Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kirkkaudesta kirkkauteen

13 kommenttia

IMG_20131103_111402

Hyvin sekalaisin tuntemuksin olen lukenut keskusteluja viime päivinä eri tahoilla siitä, miten meidän pitäsi kertoa ja julistaa Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesuksen seuraajat käyvät sanallista sotaa ja muodostaen jälleen puolueita ja kehuen omia esikuviaan ja vähätellen toisten sanomisia. Traagista ja surullista, sillä näin suuri valehtelija tahtoo, että toimimme, hän haluaa estää meitä näkemästä asioiden tärkeysjärjestyksen ja kylvää hajaannusta. Katseet  kääntyvät pois Kristuksesta ja eksytys käynnistyy. Eksytystä on ennenkaikkea seurakunnan hajoaminen, ei niinkään ihmisen opetus, joka yrittää vajavaisella tavalla ymmärtää, kuvata ja julistaa Jumalan voiman mahtavuutta omalla vajavaisella ymmärtämyksellään. Toki tietoista eksytystäkin on olemassa. Tässä tapauksessa  on eksytyksessä Suomen pieni siioni, joka hukkaa energiaansa riitelyyn. En todellakaan tarkoita sillä sitä, että ei saisi arvioida tai puolustaa jonkun opetusta, en todellakaan, vaan sitä että sielunvihollinen iloitsee jokaisesta agressiosta, joka syntyy Kristuksen ruumiin sisälle.

Otsikkoni viittaa tietenkin opetukseen jota David Herzog antaa kiertäessään Suomea. En ota kantaa sen syvemmin, mutta hän puhuu paljon ja pohjaa opetustaan omiin kokemuksiinsa Jumalan läsnäolosta, tulkiten samalla Raamattua niiden pohjalta. On äärimmäisen vaikea lähteä arviomaan toisen näkyjä tai kokemuksia. Raamatun valossa voimme tutkia hänen puheitansa ja todeta niistä asioita. Mutta lopultakin arvioitavaksi jää se, mitä tuo kierros Suomessa jättää jälkeensä. Pelkään pahoin, että yksi perintö tulee olemaan syvä haava uskovien keskuuteen. Haavat kyllä parantuvat, mutta jokainen tietää, että arpia tahtoo kutittaa tämän tästä.

Mitä sitten on kirkkaudesta kirkkauteen. Tuo ilmaisu tuntuu olevan yksi kompastuskivi. Oman ymmärrykseni mukaan Jeesus opetti että Jumalan valtakunta on tullut hänessä lähelle, hän lähti täältä Jumalan kirkkauteen ja lähetti Pyhän Hengen meille kirkastamaan Kristusta ja syntien sovitusta. Me olemme Kristuksen ruumis ja meidän päämme, Jeesus on Taivaallisen isän sylissä, Taivaan kirkkaudessa. Kirkkaus edustaa Raamatussa puhtautta ja Jumalan tulta.  Mooses ei suoraa katsekontaktia Jumalaan kestänyt vaan hän joutui olemaan Jumalan läsnäolossa kasvot pois käännettynä.

Me saamme pukeutua tuohon kirkkauden asuun Jeesuksen sovintoveren kautta, joka takaa jokaiselle häneen uskovaan opetuslapseuden ja täyden perintöoikeuden siihen Jeesus mitä meille voitti kuolemassaan. Jumalan valtakunta tulee jokaisessa uskovassa tämän takia maailmaa lähelle. Jumalan kirkkautta on siis jokaisessa Jeesukseen uskovassa. Siinä ei ole välimuotoja tai aste-eroja, tasoista puhumattakaan. Sen sijaan olemme uskon taipaleella jokainen eri kohdalla menossa. Ymmärryksemme ja kutsumme ovat erilaisia siksi myös armolahjat ovat erilaisia, joku puhuu myös voitelusta, mutta meille luterilaisille käsitteenä se on hieman vieras vielä.

