Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Ilo Herrassa

10 kommenttia

Eilen illalla kokoonnuimme kappelillemme kesäiltaa viettämään. Ei meitä paljoa ollut, mutta yhteys toisiimme yhtä lämmin kuin aina. Saimme vielä kerrata ja muistella uskomatonta kirkkoveneretkeä Espoosta Viroon. Rukoilimme, lauloimme ja monet kertoivat tärkeinä pitämiään asioita kesän ajaltaan ja sitten hyvä kappalaisemme alkoi puhua. Hän aloitti sanomalla että joistain kohdista Raamatussa ei tahdo mitenkään päästä irti, luki muutaman kohdan ilmestyskirjasta ja kertoi käyneensä vaimonsa kanssa Patmos saarella. He olivat käyneet siinä pienessä ja pimeässä luolassa jossa Johannes oli ilmestyksensä Jeesuksesta saanut. Hän alkoi ensimmäisestä luvusta korostaen Jumalan ikuista olemusta (jae4 ja 8). Hän puhui kirjeistä seurakunnille korostaen sanomaa: Minä tulen pian…..Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. (3:11 ja 13) Tässä kaikessa oli jo paljon.

Kun sitten olimme kahvipöydissä olleet ja osa poistunutkin, tuli hän siihen pöytään jossa istuimme tyttäreni ja parin muun seurakuntalaisen kanssa. Puhuimme ensin niitä näitä tulevan syksyn ohjelmista ja vieläkin kesän kuulumisista. Kun harva kysyy mitä papille kuuluu, kysyin sitä. Hän alkoi kertoa kuinka syvästi hengellinen kokemus hänelle oli ollut tuo pieni ja pimeä luola jossa Johannes sai kohdata Jeesuksen. Minua se kosketti. Ajattelin Jeesusta kuinka hän ei hae paikkaa kansakuntien kaapin päällä eikä etummaisia sijoja, vaan Hän on siellä missä kukaan muu ei ole, Hän menee sinne minne kukaan muu ei. Minua itketti. Rakas Jeesus! En koskaan unohda kuinka hän tuli minun pimeyteeni valoksi, voimaksi ja rohkeudeksi. Kuinka hän poisti pelon väkivallasta ja valoi luottamusta siihen että Hän on ”Minä Olen”! Hän näytti Golgatan tiensä ja sen kuinka kaikki mikä sattui minuun, sattui myös häneen ja ennen kaikkea häneen, se mursi minut.

Viime yönä heräsin joskus kahden kolmen maissa ja tunsin kuinka ylistys, kiitos ja ilo pulppuili sisimmästäni. Kuuntelin lähelle neljään ast,i jälleen kerran, suloista Pyhän Hengen puhetta sisälläni enkä olisi malttanut ollenkaan nukkua. Sain kokea taas kuinka mitättömiä ovat näkyväiset. Ne ovat kuin uni tai varjo sen rinnalla mitä ovat näkymättömät. OI! Kuinka sitä voikaan nousta yläpuolelle kaiken sen mikä maasta ja maassa on. Sanat ovat vain sanoja, eivätkä ne voi koskaan kertoa riittävästi Herran läsnäolon tuntemisesta. Tiedän että on tulossa päiviä ja aikoja jolloin tulen tarvitsemaan näitä kokemuksia, näitä ylimaallisen ilon, kiitoksen ja ylistyksen hetkiä jaksaakseni. Herra on hyvä!

Aamulla oli tullut tyttäreltäni postia töistä ja hän oli samassa hengessä! 🙂 Laitoin hänelle vastapostia; Totisesti Ilo Herrassa On meidän väkevyytemme!  (Neh.8:10) Ilo Herrassa tuo meille ylenpalttisen runsaan pöydän. Tuli vielä mieleeni PS. 50 ja vaikkapa jae 23:” Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua. Joka pitää vaelluksestaan vaarin, se saa nähdä pelastuksen, jonka Jumala antaa!”

