Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Seurakunta etenee

8 kommenttia

 

Kuva

Toukokuun lopussa järjestetään Tampereella Spirit 2014 tapahtuma. Tapahtuman tunnuksena on ”Sytytä mut”. Keskeisenä järjestelijänä Uusi Verso ja Kotiryhmäverkoston lisäksi on Hengen uudistus kirkossamme ry. Kaikki toimijoiden motiivina on avata ihmisten sydämet Pyhän Hengen toiminnalle, jotta evankeliumi saavuttaisi sukupolven, joka on etääntynyt kirkosta ja Jeesuksesta. Olen itse lähdössä paikanpäälle katsomaan ja ihmettelemään mitä Tampereella on saatu aikaan ja toivon mukaan myös kuulen kuulumisia muualta Suomesta. Tapahtuma on selkeä osoitus siitä, että Jumala edelleen toimii ja tekee työtään myös Luterilaisessa kirkossa. Tässä matkan varrella olen kuullut monenlaisia arvioita siitä, millainen kirkkomme on. Itse katsoisin asiassa hieman laajemmalle ja tutkisin milainen on Suomen koko siionin tila. Yhden Kirkon tekemiset ja tekemättä jättämiset kalpenevat sen rinnalla kun kokonainen kansakunta seisoo Jumalan kasvojen edessä.

Ehkäpä olisi hyvä hieman katsoa mitä Paavali sanoo Korintilaisille, kun nämä riitelevät siitä kenen oppia tulisi seurata 1. Kor 3. ”Paavali kylvi, Apollos kasteli mutta Jumala antoi kasvun….”

Talven aikana on käyty jos jonkinlaista keskustelua siitä millaisia puhujia ja pastoreita Suomessa kulkee puhumassa. Itse kukin on ollut varpaillaan sen suhteen, mihin suuntaan porukkaa kulloinkin viedään. Kuitenkin nyt, kun pöly on laskeutunut, huomaan, että kylvetty sana Jeesuksesta on jäänyt itämään ja kastelijoitakin on riittänyt. Uudet yhteisöt ovat tuoneet oman suolansa Suomen hengelliseen kenttään, vanhojen rinnalle ja moni uskoon tullut on löytänyt itselleen kodin. Se mikä minua harmittaa, että luottamus Jumalan antamaan kasvuun on silti heikkoa. Heikkous näkyy etenkin vanhojen seurakuntien taholla, niin vapaiden kuin luterilaistenkin keskuudessa. Pyhän Hengen uudistavaa ja vanhoja kaavoja murtavaa voimaa ei osata ottaa vastaan.

Älkää käsittäkö tätä väärin. Ei ole kyse siitä että ”vanhojen” Pyhien usko olisi ollut väärää, ei toki vaan sitä että uusi sukupolvi ei ymmärrä meidän vanhojen hengellistä kieltä. Heidän voittamisekseen takaisin Jumalalle tarvitaan Pyhän Hengen tulta ja viisautta siihen miten meidän tulisi järjestää seurakuntamme toimintaa niin että ihmiset kohtaisivat toisensa. Jumala loi ihmisen niin että hän kaipaa yhteyttä. Yhteys Jumalaan syttyy ja syntyy toisen ihmisen kautta ja sen ylläpitoon tarvitaan seurakunta. Nykyihminen kysyy kaikesta, että toimiiko se, niin myös uskosta. Toimiiko usko, muuttaako Jumala arkea, muuttaako usko elämäni elämisen arvoiseksi. Yksinäisyys on monelle maanpäällinen helvetti mikä osaltaan todistaa millainen luomus ihminen on. Yksin eläminen lisääntyy Suomessa huolestuttavalla vauhdilla.

Jumalalla on vastaus tähän ongelmaan, mutta hän tarvitsee ihmisiä antaakseen tuon vastuksen. Uskalsin, tosin aivan ennalta suunnittelematta, ottamaan viimeisessä Majatalo-illassamme ryhmissä toisten puolesta rukoilelemista siten, että ihmiset saivat laskea kätensä yhden ryhmän jäsenen päälle kukin vuorollaan ja toimia välikappaleina, ikään kuin putkina, ihmisen ja Jumalan välillä. Itse toimin esirukoilijana ja rukouksena käytin Isä Meidän rukousta, jossa on kaikki mitä ihminen tarvitsee. Kun katselin edestä tuota rukouksessa olevaa joukkoa näin paljon kyyneleitä ja lohduttavia ihmisiä. Selvästi näkyi kuinka tarpeellista tuo kohtaaminen oli. Iltakahveilla kokemusta pureskeltiin ihmisten  kanssa  jo totesimme että kokemus  oli ollut hoitava ja voimaannuttava.