Olemme myös kilvoittelijoina erilaisia, sillä joku kestävä maratoonari ja taas joku räjähtävä spritteri, joka hetken kamppailun jälkeen väsyy ja tarvitsee lepoa. Joku on sohvaperuna, joka tarvitsisi kipeästi lisää voimaa ja viisautta. Joku hapuilee jatkuvasti uskonsa kanssa ja etsii yhteyttä. Kaikki kuitenkin yhtä Kristuksessa, jos he hänet tunnustavat Herrakseen ja ovat hänelle antaneet elämänsä. Tämän asian tulee olla keskiössä armon kokemuksen kanssa.

Armo on kertakaikkinen asia ja on olemassa vain yksi ansio ihmisen hyväksi Jumalan kasvojen edessä ja sekin on Jeesuksen ansaitsema. Kaikki muu on kehällistä, joko Jeesusta lähelle tuovaa tai Armosta syntyvää ja Pyhän Hengen kirkastamaa. Mikään ei voi mennä Raamatun ohi tai yli, olipa Raamattu näkemys ihmisellä millainen tahansa.

Jeesus meni köyhien ja sairaiden luo parantaen ja antaen lohtua heidän elämäänsä. Kaikella tavalla hänen toimintansa oli radikaalia suhteessa sen aikaiseen yhteiskuntaan. Tämän perinnön hän jätti opetuslapsilleen, siis  myös meille ja se on aivan yhtä radikaalia nyt kuin silloin. Jeesus toimii meidän kauttamme tuoden kirkkauden muiden hyljeksimien arkeen, jossa pienikin valo ajaa pimeyden voimat pois. Pienikin hyvä on siellä monikertaista verrattuna siihen mitä se on yltäkylläisyyden keskellä eläville.

Näin toimien,   Jumala antaa siunauksen  ja sitä kautta alkaa herätys, joka syttyy ja syntyy Pyhän Hengen voimasta ja rakkaudesta. Matkasaarnaajia tulee ja menee mutta tärkeintä olisi että jokaiselta paikkakunnalta nousee omat Jeesuksen seuraajat, jotka alkavat kysellä omien armolahjojensa perään, asettaen ne seurakunnan käyttöön ja palvelukseen.

Advertisements

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

13 thoughts on “Kirkkaudesta kirkkauteen

  1. Hoitava teksti, tuli mieleeni Snl.4: 18 ja edelleen jakeet 23,25,26, 27. Minulla auki Raamattu Kansalle käännös, muissa käännöksissä voi olla toiset lukemat, mutta nyt juuri en ehdi tarkistaa. Kiitos tästä!

    Tykkää

    • Eipä voisi paremmin sana osua kohdalleen. Kiitos siitä, mä lähden nyt tuonne tuuleen ja tuiskeseen lämmittämään avantouimareille saunaa. Taas kilisee euro per uimari lähetystyölle rahaa :)

      Tykkää

  2. Niinpä, Tapsa! Lopun aikoja eletään. Jeesuksen seuraajat ovat siiliasemissa omissa sisäpiireissään ja erinomaisuudessaan. Kristuksen seurakuntaa revitään rikki yllättäviltäkin tahoilta. Totuudenpuhujat eivät löydä yösijaa vieraista leireistä, joista vastaukset ovat ylimielisiä eikä niitä saa kaikkialta ollenkaan.

    Niinkuin pari vuotta sitten sinullekin kerroin olevani näine runoinenikin matkalla, olen sitä edelleenkin. Nettiinhän nämä eivät sovi, mutta näin ajatellaan myös seurakunnallisissa sisäpiireissä, kun oikeaa oppia ei löydy.

    Hyvää jatkoa vaelluksellesi!

    Tykkää

  3. Yritin etsiä TV7:n arkistosta ja YouTubesta Herzogin Joensuun kokousnauhoitusta. En löytänyt. Meno oli kuulemma ollut aikamoinen! Runsaan rahalahjan antaminen hänelle keskeisellä sijalla. Tulee mieleeni buddhalaisuus, kun juuri olen palannut kuukauden ”lähetysmatkalta” sieltä. Hyvät teot tärkeitä, ja varsinkin kuninkaalle ja muille valtaa pitäville antaminen. Köyhien auttamisella ei ansaitse kovin paljoa. Menestyville saarnamiehille antaminen Herzogin mukaan hyvä sijoitus. Jo yksistään tämä opetus, monesta muusta puhumattakaan, panee pohtimaan?!