Blogitaivaalla on nyt ollut paljonkin aiheesta ja se vähän hämmentääkin, mutta uskon että kaikki ovat vilpittömia erilaisissa, samaa aihetta olevissa, teksteissään. Jumalan Pyhä Henki on ihmeellinen. Heikki kirjoitti tuolla omassa, pitkiä kommentteja keränneessä blogissaan, ettei Pyhä Henki suostu ihmisten tekemiin laatikoihin, jotenkin näinhän se oli.  Juuri näin! Jumalan Pyhä Henki toimii suvereenisti aina ja kaikkialla, Häntä ei todellakaan voi sulloa mihinkään inhimilliseen. Hän on siellä missä häntä eniten tarvitaan ja missä Hän voi ja saa luoda pimeyteen valoa.

Olen juuri lukenut erään vaikeavammaisen Jukka Sariolan toisen kirjan nimeltä ”Hyväosainen”. Tämä Jukka on alkanut kirjoittaa myös K24 sivulla. Erittäin tärkeä kirja, kannattaisi lukea. Hänen toinen kirjansa on nimeltään ”Hän vahvistaa minun askeleeni”.
Minäkin olen ollut aikoinani paljonkin erittäin vaikeavammaisten ihmisten parissa, mutta nämä Jukan kirjat vetää vanhan konkarinkin todella hiljaiseksi. Hänessä toteutuu voimalla tämäkin Johanneksen evankeliumin sana (15:8) ”Siinä minun Isäni kirkkaus tulee ilmi, että te kannatte paljon hedelmää ja niin osoitatte olevanne minun opetuslapsiani”! Vielä Jeesus lisää nuo ihanat sanat (9) Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin minäkin olen rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani!”


Jumala on totisesti Rakkaus! Suurempi kuin koskaan voimme ymmärtää täällä, maan päällä. Sen tähden älkäämme omiko Jumalan Pyhää Henkeä vain itsellemme ja vain tietyillä tavoilla, sillä Tuuli totisesti tuulee siellä missä tahtoo! Jumala on rakkaus, suuri rakkaus, Hän on Armo ja Hän säälii lapsiaan ja tahtoo ojentaa kätensä auttamaan ja pelastamaan kaikkia kaikkialla ja kaiken aikaa! Hän se tekee.

Jeesus anoo: Olen puhunut teille näistä asioista, jotta minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi!”  Ja, Mutta kun totuuden Henki tulee, Hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva. HÄN kirkastaa MINUT, sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille. Kaikki mitä Isällä on, on minun. Siksi minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.” (Joh.15 ja 16 jakeista)

Ilo Herrassa On meidän väkevyytemme! Kiitos, kunnia ja ylistys Kaikkivaltialle Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. ”Totisesti, minä tulen pian.” Aamen Tule Herra Jeesus!

10 thoughts on “Ilo Herrassa

  1. Ihanainen ilon ääni on tämä tekstisi ja Tuulikki Ilo Herrassasi on näin ylitsevuotavainen,vaikka sinulla on maallisessa mielessä suruakin.
    Minua siunasi tänään Job 33:23-26ja29-30.
    Kiitos tästä siskosein.

    Tykkää

  2. Ihanaa Hengen vapautta ja siunausta tulvlllaan kirjoituksesi. Siunausta!

    Tykkää

  3. Kiitos sisaret rakkaat joista Virpin tunnen ja toivottavasti saan Hilkka- Kaarinaan täällä tutustua..
    Nyt pitäisi ruveta viimeistään varustautumaan aamulla tapahtuvaa hautajaismatkaa varten, katsoa että vaatteet ja muu tarvittava on kunnossa, aamulla ei ole enää aikaa. Piti kuitenkin saada tämä teksti ”ulos” itsestäni, muuten en olisi saanut keskittymisrauhaa.
    Sana on taas maistunut ja olen itkenyt ja lukenut, tyttäreni kävi hakemassa auton aamua varten ja rukoilimme jälleen, nyt on vähän väsynyt, mutta onnellinen olo.
    Ehkäpä juuri siksi, että tarvitsin nyt erityistä voimaa, Herra täyttää ilolla ja näyttää mikä on tärkeää ja totta ja mikä ei! Mikä kestävää ja mikä ei. Mikään Jumalan lasten elämässä ei ole sattumaa! Siunattu Jeesus.