Hämmästyin sitä miten luontevaa kaikki oli, vaikka moni oli vastaavassa tilanteessa ensimmäistä kertaa. Myös oma rauhallisuuteni yllätti itseni vaikka olin päätynyt tilanteeseen yllättäen. Koko tilanne oli puhtaasti heittäytymistä Pyhä Hengen varaan ja Kuten Jumala lupaa hän otti kiinni ja siunasi paikalla olevaa seurakuntaa. Tämä tällainen on sitä uutta Hengen uudistamaa seurakuntaa jolle Jumala antaa kasvun. Se ei ole vanhan vastakohta vaan kasvu voi saada alkunsa vanhastakin viinipuusta jos se vain juurrutetaan oikein.

Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyyttä ja kohtaamista voisi tarkastella myös siltä kantilta, että miksi sen tarve on suuri.  Maassamme kannetaan yhä traumaa, joka on lähtöisin sodan ruhjomista perheistämme ja suvuistamme. Sodasta palanneet miehet kohtasivat vaimonsa, jotka olivat jo kertaalleen hyvästelleet miehensä sodan uhreiksi. Kun mies sitten enemmän tai vähemmän terveenä palasi sodasta, aviopuolisoiden välille oli syntynyt usein juopa, joka näkyi läheisyyden ja koskettamisen puutteena. Perhe oli kotirintamalla taiteillut yksin arjen läpi ja äidin oli peitettävä huolensa lapsilta. Miehen mieli oli kiinnittynyt rintamakaveriporukkaan, jonka kanssa oli jaettu sodan kauhut.  Sodan jälkeen lapset saivat nähdä isän ja äidin, jotka eivät koskettaneet toisiaan ja vaikenivat. Menneisyys hukutettiin työhön ja  sodan aikana alkanutta pärjäämisen kulttuuria jatkettiin. Tätä saamaamme perintöä siirrämme yhä eteenpäin.  Tämän kaikki heijastuu yhä koko yhteiskuntaamme ja maksamme siitä hintaa. Me suomalaiset koemme yhä, että yksin jäädessämme on pakko pärjätä. Koemme usein häpeää asioista, joissa emme pärjää ja suljemme ne sisäämme. Samoin teemme loukkauksille ja vastoinkäymisille, joita olemme kohdanneet elämässämme.

Jumalan työkalupakkiin kuuluu tärkeimpänä asiana kyky antaa anteeksi.  Jumala tarjoaa sitä meille seurakunnan kautta. Jeesuksen antama malli ristillä näyttää miten konkreettista anteeksianto voi olla.  Samanlaista esimerkkiä näytti Stefanos kuolemansa hetkellä. Anteeksiannosta ja anteeksiantamisesta alkaa prosessi, jossa Jumala tahtoo Pyhän Hengen kautta olla mukana.

Jotta seurakunta voisi nousta uudelleen oman yhteisönsä keskipisteeksi ja valoksi, on meidän ”vanhojen” löydettävä Pyhän Hengen tuli sydämiimme ja annettava oma panoksemme sille että seurakunta voisi aidosti kasvaa. Meidän ajateltava laajemmin ja pidemmälle asioita kuin mitä olemme tottuneet. Parhaiten se onnistuu kun luovutamme ohjat Jumalalle. Se miten se tapahtuu, niin tarkemmat ohjeet löytyvät Raamatusta.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

8 thoughts on “Seurakunta etenee

  1. Ohjat jumalalle on hyvä ohje, sillä Hän taitaa olla ainoa, joka saa päämme kääntymään eteenpäin ja näkemään siellä mahdollisuuksia, jotka Hän on valmistanut. Muuten tuijottelemme taakse ja kuovimme maata paikoillamme :).

    Tykkää

  2. Olen huomannut näiden viiden Majatalo-vuoden aikana että Jumala ei petä lupauksiaan, työtä on tehtävä sitkeästi ja uskollisesti, jos alkaa laskemaan kävijöitä tai mittaamaan asioita omilla mittareilla väsy iskee nopeasti. Nyt Jumala siunaa kylvötyömme ja uusia ihmisiä tulee koko ajan iltoihimme. Meiltä tahtoo unohtua että emme tee tätä itsellemme vaan Jumalalle ja hän on tyytyväinen työhön meidän mielipiteistä riippumatta jos olemme opettaneet sitä mitä Jeesus on käskenyt. Olennaista on noudattaa sitä kutsua jonka on saanut suunnata tekeminen Raamatun mukaisesti kielellä jonka ihmiset ymmärtävät.

    Liked by 2 people

  3. ”Itse katsoisin asiassa hieman laajemmalle ja tutkisin milainen on Suomen koko siionin tila. ”
    Olen samaa mieltä, että asioita on fiksua katsoa laajemmin kuin yhden seurakunnan kantilta. ”Suomen Siion” tai meidän kaupungin seurakuntien yhteistyö antaa paremman kokonaisemman kuvan, vaikka kullakin seurakunnalla toki tulisi olla tietyt perusasiat pyörimässä.

