Olen – lähes – sanaton. Mietin nimittäin, että mitähän ajatuksia tuo kuva herättää tai mitä siitä osaisi sanoa. Kaikesta ei tarvitse edes tällaisen hölösuun selitellä. Haluan siis alleviivata sanomattomuuttani sanomalla edes jotakin.
Mikä tuosta kuvan vasemman alakulman seutuvilta kulkee kiiltäen ylös?
Mikä lie valohalo.
Tästä kuvasta eksisteeraa vähän väljempi ja parempi versio.
Tuli kyllä otetuxi puhuva kuva. Olen miettinyt, että onko kuva kaunis vai uhkaava vai mikä lienisi. Oliskohan hiljaisuudessaan monisanainen.
Otsikosta ja kuvasta saisi monenlaista tekstiä. Lukemiseen ei kauaa mennyt 😉 mutta muuten pysähdyin/inspiroiduin ja jouduin aivomyrskyyn, mielenkiintoista! Jos joku alkaa kertoa jotain, mistä sitä tietää millaisia tarinoita tästä syntyy, mahtavaa. Mitä itse ajattelet Juha?
Minusta kuva on lämmin. Ei uhkaava. Huomaan ajattelevani, että kaksi on kulkemassa jonnekin Ehkäpä arki-iltana, kotikadulla. Kehonkieli viestii, että heillä on yhteys toisiinsa. Eteenpäin 🙂
”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”?
Monet varmaan muistaa nuo pienet taulut missä kaksi lasta kulkee rikkinäistä siltaa ja enkeli suojelee. – Tässä kuvassa on pimeä ilta, kuja on kapea ja ahdas, mutta nuo kaksi näyttävät pitävän toisiaan kädestä kiinni.
Vaikka enempi maailmassa on pimeää kuin valoisaa ja kujat usein hämäriä, niin kun ja jos, olemme löytäneet päämäärän ja kuljemme sitä Tosi rakkauden kanssa käsi kädessä jaksamme perille.
Ja vaikka kaidan tien varrella harvemmin on parrasvaloja, niin vaikka olisikin, himmeitä keinovaloja olisivat tämän maailman valot sen todellisen kirkkauden rinnalla jota kohti olemme matkalla.?
Näin minä näin, yhden version? 🙂
Kiitos Tuulikki. Kyllä minäkin sen yhteyden kuvan pariskunnan kesken koen. Minulla synkkyyttä vähentää tietoisuus siitä, että kadun ympärillä ovat vähän valoisampia ja kauniita.
Ahneus maailmassa on laajentunut eikä toivoa enää pistetä Jumalaan eikä yhteistä vastuuta hyvästä haluta kantaa. Sen seurauksena ihmiset kuuluvat soittavan yhä pienemmistä asioista hätäkeskukseen. Ehkä moderni versio suojelusenkelitaulusta olisi suojelu[s]poliisitaulu: virkapukuinen poliisi saattamassa kahta ikäistään vanhempaan tyyliin pukeutunutta varhaismurrosikäistä lähiön alikulkutunnelin läpi. ”Nyt tunnelissa kulkevi pissisten tie. Heit ankara poliisi lähiöön vie…”
Jep. Enkelit olisivat polliisia parempia, koska enkeleitä kai toivovat ne, jotka tajuavat oman vastuunsa toisten ihmisten turvallisuudentunteesta.
Kiitos ”pojat” 😉 ! Tiedän ettei tytötellä eikä pojitella saisi, mutta olette niin kivoja ja herttaisia että tekee mieli. 😀 Kiitos ja oikein herkkää, iloa ja valoa täynnä olevaa viikonvaihdetta!
No ehdinkin jo ihmetellä, että mikä minun viestissäni kirvoitti käyttämään sanaa ”herttainen”. Kirjoittaessani nimittäin mietin, että passaako käyttämäni sarkasmi tänne lainkaan.
Kun tässä nyt vielä paikalla olen vastaan Terolle vaikka Juhan blogi onkin. Kyllähän täällä sarkasmia viljellään, mutta minä en sitä aina oikein ymmärrä, ihan vain yksinkertaisuuttani?!? Yritän kommentoida vain niitä jotka puhuvat ymmärtämääni kieltä ja jätän muut sikseen.
Sarkastisessa huumorissa on aina riskinsä, sen tiedä. Kun se menee pieleen, se ei toteuta sitä hyvyyttä, jota niin monessa kommentissani olen peräänkuuluttanut. Arvosteluni kohdistuu vallitsevaan kulttuuriin, ei Suojelusenkeli-lauluun. Toivottavasti en aiheuttanut pahaa mieltä.
Tero. Noin 8 päivää sitten kysyit tässä ettei kai sarkasmisi loukannut. Ei, sen verran on nahkaa parkittu ja muutenkin tässä alkaa pikkuhiljaa olla sen verran aikuisen iässä että kaikki sopii 😉 . Harva mitään pahaa tarkoittaa, jokaisella vaan on oma tyylinsä. Eihän täällä uskaltaisi mitään kirjoittaa jos pitäisi koko ajan pelätä loukkaavansa jotakin.
