2012 | Tapio Laakso

 

 

 

Esirukous ja anteeksiantaminen ovat sukua toisilleen. Armon, anteeksiannon ja sovinnon kokeminen Jumalan kanssa kasvattaa meistä esirukoilijoita jos annamme siihen luvan.

Esirukouksessa me sidomme pahalta kädet suojellen ja estäen sen toiminnan tai viemme lähimmäisen huolet ja sairaudet Jumalan eteen puhtain sydämin.

Yhdessä rukoillen vahvistamme ja ruokimme samalla toisiamme Pyhällä Hengellä, joka meissä itsessämme vaikuttaa. Pyhä Henki ei kulu vaan leimahtaa yhä suurempaan liekkiin, kun kun olemme yhdessä. Yksinäinen puu hiipuu ja savuttaa, mutta nuotiossa sekin syttyy ja roihuaa muiden puiden kanssa.

Esirukous ja rukous ovat kristitylle kuin hengitystä. Muutama vuosi sitten havahduin ajatukseen, että keskustelu, jota ajatuksissani kävin, olikin puhetta Jumalan kanssa. Jumala kuunteli minua. Vähitellen huomasin että kaikki ajatukset eivät olleetkaan omiani. Seassa oli oivalluksia ja uusia ideoita joista kasvoi seurakuntaamme uusia toimintoja.

Toinen havainto oli, että rukoillessani yhdessä toisten puolesta, Jumala siunasi myös minua ja jopa paransi omia vaivojani. Pyhä Hengen vaikutukset näkyivät konkreettisina asioina minussa.

Me mielellämme korostamme uskonelämässämme armoa, sitä perustaa jolle elämän perustamme, mutta torjumme jostain syystä muut hyvät asiat, jotka tulevat uskon ja armon myötä. Minäkin tein sitä vuosia, vuosikymmeniä.

Kun Pietari astui veneestä veteen, kohti Jeesusta, menivät ensimäiset askeleet hyvin kun hänen katseensa oli kohdistettu Jeesukseen, mutta kun katse laskeutui alkoi myös mies vajota ja olisikin vajonnut ilman Jeesusta. Tuo askel oli varmasti tärkeä askel Pietarille henkisesti. Myöhemmin hän varmasti ymmärsi sen, että jos uskoo ja luottaa, tapahtuu ihmeitä, samanlaisia kuin mitä Jeesus teki. Ainakin minua yksikin askel veden päällä rohkaisisi ajattelemaan niin.

Usko Jeesukseen on myös uskoa siihen, että Jumala voi toimia edelleen meidän kauttamme. Usko on yksinkertaisesti uskoa johon on tartuttava ja lähdettävä sen mukaisesti eteenpäin, luottaen Jumalan lupauksiin. Silloinkin kun epäusko yrittää uida liiveihin.

Usko itsessään ei ole mielestäni järjen asia kuin ei koko kristillisyyskään, vaan se on sydämen asia. Jeesus on sydänten kuningas.

Anteeksiantaminen on Kristillisen uskon yksi kulmakivistä. Sen suurin ilmentymä tapahtui Golgatalla (luuk. 23:34) Adventtina kun kaksi juhlaa lyövät kättä on hyvä miettiä omaa inhimillisyyttämme ja millaisessa suhteessa on välimme Jumalaan ja välimme toisiin ihmisiin. Millaisia taakkoja kannamme mukana vaikka voisimme jättää ne ristin juurelle.Ymmärrämmekö mitä Jumala tarjoaa meille, jotta elämme olisi antoisampaa lähimmäistemme kanssa ja elämämme seurakunnassa rikkaampaa. Mammonaa hän ei tarjoa mutta suhteen joka hallitsee koko elämäämme.

Jeesus, joka on esikuvamme ja jonka kaltaisiksi meidän tulisi pyrkiä, ei kantanut taakkoja mukanaan vaan hän antoi kaikki kokemansa iskut anteeksi ja oli sydämeltään puhdas. Puhtaalla sydämellä hän rukoili ihmisten puolesta ja samaa puhtautta ja esirukoilijan osaa hän tarjoaa meille.

Jeesus onnistui muuttamaan ihmisiä ja Pyhässä Hengessä hän antaaa meille saman mahdollisuuden.

Kun saan kokea Jumalan armon, herättää se minussa halun astua ulos veneestä ja vaikka hapuilen ja katseeni saattaa harhailla, Jeesus ottaa minut vastaan. Pietari alkoi vajota mutta hän oppi samalla jotain ja myöhemmin hän muutti maailmaa ja ihmisiä, miksi me emme voisi?