Toukokuun lopussa järjestetään Tampereella Spirit 2014 tapahtuma. Tapahtuman tunnuksena on ”Sytytä mut”. Keskeisenä järjestelijänä Uusi Verso ja Kotiryhmäverkoston lisäksi on Hengen uudistus kirkossamme ry. Kaikki toimijoiden motiivina on avata ihmisten sydämet Pyhän Hengen toiminnalle, jotta evankeliumi saavuttaisi sukupolven, joka on etääntynyt kirkosta ja Jeesuksesta. Olen itse lähdössä paikanpäälle katsomaan ja ihmettelemään mitä Tampereella on saatu aikaan ja toivon mukaan myös kuulen kuulumisia muualta Suomesta. Tapahtuma on selkeä osoitus siitä, että Jumala edelleen toimii ja tekee työtään myös Luterilaisessa kirkossa. Tässä matkan varrella olen kuullut monenlaisia arvioita siitä, millainen kirkkomme on. Itse katsoisin asiassa hieman laajemmalle ja tutkisin milainen on Suomen koko siionin tila. Yhden Kirkon tekemiset ja tekemättä jättämiset kalpenevat sen rinnalla kun kokonainen kansakunta seisoo Jumalan kasvojen edessä.

Ehkäpä olisi hyvä hieman katsoa mitä Paavali sanoo Korintilaisille, kun nämä riitelevät siitä kenen oppia tulisi seurata 1. Kor 3. ”Paavali kylvi, Apollos kasteli mutta Jumala antoi kasvun….”

Talven aikana on käyty jos jonkinlaista keskustelua siitä millaisia puhujia ja pastoreita Suomessa kulkee puhumassa. Itse kukin on ollut varpaillaan sen suhteen, mihin suuntaan porukkaa kulloinkin viedään. Kuitenkin nyt, kun pöly on laskeutunut, huomaan, että kylvetty sana Jeesuksesta on jäänyt itämään ja kastelijoitakin on riittänyt. Uudet yhteisöt ovat tuoneet oman suolansa Suomen hengelliseen kenttään, vanhojen rinnalle ja moni uskoon tullut on löytänyt itselleen kodin. Se mikä minua harmittaa, että luottamus Jumalan antamaan kasvuun on silti heikkoa. Heikkous näkyy etenkin vanhojen seurakuntien taholla, niin vapaiden kuin luterilaistenkin keskuudessa. Pyhän Hengen uudistavaa ja vanhoja kaavoja murtavaa voimaa ei osata ottaa vastaan.

Älkää käsittäkö tätä väärin. Ei ole kyse siitä että ”vanhojen” Pyhien usko olisi ollut väärää, ei toki vaan sitä että uusi sukupolvi ei ymmärrä meidän vanhojen hengellistä kieltä. Heidän voittamisekseen takaisin Jumalalle tarvitaan Pyhän Hengen tulta ja viisautta siihen miten meidän tulisi järjestää seurakuntamme toimintaa niin että ihmiset kohtaisivat toisensa. Jumala loi ihmisen niin että hän kaipaa yhteyttä. Yhteys Jumalaan syttyy ja syntyy toisen ihmisen kautta ja sen ylläpitoon tarvitaan seurakunta. Nykyihminen kysyy kaikesta, että toimiiko se, niin myös uskosta. Toimiiko usko, muuttaako Jumala arkea, muuttaako usko elämäni elämisen arvoiseksi. Yksinäisyys on monelle maanpäällinen helvetti mikä osaltaan todistaa millainen luomus ihminen on. Yksin eläminen lisääntyy Suomessa huolestuttavalla vauhdilla.