Ihana ilma tänään, pitänee lähteä tuulettumaan 😉 . Hyvää viikonloppua.
Kiitos, Tuulikki! Ilma on ihana ja ulkoilu houkuttaisi. Noita puupaattivanhuksiakin pitäisi käydä hoitamassa. Vaan flunssa on nyt vienyt kyllä enimmät voimat. Lepäilyyn menee tämä päivä ja varmasti myös huominen. Harmi, tiet olisivat nyt valoisat kulkea. Vaan Herralta tuli tämäkin tauti, eikä tämä sentään taida lannistaa, vaikka muutamaksi päiväksi varmaan vähentää touhuamista. Huomenna on pyhä, joten levättyä tulee. Vielä kun osaisin jotenkin erityisesti pyhittää sen. Piti nimittäin mennä tuomasmessuun huomenna, mutta varmaan nyt on viisaampi olla vain kotosalla. Toivottelen siis pyhää pyhää! 🙂
Kiitosta vaan, ja Herrammekin tarvitsi lepoa 🙂 !
Oletko pyhäisin ollut sen verran kotosalla että olisit ehtinyt tutustua Radio Dein pyhäpäivän hartauksiin, hyvää on! Ja ”täti” tässä muistuttaa myös Raamatun aukaisemisesta ;). Mutta jos oikein kova tauti on päällä, niin lepo vaan.
Ihana oli ilma, kotiuduin tyttäreni avustamana, juuri kesäpaikaltamme noin parinkymmenen km. päästä tästä länteen. 😀 Oi että oli ihanaa, mäntymetsä ja korkealla kalliolla pienoinen mökki, mutta eniten se on ulkoilupaikka, ei asuttava. Pyhää Pyhää sinullekin Tero!
19/03/2014 15:07
Kiitos kun palautit olennaisimman!
TykkääTykkää
19/03/2014 15:30
Eipä kestä. Kiitos, että ehdit lukea 😉
TykkääTykkää
19/03/2014 15:38
Olen – lähes – sanaton. Mietin nimittäin, että mitähän ajatuksia tuo kuva herättää tai mitä siitä osaisi sanoa. Kaikesta ei tarvitse edes tällaisen hölösuun selitellä. Haluan siis alleviivata sanomattomuuttani sanomalla edes jotakin.
Mikä tuosta kuvan vasemman alakulman seutuvilta kulkee kiiltäen ylös?
TykkääTykkää
19/03/2014 16:10
Mikä lie valohalo.
Tästä kuvasta eksisteeraa vähän väljempi ja parempi versio.
Tuli kyllä otetuxi puhuva kuva. Olen miettinyt, että onko kuva kaunis vai uhkaava vai mikä lienisi. Oliskohan hiljaisuudessaan monisanainen.
TykkääTykkää
19/03/2014 17:14
Otsikosta ja kuvasta saisi monenlaista tekstiä. Lukemiseen ei kauaa mennyt 😉 mutta muuten pysähdyin/inspiroiduin ja jouduin aivomyrskyyn, mielenkiintoista! Jos joku alkaa kertoa jotain, mistä sitä tietää millaisia tarinoita tästä syntyy, mahtavaa. Mitä itse ajattelet Juha?
TykkääTykkää
19/03/2014 17:36
Ej muuta kuin tekstiä kehiin; vaikka runomuodossa.
TykkääTykkää
19/03/2014 19:02
Minusta kuva on lämmin. Ei uhkaava. Huomaan ajattelevani, että kaksi on kulkemassa jonnekin Ehkäpä arki-iltana, kotikadulla. Kehonkieli viestii, että heillä on yhteys toisiinsa. Eteenpäin 🙂
TykkääTykkää
19/03/2014 21:50
”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”?
Monet varmaan muistaa nuo pienet taulut missä kaksi lasta kulkee rikkinäistä siltaa ja enkeli suojelee. – Tässä kuvassa on pimeä ilta, kuja on kapea ja ahdas, mutta nuo kaksi näyttävät pitävän toisiaan kädestä kiinni.
Vaikka enempi maailmassa on pimeää kuin valoisaa ja kujat usein hämäriä, niin kun ja jos, olemme löytäneet päämäärän ja kuljemme sitä Tosi rakkauden kanssa käsi kädessä jaksamme perille.
Ja vaikka kaidan tien varrella harvemmin on parrasvaloja, niin vaikka olisikin, himmeitä keinovaloja olisivat tämän maailman valot sen todellisen kirkkauden rinnalla jota kohti olemme matkalla.?
Näin minä näin, yhden version? 🙂
TykkääTykkää
19/03/2014 21:54
Kiitos Tuulikki. Kyllä minäkin sen yhteyden kuvan pariskunnan kesken koen. Minulla synkkyyttä vähentää tietoisuus siitä, että kadun ympärillä ovat vähän valoisampia ja kauniita.
