Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Toisin sanoen

7 kommenttia

”Herran käsi tarttui minuun, ja Herra sanoi: Nouse ja mene laaksoon, siellä minä puhun sinulle. Minä lähdin laaksoon, ja siellä näin Herran kirkkauden. Se oli sama kirkkaus jonka olin Kebarjoen rannalla nähnyt, ja minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Silloin minuun tuli henki, ja se nosti minut pystyyn ja puhui minulle näin”…(Hes.3:22-24)

Ihmeellinen Jumala! Kuinka paljon tuohon voinkaan sijoittaa omia elämänvaiheitani, kokemuksiani ja Jumalan, Herrani ihmeitä. En koskaan pysty niistä täällä maanpäällä ollessani niin kiittämään ja ylistämään kuin sitten Taivaan Valtakunnassa nähdessäni Hänet kasvoista kasvoihin. Kun luen Raamattua, sen vanhaa ja uutta testamenttia, saan huomata kuinka muuttumaton ihminen on. Tässä maailmassa on totta ettei ole mitään uutta auringon alla. Alusta asti ihminen on tehnyt itselleen Jumalan kuvia ja alkanut palvoa milloin mitäkin. Totuus ei ole ihmisiä pitkäjaksoisesti jaksanut kiinnostaa, ihminen on kärsimätön luonnostaan. On toki myönnettävä että elämä kaikkina aikoina on vaikeaa ja vaikeuksissaan ihminen usein ja helpoimmin etsii mitä tahansa apua kipuunsa. Mikä tahansa kelpaa joka edes hetkeksi turruttaa senhetkisen ahdistuksen jossa juuri on. Vanhan maailman aikaan keinot olivat toiset, mutta mikä on tätä aikaa, niitä en viitsi ruveta edes luettelemaan, niitä luetellaan jo tarpeeksi ja ihmisen vihollinen nauttii kun saa huomion osakseen. Ilman tietoa ja uskoa Jumalasta ihminen on hukassa omalta itseltäänkin. Se on oikeastaan aika kauheaa. Jumalattoman ihmisen elämä on epätoivoista tyhjään hosumista ja korvikkeisiin tyytymistä.

Ei Herran omienkaan elämä voitosta voittoon ihmisten silmillä katsellen, eikä Pyhien elämänkertoja lukien näytä yhtään paremmalta, mutta se onkin näköharha. Me emme elä näkyväisissä vaan totuus on näkymättömissä, ja kuitenkin näkymättömät ovat todellisimpia kuin näkyväiset. Jos näkymättömät olisivat vieläkin todellisimpia kuin ne esim. itselleni ajoittain ovat, en taitaisi jaksaa millään odottaa sitä hetkeä jolloin usko vaihtuu näkemiseksi ja ikuiseksi elämäksi. Onneksi saan vain maistiaisia ylimaallisista.

Ihmisen osana tässä maailmassa on ettei rukouksiin ja toiveisiin tule aina vastauksia. Joihinkin asioihin voi joskus tulla aivan yllättäen, joihinkin viiveellä ja joihinkin ei ehkä koskaan tässä ajassa. Kaikki tämä ihmisen elämässä vaatii kärsivällisyyttä, uskoa, toivoa ja syvää luottamusta siihen että Jumala ON!
Uskoa Hänen Sanaansa. Minkä Hän on luvannut, sen hän pitää. Omien kaaoksieni ja koettelemusteni aikana olen pikkuhiljaa oppinut hyväksymään sen että vaikka en ymmärrä, enkä näe joissain asioissani mitään ratkaisua edessäpäin, niin voin luottaa siihen että kaikki on hallinnassa. Jumalan, Kaikkivaltiaan Isäni, hallinnassa. Minun on opittava odottamaan. Teen vain sen osan mikä minulle ihmisenä kuuluu ja on mahdollista ja sitten annan Herran hoitaa.

Helppoa se ei vieläkään ole, mutta onneksi en ole enää nuori, onneksi ja Jumalalle kiitokseksi Hänen kouluaan olen saanut käydä ja kokea suurta ihmettä. Tyytyä myös osaani. En tiedä pahempaa kuin olla pakotettu yleiseen kaavaan jos Luojani ei ole minua sellaiseen asettanut. Niin kuin ei olekaan. Syvästi uskon että kaikella on tarkoituksensa mitä Jumalalle rakkaana koen, ja missä osassa olen. Kaiken sen jälkeen kun kaikki inhimillinen on tehty ja yritetty, jopa kipeällä ja satuttavallakin tavalla. Onhan kaikki yhdessä vaikuttanut parhaakseni, olen oppinut antamaan anteeksi ja olemaan sinut itseni ja Herrani kanssa, ihmisistä ei tarvitse välittää, se on suurta armoa.
Mitä kaiken jälkeen merkitseekään Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Minä rakastan ja minua rakastetaan, kiitos Jumalalle!

