Hyvin sekalaisin tuntemuksin olen lukenut keskusteluja viime päivinä eri tahoilla siitä, miten meidän pitäsi kertoa ja julistaa Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesuksen seuraajat käyvät sanallista sotaa ja muodostaen jälleen puolueita ja kehuen omia esikuviaan ja vähätellen toisten sanomisia. Traagista ja surullista, sillä näin suuri valehtelija tahtoo, että toimimme, hän haluaa estää meitä näkemästä asioiden tärkeysjärjestyksen ja kylvää hajaannusta. Katseet  kääntyvät pois Kristuksesta ja eksytys käynnistyy. Eksytystä on ennenkaikkea seurakunnan hajoaminen, ei niinkään ihmisen opetus, joka yrittää vajavaisella tavalla ymmärtää, kuvata ja julistaa Jumalan voiman mahtavuutta omalla vajavaisella ymmärtämyksellään. Toki tietoista eksytystäkin on olemassa. Tässä tapauksessa  on eksytyksessä Suomen pieni siioni, joka hukkaa energiaansa riitelyyn. En todellakaan tarkoita sillä sitä, että ei saisi arvioida tai puolustaa jonkun opetusta, en todellakaan, vaan sitä että sielunvihollinen iloitsee jokaisesta agressiosta, joka syntyy Kristuksen ruumiin sisälle.

Otsikkoni viittaa tietenkin opetukseen jota David Herzog antaa kiertäessään Suomea. En ota kantaa sen syvemmin, mutta hän puhuu paljon ja pohjaa opetustaan omiin kokemuksiinsa Jumalan läsnäolosta, tulkiten samalla Raamattua niiden pohjalta. On äärimmäisen vaikea lähteä arviomaan toisen näkyjä tai kokemuksia. Raamatun valossa voimme tutkia hänen puheitansa ja todeta niistä asioita. Mutta lopultakin arvioitavaksi jää se, mitä tuo kierros Suomessa jättää jälkeensä. Pelkään pahoin, että yksi perintö tulee olemaan syvä haava uskovien keskuuteen. Haavat kyllä parantuvat, mutta jokainen tietää, että arpia tahtoo kutittaa tämän tästä.

Mitä sitten on kirkkaudesta kirkkauteen. Tuo ilmaisu tuntuu olevan yksi kompastuskivi. Oman ymmärrykseni mukaan Jeesus opetti että Jumalan valtakunta on tullut hänessä lähelle, hän lähti täältä Jumalan kirkkauteen ja lähetti Pyhän Hengen meille kirkastamaan Kristusta ja syntien sovitusta. Me olemme Kristuksen ruumis ja meidän päämme, Jeesus on Taivaallisen isän sylissä, Taivaan kirkkaudessa. Kirkkaus edustaa Raamatussa puhtautta ja Jumalan tulta.  Mooses ei suoraa katsekontaktia Jumalaan kestänyt vaan hän joutui olemaan Jumalan läsnäolossa kasvot pois käännettynä.

Me saamme pukeutua tuohon kirkkauden asuun Jeesuksen sovintoveren kautta, joka takaa jokaiselle häneen uskovaan opetuslapseuden ja täyden perintöoikeuden siihen Jeesus mitä meille voitti kuolemassaan. Jumalan valtakunta tulee jokaisessa uskovassa tämän takia maailmaa lähelle. Jumalan kirkkautta on siis jokaisessa Jeesukseen uskovassa. Siinä ei ole välimuotoja tai aste-eroja, tasoista puhumattakaan. Sen sijaan olemme uskon taipaleella jokainen eri kohdalla menossa. Ymmärryksemme ja kutsumme ovat erilaisia siksi myös armolahjat ovat erilaisia, joku puhuu myös voitelusta, mutta meille luterilaisille käsitteenä se on hieman vieras vielä.

Olemme myös kilvoittelijoina erilaisia, sillä joku kestävä maratoonari ja taas joku räjähtävä spritteri, joka hetken kamppailun jälkeen väsyy ja tarvitsee lepoa. Joku on sohvaperuna, joka tarvitsisi kipeästi lisää voimaa ja viisautta. Joku hapuilee jatkuvasti uskonsa kanssa ja etsii yhteyttä. Kaikki kuitenkin yhtä Kristuksessa, jos he hänet tunnustavat Herrakseen ja ovat hänelle antaneet elämänsä. Tämän asian tulee olla keskiössä armon kokemuksen kanssa.

Armo on kertakaikkinen asia ja on olemassa vain yksi ansio ihmisen hyväksi Jumalan kasvojen edessä ja sekin on Jeesuksen ansaitsema. Kaikki muu on kehällistä, joko Jeesusta lähelle tuovaa tai Armosta syntyvää ja Pyhän Hengen kirkastamaa. Mikään ei voi mennä Raamatun ohi tai yli, olipa Raamattu näkemys ihmisellä millainen tahansa.

Jeesus meni köyhien ja sairaiden luo parantaen ja antaen lohtua heidän elämäänsä. Kaikella tavalla hänen toimintansa oli radikaalia suhteessa sen aikaiseen yhteiskuntaan. Tämän perinnön hän jätti opetuslapsilleen, siis  myös meille ja se on aivan yhtä radikaalia nyt kuin silloin. Jeesus toimii meidän kauttamme tuoden kirkkauden muiden hyljeksimien arkeen, jossa pienikin valo ajaa pimeyden voimat pois. Pienikin hyvä on siellä monikertaista verrattuna siihen mitä se on yltäkylläisyyden keskellä eläville.

Näin toimien,   Jumala antaa siunauksen  ja sitä kautta alkaa herätys, joka syttyy ja syntyy Pyhän Hengen voimasta ja rakkaudesta. Matkasaarnaajia tulee ja menee mutta tärkeintä olisi että jokaiselta paikkakunnalta nousee omat Jeesuksen seuraajat, jotka alkavat kysellä omien armolahjojensa perään, asettaen ne seurakunnan käyttöön ja palvelukseen.