    Tykkää

  4. Matkasaarnaajia tulee ja menee, katsomassa voi käydä ja arvioida tulee Raamatun kautta ja jollakin tapaa koettaa muistaa, että Sanan mukaan Jeesus tulee voittoisana kuninkaana vasta toisessa tulemisessaan, sitä ennen Hän taitaa lähestyä meitä arjen Jumalana:), aasila ratsastain.

    Minä ajatelen joskus omaa kristityn elämänkaarta pohtiessani ilmaisua kirkkaudesta kirkkauteen, mutta ymmärrän sen itse niin, että en enää ole joissakin asioissa samanlainen kuin olin aiemmin, Herra on koulinut jotakin tarpeetonta ja vahingollista pois .Se kirkastumisprosessi on jokaisella niin henkilökohtaista sipulin kuorimista tai kiven hiomista, että ei sitä voi verrata ja laittaa paremmuusjärjestyksiin. Suunta on kyllä aina ollut pienentyminen ja se, että oma ”sädekehä” on vähentynyt ja Kristuksen ihmeen ”kirkkauden”ihmettely lisääntynyt. Toisen kanssa voi sen sijaan prosesseistaan puhuessaan iloita siitä, jos vaikkapa kirkastumisprosessissaan on päässyt jostakin omasta vahingollisesta toimintatavastaan tai vapautunut katkeruudesta tms. Minä käsitän kirkkaudesta kirkkauteen niin,että siinä nimenomaan Kristus kirkastuu ja oma loisto vähenee ja alkaa tajuta Jumalan suunnitelman hioitun timantin ihmeellisyyden omasta pienuudestaan käsin.
    Ilmeisesti jossakin ajatellaan, että kirkkaudesta kirkkauteen on leveliltä toiselle menoa kuin tietokonepelissä. ihmisen ihanaa osaa taitaa kuitenkin olla se, että me saamme pienentyä ja Kristus saa kasvaa ja astia ei koskaan tule sisältöään kirkkaammaksi.

    Tykkää

  5. Meillä oli aivan ihana ilta eilen Kappelilla, Minnan vetämässä raamattupiirissä, viimeinen tältä vuodelta. Sielläkin tuli puheeksi tämä Kristuksen muuttava voimakin meissä. Eli kasvu, vaikka hidaskin ja hiljainen, sitä mukaa kuin vaellamme ”valossa”.
    Itse korostin Raamatun lukemista ja rukousta, Jumalan Sanan sisäistämistä ja Jeesuksen läsnäolossa tapahtuvaa muutosvoimaa meissä, Pyhän Hengen kautta.

    Me todellakin koimme vahvaa Jumalan Hengen läsnäoloa ja useat jopa itkivät. Minna piti loppurukouksenkin josta ei meinannut loppua tulla, kuten ei kyyneleistäkään.
    Nämä ovat niitä todellisia Ihmeitä joita aikaan saa Jumalan Rakkauden ja Armon Henki, ja jotka ravitsevat vahvalla ruoalla pitkästi eteenpäinkin.

    Nuo Johanneksen luvut ovat timantteja, varsinkin tuo ylimmäispapillinen rukous luvussa 17. Kuinka kaunis onkaan esim. tuo jae 13 ”Nyt minä tulen sinun luoksesi ja puhun tämän, kun VIELÄ OLEN MAAILMASSA, JOTTA MINUN ILONI OLISI TÄYDELLISENÄ HEISSÄ” ! Jumalan Sana, mikä lahja se onkaan ihmiskunnalle.

    Olemme me onnellisia! Ylistetty olkoon meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, Isän ainutsyntyinen Poika – ja Pyhä Henki, kirkastaessaan meille täydellistä totuutta.