    Tykkää

  4. ”Jos silloin on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään,
    niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: ’Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun'”

    Tuulikki, tuossa Jobin kohdassa aeimmin puhutaan siitä, kuinka Jumala unessa myös meille puhuu. Sinutkin yöllä herätti pulppuamaan. Minua kosketti tänään syvälle sydämeen tuo kohta: Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun. Totisesti Jeesus sovitti maailman synnin.

    Muistan huomistanne.

    Tykkää

  5. Kiitos Virpi, jälleen, ihanan siunaavasta Raamatun lauseesta. Se siunasi ja lohdutti ylitse kaiken. Kiitos muistamisestasi. Voimakkaiden elämysten ja monenlaisten tunteiden jälkeen on tänään päivä hiljaisuudelle. Pyhä on läsnä, mutta vaatii nyt uudenlaista kuuntelua ja uudenlaista elämää. Mikään ei eilisen jälkeen enää koskaan ole, tässä maailmassa, samanlaista kuin ennen, yksi on, jälleen, joukosta poissa.

    Elämä ja kuolema, kaksi ääripäätä, ne laittavat asiat tärkeysjärjestykseen ja niitä on hiljaisuudessa kuunneltava. ”Jumala on läsnä, Häntä rukoilkaamme, pyhyydessä palvokaamme. Hän on keskellämme, sydän vaientukoon, kaikki meissä kumartukoon. Ihminen, Kristuksen katseen alle vaivu, pyhän eteen taivu.”

    Tuota virttä emme kylläkään laulaneet, mutta se on äärettömän kaunis ja tosi ja sopii tuohon sinun yllä laittamaasi Sanan kohtaankin.
    ”Sinusta Jumala, turvakätköstäni, löydän elämän”
    virsi 194.
    Siunausta sinulle Virpi, kallis ystäväni sisareni Herrassa.

    Tykkää

  6. Tuulikki. Kiitos rakentavasta ja hoitavasta kirjoituksestasi. Kun luin tätä, mitä kirjoitit:” ylistys, kiitos ja ilo pulppuili sisimmästäni”, hiljainen riemu täytti minunkin mieleni. Hienoa, että teillä on tuollainen keskusteleva raamattupiiri seurakunnassanne. Senkaltaisissa kokoontumisissa saa usein kokea todeksi tuon,mitä sanot :”…kuinka mitättömiä ovat näkyväiset. Ne ovat kuin uni tai varjo sen rinnalla mitä ovat näkymättömät. OI! Kuinka sitä voikaan nousta yläpuolelle kaiken sen mikä maasta ja maassa on…” Kertomasi hetket ovat niitä ”taivashetkiä” jo täällä maitten päällä. Niitä me tarvitsemme, sillä niistä saamme voimaa vielä silloinkin, kun tuntuu että Jumala ei kuule ja on vaikeaa.

    Tykkää

  7. Tuulikkien herkistä ajatuksista tuli tämä psalmin kohta mieleen:

    Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon:
    kuin kedon kukka hän kukoistaa,
    ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole
    eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
    Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan,
    se on ikuinen
    niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.

    Saattamishetkien jälkeen tämä kohta kirkastuu omalla tavallaan ja lupaa: Armo pysyy.