TykkääTykkää
21/03/2014 09:32
Tuulikki
Tuon laulun sovituksessa, jota laulaa Mikko Alatalo, minua ihmetyttää kohta ”…ja mä melkein toivoisin, että saisit suojaksesi samanlaisen enkelin”
Miksi tuo m e l k e i n?
TykkääTykkää
21/03/2014 09:53
Suojelusenkeli-virressä ei ole melkein-sanaa.
Alatalo puolestaan ehkä pelkäsi, että suo ”sä” vie hänen suojelusenkelinsä 😉
TykkääTykkää
21/03/2014 10:19
Ahneus maailmassa on laajentunut eikä toivoa enää pistetä Jumalaan eikä yhteistä vastuuta hyvästä haluta kantaa. Sen seurauksena ihmiset kuuluvat soittavan yhä pienemmistä asioista hätäkeskukseen. Ehkä moderni versio suojelusenkelitaulusta olisi suojelu[s]poliisitaulu: virkapukuinen poliisi saattamassa kahta ikäistään vanhempaan tyyliin pukeutunutta varhaismurrosikäistä lähiön alikulkutunnelin läpi. ”Nyt tunnelissa kulkevi pissisten tie. Heit ankara poliisi lähiöön vie…”
Jep. Enkelit olisivat polliisia parempia, koska enkeleitä kai toivovat ne, jotka tajuavat oman vastuunsa toisten ihmisten turvallisuudentunteesta.
TykkääTykkää
21/03/2014 10:21
Kiitos ”pojat” 😉 ! Tiedän ettei tytötellä eikä pojitella saisi, mutta olette niin kivoja ja herttaisia että tekee mieli. 😀 Kiitos ja oikein herkkää, iloa ja valoa täynnä olevaa viikonvaihdetta!
TykkääTykkää
21/03/2014 10:23
Väliin olikin tullut Tero? Tarkoitin edellisen viestini Juhalle ja Toivolle pääasiassa.
TykkääTykkää
21/03/2014 10:35
No ehdinkin jo ihmetellä, että mikä minun viestissäni kirvoitti käyttämään sanaa ”herttainen”. Kirjoittaessani nimittäin mietin, että passaako käyttämäni sarkasmi tänne lainkaan.
TykkääTykkää
21/03/2014 10:50
Kun tässä nyt vielä paikalla olen vastaan Terolle vaikka Juhan blogi onkin. Kyllähän täällä sarkasmia viljellään, mutta minä en sitä aina oikein ymmärrä, ihan vain yksinkertaisuuttani?!? Yritän kommentoida vain niitä jotka puhuvat ymmärtämääni kieltä ja jätän muut sikseen.
TykkääTykkää
21/03/2014 11:27
Sarkastisessa huumorissa on aina riskinsä, sen tiedä. Kun se menee pieleen, se ei toteuta sitä hyvyyttä, jota niin monessa kommentissani olen peräänkuuluttanut. Arvosteluni kohdistuu vallitsevaan kulttuuriin, ei Suojelusenkeli-lauluun. Toivottavasti en aiheuttanut pahaa mieltä.
TykkääTykkää
21/03/2014 11:04
😀 aika hyvin tuo polliisijuttu on ymmärrettävissä. Nyt poliisikonstaapelit astelevat mielessäni virren tahdissa. Kaiken maailman korvamatoja.
TykkääTykkää
29/03/2014 11:45
Tero. Noin 8 päivää sitten kysyit tässä ettei kai sarkasmisi loukannut. Ei, sen verran on nahkaa parkittu ja muutenkin tässä alkaa pikkuhiljaa olla sen verran aikuisen iässä että kaikki sopii 😉 . Harva mitään pahaa tarkoittaa, jokaisella vaan on oma tyylinsä. Eihän täällä uskaltaisi mitään kirjoittaa jos pitäisi koko ajan pelätä loukkaavansa jotakin.
Ihana ilma tänään, pitänee lähteä tuulettumaan 😉 . Hyvää viikonloppua.
TykkääTykkää
29/03/2014 15:53
Kiitos, Tuulikki! Ilma on ihana ja ulkoilu houkuttaisi. Noita puupaattivanhuksiakin pitäisi käydä hoitamassa. Vaan flunssa on nyt vienyt kyllä enimmät voimat. Lepäilyyn menee tämä päivä ja varmasti myös huominen. Harmi, tiet olisivat nyt valoisat kulkea. Vaan Herralta tuli tämäkin tauti, eikä tämä sentään taida lannistaa, vaikka muutamaksi päiväksi varmaan vähentää touhuamista. Huomenna on pyhä, joten levättyä tulee. Vielä kun osaisin jotenkin erityisesti pyhittää sen. Piti nimittäin mennä tuomasmessuun huomenna, mutta varmaan nyt on viisaampi olla vain kotosalla. Toivottelen siis pyhää pyhää! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
29/03/2014 17:36