    Yksi suomalaisten hengellistä elämää viime vuonna pariinkin kertaan maustanut kaveri on David Tomberlin. Hän kertoi hyvän vertauksen: Helposti käy niin, että parinkymmenen vuoden takainen herätys on kuin uima-allas. Siihen tungetaan myrkkyjä, ettei veteen ilmesty elämää. Meneillään oleva herätys taas on kuin joki. Se kulkee ja pärskyy. Pärskeitä saattaa joskus räiskyä sinnekin, mihin niitä ei oikeastaan tarvittaisi, mutta joessa on elämää ja virralla on suunta.

    Tykkää

  4. ”ja virralla on suunta. ”

    Ja se suunta on takaisin mereen, josta se aikanaan lähti.

    Tykkää

  5. T A Laakso kun otsikossaan toteaa, että seurakunta etenee, niin minulle putkahti mieleeni jatkoajatus, mihin se päätyy?

    Minun mielestäni seurakunnan etenemisen päämäärä pitäisi olla – ei enempää eikä vähempää kuin ”Uusi Jerusalem”!

    Mutta jos, kuten toivoa sopii, sinne pääsemään oikeutettujen määrä olisikin suuren suurta määrää vielä suurempi, niin, mahtuisivatko kaikki sinne Uuteen Jerusalemiin?

    Paneudutaan asiaan.

    Otetaan olettamuksen pohjaksi se huikea ajatus, että kaikki pääsevät taivaaseen. Näin siksi, että olisiko Jumala Uutta Jerusalemia mitoittaessaan ottanut tämänkin mahdollisuuden huomioon.

    Tieteen Kuvalehdessä nro 5/2013, mainittiin jonkun amerikkalaisen tutkimuslaitoksen tulleen tutkimuksissaan siihen tulokseen, että tämän ihmiskunnan kokonaismäärä siitä hetkestä, jolloin ns. Homo Sapiens aloitti vaelluksensa maan päällä, olisi ”Laskelmien mukaan nykyisten ja menneiden lajitoveriemme yhteismäärä on 107,7 miljardia. Nyt elävien seitsemän miljardin ihmisen osuus joukosta on 6,5 prosenttia.”
    Koska lehden tutkimuksen mukaan, kuten tietenkin olettaa sopiikin, lukumäärä on ”vain valistunut arvaus”, niin otan seuraavassa täksi määräksi 120 miljardia.

    Taivasta ei ainakaan minun muistaakseni ole Raamatussa mitenkään mitoiltaan määritelty, toki muuten henkisesti kuvailtu, mutta Uusi Jerusalem on.

    Uusi Jerusalem ei minun ymmärtääkseni ole koko taivas, vaan kuuluu taivaaseen sen – ehkä tärkeimpänä osana.

    Raamattu kertoo tästä kaupungista ja sen koosta mm. seuraavasti:
    ” Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä, ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspiskivi; siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;” (Ilm. 21:10-12)

    Sekä edelleen:
    ” Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin. Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.” (Ilm. 21:15-16)
    Vakomitta, kreikaksi stadion, taas oli 192 metriä.
    Nyt otin taas käyttöön vanhan kunnon Excelin, mutta en kopioi siitä yhteensopivuusongelmien vuoksi suoraan tähän, ainoastaan laskelmien antaman tuloksen.

    UUSI JERUSALEM
    Tämä on siis kuution muotoinen, jonka jokainen särmä, kaksitoista tuhatta vakomittaa on metreinä lausuttuna kaksi miljoonaa kolmesataa neljätuhatta ( 2 304 000) metriä eli kaksituhatta kolmesataaneljä (2 304) kilometriä.
    Tämän kuution pohjapinta-ala olisi siis 2304 * 2304 eli 5 308 416 neliökilometriä. Numeroesitys riittänee. Määrä on suurin piirtein Yhdysvaltojen yhtenäisen alueen pinta-ala, siis ilman mm. Alaskaa.

    Nyt mahdollinen lukija saattaa ajatella, että kylläpä ahtaaksi kävisi. Jokaista ”sielua” kohden kun tulisi vain 44 neliömetriä. Tämä tulee tulokseksi, kun pohjapinta-ala neliömetreinä jaetaan 120 miljardilla. (5 308 416 000 000 : 120 000 000 000)

    No eihän tuo paljolta tunnu, mutta nytpä pitää ottaa huomioon se, että Uuteen Jerusalemiin pääsevät eivät ole enää painovoiman sitomia, joten heillä on käytettävissään pohjapinta-alan sijasta koko Uuden Jerusalemin tilavuus.

