Aihe on rassanut minua pitkää ja nyt kun kaikenkarvaiset saarnamiehet kulkevat pitkin Suomenmaata, kellä viiniopas ja kellä Taivaan  ainoat avaimet, tuntuu, että kirkon seinien natina ja nitinä vain pahenee. Kun luin reaktioita Metrolehden herättäjä-juhla uutiseen jäin miettimään mitä rippipappini, vakaa körttipappi opetti meille seurakuntanuorille uskosta ja uskossa elämisestä. Edelleen hän on se, jonka viitoittamalla tiellä olen tänäkin päivänä.

Minulla ei ole Paavo Ruotsalaisesta pahaa sanaa sanottavana ei myöskään Herännäisyydestä. Löyhkä-Paavon elämän alkutaival oli melkoista taistelua. Ainoan pojan kuolema oman kylän miesten käsissä repi miestä ja omat muistot ankarasta isästä  löi jälkensä Paavon Jumala suhteseen. Pietismin ja hengellisen murroksen ajat olivat alkaneet ja isien usko alkoi muuttua henkilökohtaiseksi uskoksi kun valistus löi läpi kansan ja perinteiset yhteiskunnan rakenteet alkoivat järkkyä. Maailmanlopun odotusta oli ilmassa. Paavosta kasvoi jotain muuta mitä isä olisi tahtonut. Paavosta tuli etsijä, joka pienestä pitäen tarttui sedältä saatuun Raamattuun. Raamattu oli kuitenkin nuorelle miehen alulle tuomion kirja eikä se päästänyt miestä irti, vaikka hän yritti olla parempi ja tehdä parannusta lähes hulluden rajoille saakka. Tuskin Telpäsniityn Lustigin seurat parannussaarnoineen helpottivat Paavon sielun tuskaa.

Kun sitten seppä Högmannin  opetus avasi Paavon silmät näkemään armon, muuttui miehen matkanteko kertaheitolla. Paavo tajusi mitä usko on. Hän ymmärsi,  että Jeesuksen sisäinen tuntemus oli  tajua siitä mitä on armo. Samalla suhteesta Jeesukseen tuli henkilökohtainen, joka ei kaivannut hurmahenkisiä, uskoa vahvistavia kokemuksia, joista hän oli saanut vain hetkellisen rauhan synnintunnon murtamaan sydämeensä. Ristin teologiasta tuli lohdutus kärsiville ihmisille.

Kun katselen ja kuuntelen herännäisyyden piiriin ilmestyneiden ns.herännäishenkisten kritiikkiä ja piikittelyä uskovaisuudesta ja ns. ratkaisukeskeisestä uskosta, en voi kuin ihmetellä miten nämä samat ihmiset pitävät esikuvanaan Paavo Ruotsalaista, joka teki uskon suhteen kovia ratkaisuja ja juurtui Jumalan sanaan ja uskoon, eikä suostunut päästämään irti. Hiihtomatka kaukaa Savosta Keski-Suomeen on ollut taistelu jonka voitti lopulta Jeesus.

Minä tiedän että 2016 Vantaan Myyrmäen valtaa todellakin uskovaiset, Jumalaan uskovat körtit eikä herännäishenkiset hipsterit. He ikävöivät armoa eivätkä uskoa sillä ne Heränneet ihmiset jotka tunnen juurtuvat Jumalan sanaan, armoon ja uskoon koska heillä ei muutakaan ole esittää Jumalan edessä. Armon he tulevat saamaan.

Körttiläisyys ei avaudu minulle kevyenä virsiä ja viiniä iltana vaan tietoisuutena siitä että ihminen tarvitsee elävän Jumalan sanaa ja elävän vapahtavan Jeesuksen sisäistä tuntemista joka antaa minulle armahduksensa aina kun käännyn hänen puoleensa.

En ole körtti, enkä ehkä enää edes evankeelinen ja vielä vähemmän körttihenkinen, mitä luojaparatkoon se tarkoittaakin, vaan olen Jeesuksen opetuslapsi, joka lapsellisesti uskoo ja on tullut tuntemaan Jeesuksen sisäisesti samalla tavalla kuin Paavo. Se että nautin ylistää Jumalaa ja rukoilen sairaidenpuolesta on luultavasti kaukana Telpäsniityn jälkeisten maailmanlopuntunnelmien hurmahenkisyydestä. Olen ratkaissut elämäni samalla tavalla kuin Paavo ja en päästä irti raamaatustani vaan uskon sen sanaan silloinkin kun omat tunteeni heittävät häränpyllyä

Minä kaipaan niiden Etelä-Pohjalaisten vakaiden körttipappien lyhyitä,ytimekkäitä puheita ja vanhojen naisten viisita sanoja. Kirkkomme ei kaipaa hipstereitä ja riidankylväjiä vaan ymmärtämystä, pitkämielisyyttä ja rakkautta joka sulkee sisälleen kaikki Kirkon jäsenet herätysliiketaustaan katsomatta. On vähän korni toive, toivoa kirkon sisälle yhteiskristillisyyttä jäsenten kesken, mutta olemme jo tilanteessa, että juuri sitä toivon. Monet uskovat ovat löytäneet yhteyden Luterilaisen kirkon ulkopuolella oleviin uskoviin.

Täällä maalla seurakunnissa me maallikot teemme töitä yhdessä kaikkien kanssa ja keskitymme evankeliumiin ja Jeesukseen. Aikaa ja tarvetta ei ole pohtia kunkin syntisen synnin laatua tai suuntautuneisuutta vaan energia kuluu Jeesuksen tahdon toteuttamiseen. Olisi hyvä kun tutustuisimme toistemme tapaan uskoa ja olla Jumalan kasvojen edessä ennenkuin alamme arvioimaan. Suosittelen menemään niin körttiseuroihin kuin myös karismaattisiin ylistystilaisuuksiin ja tutkimaan millä sykkeellä sielä olevat ihmiset elävät. Se vaatii ripauksen luottamusta Jumalan toimintaan, ei muuta! Kannattaa katsoa sitä mitä ihmiset saavat itselleen eikä aina sitä miltä itsestä tuntuu. Ehkä minäkin joskus opin ymmärtämään mitä on körttihenkisyys, körttiläisyys on ollut tuttua jo nuoruudesta.

On tajuttava että mikään meidän ihmisten luoma oppirakenelma ei tule kestämään Jumalan tarkastelussa. jos näin olisi mihin me Jeesusta tarvittaisiin. Jeesuksen armon varaan joudun heittäytymään tämän sepustukseni kanssa.