Jumalalla on vastaus tähän ongelmaan, mutta hän tarvitsee ihmisiä antaakseen tuon vastuksen. Uskalsin, tosin aivan ennalta suunnittelematta, ottamaan viimeisessä Majatalo-illassamme ryhmissä toisten puolesta rukoilelemista siten, että ihmiset saivat laskea kätensä yhden ryhmän jäsenen päälle kukin vuorollaan ja toimia välikappaleina, ikään kuin putkina, ihmisen ja Jumalan välillä. Itse toimin esirukoilijana ja rukouksena käytin Isä Meidän rukousta, jossa on kaikki mitä ihminen tarvitsee. Kun katselin edestä tuota rukouksessa olevaa joukkoa näin paljon kyyneleitä ja lohduttavia ihmisiä. Selvästi näkyi kuinka tarpeellista tuo kohtaaminen oli. Iltakahveilla kokemusta pureskeltiin ihmisten  kanssa  jo totesimme että kokemus  oli ollut hoitava ja voimaannuttava.

Hämmästyin sitä miten luontevaa kaikki oli, vaikka moni oli vastaavassa tilanteessa ensimmäistä kertaa. Myös oma rauhallisuuteni yllätti itseni vaikka olin päätynyt tilanteeseen yllättäen. Koko tilanne oli puhtaasti heittäytymistä Pyhä Hengen varaan ja Kuten Jumala lupaa hän otti kiinni ja siunasi paikalla olevaa seurakuntaa. Tämä tällainen on sitä uutta Hengen uudistamaa seurakuntaa jolle Jumala antaa kasvun. Se ei ole vanhan vastakohta vaan kasvu voi saada alkunsa vanhastakin viinipuusta jos se vain juurrutetaan oikein.

Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyyttä ja kohtaamista voisi tarkastella myös siltä kantilta, että miksi sen tarve on suuri.  Maassamme kannetaan yhä traumaa, joka on lähtöisin sodan ruhjomista perheistämme ja suvuistamme. Sodasta palanneet miehet kohtasivat vaimonsa, jotka olivat jo kertaalleen hyvästelleet miehensä sodan uhreiksi. Kun mies sitten enemmän tai vähemmän terveenä palasi sodasta, aviopuolisoiden välille oli syntynyt usein juopa, joka näkyi läheisyyden ja koskettamisen puutteena. Perhe oli kotirintamalla taiteillut yksin arjen läpi ja äidin oli peitettävä huolensa lapsilta. Miehen mieli oli kiinnittynyt rintamakaveriporukkaan, jonka kanssa oli jaettu sodan kauhut.  Sodan jälkeen lapset saivat nähdä isän ja äidin, jotka eivät koskettaneet toisiaan ja vaikenivat. Menneisyys hukutettiin työhön ja  sodan aikana alkanutta pärjäämisen kulttuuria jatkettiin. Tätä saamaamme perintöä siirrämme yhä eteenpäin.  Tämän kaikki heijastuu yhä koko yhteiskuntaamme ja maksamme siitä hintaa. Me suomalaiset koemme yhä, että yksin jäädessämme on pakko pärjätä. Koemme usein häpeää asioista, joissa emme pärjää ja suljemme ne sisäämme. Samoin teemme loukkauksille ja vastoinkäymisille, joita olemme kohdanneet elämässämme.

Jumalan työkalupakkiin kuuluu tärkeimpänä asiana kyky antaa anteeksi.  Jumala tarjoaa sitä meille seurakunnan kautta. Jeesuksen antama malli ristillä näyttää miten konkreettista anteeksianto voi olla.  Samanlaista esimerkkiä näytti Stefanos kuolemansa hetkellä. Anteeksiannosta ja anteeksiantamisesta alkaa prosessi, jossa Jumala tahtoo Pyhän Hengen kautta olla mukana.

Jotta seurakunta voisi nousta uudelleen oman yhteisönsä keskipisteeksi ja valoksi, on meidän ”vanhojen” löydettävä Pyhän Hengen tuli sydämiimme ja annettava oma panoksemme sille että seurakunta voisi aidosti kasvaa. Meidän ajateltava laajemmin ja pidemmälle asioita kuin mitä olemme tottuneet. Parhaiten se onnistuu kun luovutamme ohjat Jumalalle. Se miten se tapahtuu, niin tarkemmat ohjeet löytyvät Raamatusta.