    Tykkää

  6. Tarkoitukseni tuolla edellisellä oli vahvistaa Virpin tekstiä, ei korostaa ihmisen osuutta. Kun meitä molempia kiiteltiin, niin kyllä me teimme selväksi ettemme ole oikea kiitoksen kohde, vaan HÄN joka kaikki kaikessa ja kaikissa vaikuttaa, eli Jumala Luojamme ja Vapahtajamme. Me vain vastaamme siihen säteilyyn, joka Kristuksen kirkkauden kautta meihin heijastuu. Tämä vain ettei kukaan käsittäisi väärin. Sillä Hänessä on meidän elämisemme ja olemisemme, kaikki mitä meissä on. Se on ihmeellistä.

    Tykkää

  7. Tässä keskustelussa on tullu hienoja Raamatun kohtia esiin. Nuo sananlaskujen jakeet ja Johanneksen kohdat.

    Tykkää

  8. Ulkomailta tulee opettajia, joilla voi olla hiukan erilainen raamattu- tai ihmiskäsitys tai toisenlainen Jumalakuva kuin omamme, on siis aivan luonnollista, että jotkut innostuvat, toiset harmistuvat, jotkut syttyvät, toiset huolestuvat. Arvosteleminen voi olla täysin rakkauden mukaista. Samoin arvostelun kuunteleminen voi olla viisautta. Asioista on hyvinkin tarpeellista keskustella – huolellista perehtymistä ja uskollista rukousta unohtamatta! Mielipaha kannattaa itse kunkin unohtaa, koska tärkeintä kuitenkin on, että raamatullinen totuus kirkastuisi

    Aiheeseen liittyen, allaolevan linkin takana on mielenkiintoista pohdintaa ”mm. sisäisestä minästä”
    Markus O. Niemi: JUMALA SISÄLLÄMME? Tässä muutama ote tekstistä:

    – Sekä gnostilaisuus että kristillinen mystiikka monin paikoin opettavat, että valaistus, tosi itse tai yhteys Jumalaan saavutetaan kääntymällä sisäänpäin.
    – Sydämessä asuvaa Pyhää Henkeä tai Kristusta ei uskova itse voi havaita. Kysymys on pikemminkin heijastuksesta, armon vaikutuksesta tai Kristuksen olemisesta uskovan vierellä, ”kanssa-olemisesta”…
    – ”Kristus minussa” on ajateltava armon vaikutuksena tai ”heijastuksena”
    – kristitty, joka kääntyy etsimään Kristusta sydämestään, kadottaa sen tosi Kristuksen, joka on hänestä erillinen persoona ja hänen ulkopuolellaan.”