    Tykkää

  8. Tuulikki kiitos! Sydäntäni ilahduttaa kun ehdit ja jaksat käväistä täälläkin aina joskus!

    Meillä kappelin ns. normaali viikkotoiminta hiljenee kesiksi, mutta pari kertaa tai kerran kesässä on tällainen ”kesäilta kappelilla” tilaisuus. Se ei ole raamattupiiri vaan muuten yhteinen, melko vapaamuotoinen kokoontuminen. Raamattupiirikin kyllä taas pian alkaa ja tyttäreni kantaa siitä vastuuta nyt alkavana syksynä, mielenkiintoista äidillekin 🙂 !

    Me ihmiset olemme erilaisia kaikissa tarpeissamme ja kaikessa olemisessamme ja Jumala Luojamme totisesti tietää mitä itse kukin tarvitsemme jaksaaksemme tämän maallisen, usein niin raskaankin taipaleemme. Minulle Hän antaa rohkaisua kokemuksienkin kautta ja olen niitä saanut aivan alusta asti, mahtavia. Nyt harvemmin kovin mahtavia enää.

    Tuossa illassa josta kirjoitan, kappalaisemme puhui myös siitä ensirakkauden ajasta joka meillä on uskoontultuamme ollut Jeesukseen, kuinka tärkeää olisi voida palata siihen takaisin jos olemme siitä loitonneet. Ja minä ainakin olen. Kaipaan todellakin sitä hengellistä ensirakkauden aikaa jota nyt vain muistelen. Mutta voi olla ettei huono fyysinen tilani enää kestäisikään kaikkea sitä ihanaa jota nuorempana oli. Silti Herra aina silloin tällöin yllättää. Taas tänäänkin kun saimme tyttäreni kanssa rukoilla oikein Hengessä, ja aiheita riittää aina vaan uusia!

    Ja VIRPILLE!
    Tuo kohta on niin kaunis. Tärkeä muistutus, erittäin lempeästi, kirjoitettuna Raamattuun.
    Usein kiitämme Minnani kanssa rukoillessamme Jumalaa, siitä että meillä on Raamattu ja että olemme saaneet sen pitää ja pyydämme että aina saisimmekin ettei vaan koskaan kävisi niin kuin Neuvostoliitossa aikoinaan ja nykyäänkin monessa muussakin maassa. Jumala hyvyydessään kuulkoon rukouksemme. Sillä ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.”
    Kiitos ystävät jääkään Herran haltuun 🙂

    Tykkää

  9. Niin Tuulikki; noistahan, mitä yllä mainitset, me olemme puhuneet aiemminkin, kuten ensirakkaudesta. Sen palautumista kaikessa innossaan ja voimassaan minäkin tarvitsen. Mutta jossain kohdissa ensirakkaus on kyllä mielestäni syventynyt vanhan ihmisen seesteisyydeksi ja luottavaisuudeksi. Noita yllätyksiä sain minäkin kokea viimeksi Juhannusjuhlilla Tohmajärvellä. Toivon että se kantaa pysyvää Hedelmää elämässäni. Siunausta ja voimia sinulle, Tuulikki, kaikkeen. Herra saataa loppuun meissä alkamansa hyvän työn.

    Tykkää

    • Oikein Tuulikki!
      Herra on hyvä ja vanhenevalle armollinen ja lempeä!
      Seesteisyyttä ja luottavaisuutta on koeteltu usko! Todellakin. Ei siis pahitteeksi vaikka kuohut olisivatkin vähän madaltuneet ja seestyneet 🙂 . ..
      Ihanasti Herra kuitenkin hoitaa myös tuon uudistavankin puolen antamalla noita ”armolahjojaan”. Kaikki on lahjaa armosta, lempeää hoitoa Jumalalta.
      Niin on, kuten kirjoitat Hän saattaa loppuun alkamansa hyvän työn, meistä riippumatta. En tahdo irroittaa kättäni Isäni kädestä!
      Kiitos ystäväni! Olet Jumalan lahja ja tuot valoa kirjoituksinesi elämääni! Jumala sinua siunaa!

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.