    Tämä onkin sitten jo jotain muuta, eli peräti 12 230 590 464 km³
    Kun tuon km³-määrän kuutiometrit jaetaan 120-miljardisosaan, tulee jokaista kohti 101 921 587 m³:n tila.

    MELKOINEN SALI – sanoisin!

    Spekuloimatta enempää sillä, pääsevätkö kaikki tuonne, siitähän on monenkinlaisia mielipiteitä, niin, vaikka pääsisivätkin, niin jokaiselle löytyy sija.

    Johan Jeesuskin ennakoin sen vielä täällä maan päällä eläessään, sanoessaan opetuslapsilleen jäähyväispuheessaan:

    ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.

    HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

    Tykkää

    • Kolmas pääsiäinen on todennäköisesti sitten uudessa Jerusalemissa. Palasin vielä tänne kun sain vihdoin paperi hommat käsistäni ja Blogimetsä jutun luettua. Yksi asia minua vaivaa ilmestyskirjassa. Puhutaanko siinä paratiisista jossa kaikki alkoi, mitään. Jos syntiinlankeemusta ei olisi tapahtunut, mikä merkitys Uudella Jerusalemilla olisi sitten. Tulisiko sitä? toisin sanottuna mitä tämä ihmisen vapauden aiheuttama harharetki teki Jumalan alkuperäiselle suunnitelmalle. Myös toinen kulminaatiopiste raamatusssa on kun Israelin kansa poistui vuorelta ennen kuin Jumala ilmestyi heille, jos se olisi jäänyt odottamaan Jumalaa, miten ihmiskunta olisi edennyt sen jälkeen. Onko siinä myös yksi lähestymiskulma siihen miten Jumala suhtautuu vaikkapa niihin jotka eivät ole kuulleet evankeliumia. Saisiko siitä ajatus kuviosta ymmärrystä lisää asiaan. Jumalalla on varmasti suunnitelma senkin osalta. Nyt päässä surisee, on unimatin aika

      Tykkää

  6. Ei kirkon hengellisessä tilassa ole mitään valitettavaa. Olen läheltä seurannut ja joutunut olemaan lapsuutenikin takia mukana ääriryhmissä ja kiitos Jumalalle, että erilaisia hengellisiä koteja on tarjolla. Syntisiä ihmisiä ne on kuitenkin kaikki täynnä ja lunastusuhrin tarpeessa.

    Kirkon saarnat eivät vain ole niin syyllistäviä ja hurmoshenkisiä kuin monen muun ryhmän. Sinne ei myöskään tulla vain tuttujen takia vaan tulijalla on hengellinen nälkä ja jano. Jokaisesta tilaisuudesta olen saanut lähteä pyhän hengen koskettamana kotiin, herran siunaus matkaeväänä. Esimerkiksi Tuomasmessu on aivan käsittämätöntä iloa synnyttävä tilaisuus kokoonpanoltaan ja viimeksikin puhe oli aivan loistava, eikä tullut ähky eli ”ahdistava” olo, päinvastoin. Ihmettelin kun luin, että joku voi sitäkin pitää jumalattomana, onko tuollaisella ihmisellä vaikeuksia omassa kasvamisessaan avartua ihmettelin mielessäni.

    Lapsenas auta kasvamaan. Amen.

    Tykkää

    • Mietin tässä, että voiko kirkolla olla ”hengellistä tilaa” mitä voisimme valitella. Minusta meillä on paremminkin erilaisia polkuja joita pitkin ajattelemme pääsevämme armon lähteelle. Se mihin asetan kysymysmerkin on se miten hoidamme evankeliumin eteenpäin viemisen maassamme jossa yhä useampi ei tunne Jeesusta. Tuomasmessuja ja majataloiltoja pitäsi saada joka kylään. Siitä on kysymys. Vai onko uskoontulosta tullut vanhanaikaista. Eli ei ole pelkästään kyse siitä saako jokainen uskova siunauksen matkaevääksi omasta yhteisöstään. On kyse siitä tuleeko uusia halullisia sieluja tuota samaa siunausta halajamaan! Tiedän että Tuomasmessu on hyvä toimintamuoto, mutta haluaisin tietää hyödyttääkö se evankeliumin etenemistä sillä alueella missä niitä pidetään. Uskon että auttaa, ainakin sen pitäisi. Tuomasmessuja pidetään aika monella paikkakunnalla, joten en osaa sanoa kenen puheesta ähky pitäisi tulla. Itse henkilökohtaisesti asun alueella jossa ei Tuomasmessuja järjestetä.
      Hurmoshenkisyys vaatisi hieman määrittelyä, joillekin jo pelkästään innostunut puhuja on hurmoshenkinen ja toiselle ei. Itse en oikein innostu mekkaloinnista vaikka ei sekään haittaa jos puhutaan asiaa. Huutaminen ei lisää Voimaa mutta ei myöskään korulauseet.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle T A Laakso Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.