    http://www.kristitynfoorumi.fi/jlasisalla.pdf

    Tykkää

  9. Menee kielipelin puolelle eli semantiikkaan. Tunne ja tunteet jotka liittyvät kiinteästi ihmisen toimintaan samoin kuin myös tuohon ”sisäisen Kristuksen” etsimiseen voivat muodostua taakaksi uskovalle koska tunteet ovat samanlaisia kuin nuo matkasaarnaajat, ne tulevat ja menevät. Armo on kertakaikkinen historiallinen tapahtuma, Se on tapahtuma joka muutti kaiken. Eli armoa ei vuodateta tai valuteta kerta toisensa jälkeen tai se ei sinällään ole mikään voima. Armon kokemus sen sijaan voi herättää tunteita, oikeastaan sen kuuluisikin tehdä niin. Itse olen vähän miettivällä kannalla tuon Pyhän Hengen havaitsemisesen suhteen koska Raamattu niin selvästi kuvaa aivan fyysisiä tapahtumia Pyhän Hengen tullessa ihmisten keskuuteen. Kyse on tuntevasta tahtovasta Jumalan hengestä joka on persoona ja jonka tehtävä on kirkastaa Jeesusta. Mutta ehkä on sitten kyse siitä miten ihmiset reagoivat Pyhään Henkeen. Itse olen yhden kerran kokenut jotain sellaista jota en pysty tänä päivänäkään kuvailemaan sanoin mutta pääosin en ole tuntenut mitään järistyttävää ja Pyhän Hengen työ näkyykin paremmin tarkasteltaessa menneitä elämän vaiheita. Itse en oikeastaan tuosta mystiikasta ja itsensä kehittämisestä uskontojen yhteydessä perusta, sillä me käytämme aivokapasitteetistamme 10 prosenttia ja emme pysty sanomaan miten aivomme edes toimivat. Itseään voi kehittää mutta minusta sen ei tarvitse liittyä uskontoon. Mutta merkittävää on se että Raamatussa puhutaan säännöllisesti paastosta ja rukouksesta ja niillä on selkeä yhteys rukouselämään ja siihen miten vietämme aikaa Jumalan läsnäolossa ja miten kuulemme Jumalan ääntä. Tieteen filosofia määrittää melko paljon sitä miten me tarkastelemme ja mittaamme maailmaa ja sen todellisuutta. Yliluonnollinen on säännönmukaisesti länsimaisessa maailmankatsomuksessa työnnetty sivuun. Vasta nyt, aivan viimevuosina on uskallettu kyseenalaistaa tätä. Se johtaa väistämättä siihen että tyhjiö täyttyessään alkaa vetää esiin myös epäterveitä ilmiöitä. Nyt kun on hieman hyväksytynpää puhua yliluonnollisesta pulpahtaa pintaan enkeliuskoa ja henkiparantajia jotka surutta rahastavat ihmisiä palveluillaan. Samaan rakoon iskee myös evankelistat joista osa on aitoja saarnaajia ja miksipä ei aivan profeetoitakin mutta sitten on kavereita jotka perustavat omia seurakuntiaan oman maineen ja lompakon kasvattamisen toivossa. He osaavat raamatun ja tuntevat hyvin hengellisen kentän ja kielenkäytön. Esiintyminen on innostavaa ja mukaansa tempaavaa. on Äärimäisen vaikeaa erottaa kuka on aito ja kuka ei.

    Kaikkeen tähän liittyy hengellinen vallankäyttö jonka pyrkimyksenä on sitoa ihmisiä mahdollisimman paljon omaan yhteisöön omistamalla ainoa totuus tai kerätä nopeasti hyvä summa rahaa, jotta toiminta voisi jatkua sitten jossain muualla. Minusta tuossa on kaksi hyvää mittaria siihen missä mennään kun arviodaan hengellistä toimintaa.

    Tärkeitä olisi, että uskovat panostaisivat oman paikkakuntansa seurakunnan palvelemiseen. Kiertäviä puhujia tarvitaan kouluttamaan ja kasvattamaan länsimaisen elämäntavan yliluonnollisesta vieraannuttamia kristittyjä uuteen ajatteluun jossa Jumalanvaltakunnan todellisuus on arkipäivää ja yliluonnollinen luonnollista toimintaa, joka kurottaa sieltä kirkkaudesta meitä kohti.

    Tykkää

  10. Kiitos, että vaivauduit ja vastasit!

    ”Armo on kertakaikkinen historiallinen tapahtuma, Se on tapahtuma joka muutti kaiken. Eli armoa ei vuodateta tai valuteta kerta toisensa jälkeen tai se ei sinällään ole mikään voima.”

    ”Tärkeitä olisi, että uskovat panostaisivat oman paikkakuntansa seurakunnan palvelemiseen.”

    – Aamen, aamen!

    Tykkää

  11. Jotenkin tuli tätä kommenttiketjua lukiessani mieleeni, ”Hedelmistään puu tunnetaan”. Jos me Kristusta seuraamme meidän ei tarvitse olla eikä yrittää mitään seuraamme vaan, ja ei hätää, aika näyttää millaista hedelmää kannamme, millaiseen puuhun olemme oksastetut. Herra pitää omistaan huolen.
    Mutta tuohon mitä Tapio aina jaksaa korostaa, on helppo yhtyä, oman seurakunnan rakentamiseen ja palvelemiseen, ja yleensäkin toinen toisemme rakentamiseen ja rohkaisemiseen. Ei Hänkään tullut palveltavaksi vaan palvelemaan, Jeesus Herramme.
    Kun Jeesuksen seurassa vaellamme, meillä on rauha. Jumalan rauha kaikessa olemisessamme ja elämisessämme, ei tarvitse pelätä eikä hätäillä.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s