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän On tehnyt sinne majan auringolle. Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan, kuin sankari riemukkaana juoksemaan rataansa.
Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen ääreen, eikä mikään jää sen paisteelta piiloon. Herra on antanut täydellisen lain, se virvoittaa mielen. Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta. Herran käskyt ovat oikeat ne ilahduttavat sydämen. Herran määräykset ovat kirkkaat, ne avaavat silmäni näkemään. Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta, kalliimmat kuin kullan paljous, makeammat kuin mesi, maistuvammat mehiläisen hunajaa. Ne opastavat minua, palvelijaasi, niiden noudattamisesta saa suuren palkan.

Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe. Varjele minut myös eksyttäjiltä, etten joutuisi heidän valtaansa. Silloin olen viaton ja puhdas, monesta synnistä vapaa.
Ota sanani suopeasti vastaan, sanani ja sydämeni ajatukset, Herra, turvani ja lunastajani.

Aamen.

Mainokset

7 thoughts on “Toisin sanoen

  1. Tuulikki täällä, raikkaana ja aitona, realistisena ja ylistävänä. Sinua lukeva ei voi tulla väärän uskonnollisuuden uhriksi, koska kerrot niin rehellisesti siitä, miten olet kokenut uskovan ihmisen osan.
    Jesaja kertoo näin:

    1 Herran henki on minun ylläni,
    sillä hän on voidellut minut.
    Hän on lähettänyt minut
    ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
    parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
    julistamaan vangituille vapautusta
    ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
    2 julistamaan Herran riemuvuotta,
    päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
    Hän on lähettänyt minut
    lohduttamaan kaikkia murheellisia,
    3 antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.

    Sinulla on jo tuo ylistyksen viitta :).

    Liked by 1 henkilö

    • Tuo Jesajan kohta on tutumpaakin tutumpi, olen lukenut sitä paljon, ja aina se elähdyttää.
      Kirjoitin jo enemmänkin vastaukseksi, mutta taas se teki katoamistempun, mutta kiitos Virpi. Ihminen ei useinkaan voi muuttaa olosuhteitaan mutta asennettaan ja asioihin suhtautumistaan voi. Oletan että tässä Jumalan koulussa saa oppia paljon, eikä sen opin ole tarkoitus valua hukkaan. Odottaahan meitä tehtävämme taivaassakin, niin uskon. Jumalan maailma on mittaamaton, emme voi käsittää mitä kaikkea tulemme vielä näkemään ja kokemaan.
      Nuo loppusäkeet, nuo sanomattoman kauniit ja runolliset ovat siis psalmista 19.

      Tykkää

  2. ”Ilman tietoa ja uskoa Jumalasta ihminen on hukassa omalta itseltäänkin.”
    Omalta itseltään hukassa oleminen taitaa – ainakin silleen maanpäällisesti ajatellen – olla paljon pahan alku ja juuri. Ihminen, joka on itseltään hukassa, on helposti talutettavissa minne vain.

    Marko Tapion kirjassa Aapo Heiskasen viikatetanssi päähenkilö näki itsensä kuin pieleen menneenä painotyönä halvassa vahakankaassa. Eri painovärit eivät olleet osuneet kohdilleen. Aapo Heiskanen tunsi olevansa koko ajan osittain itsensä ulkopuolella. Aikamoinen kohtalo. Sitä on hyvä pahijen käyttää hyväksi. Siihen perustuvat mainoksen ja houkutukset. Meidän tuotteella tai meidän kanssamme saat värisi kohdalleen.

    Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Hän asetti painovarit justiinsa kohdalleen. Ihminen sitten vähän tuuppasi painokoneen säätöjä mieleisikseen ja käärme antoi konsultaatiotukea. Emme kai me voi muuta kuin luottaa siihen, että Jumala saa värit takaisin kohdilleen. Itse se ei oikein onnistu.

    Liked by 2 people

  3. Oikeassa olet Juha. Tässäpä tämä kipeys onkin, käy niin sääliksi ihmisiä jotka eivät ole löytäneet itseään, eikä itseään voi löytää ennen kuin Jeesuksen Kristuksen löytää sisimmästään. ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki”.
    Kun Hän löytyy Jumalan painokone asettaa kaikki värit juuri oikeille paikoilleen.

    Tässä Hän meitä Tiensä kanssakulkijoita juuri tarvitsee! Ajattele Juha, kuinka tärkeä meistä jokainen on, niin pelastunut kuin pelastumatonkin. Me olemme suuressa mukana, Herra meitä auttakoon!
    Minusta on niin kiva lukea sinun kertomuksiasi tosielämästäsi 🙂 ja nähdä tuo kuinka tunnettu ja pidetty olet 🙂 olet tärkeä Herrallesi ja ystävillesi! Onneksi olkoon ja Jumala runsaasti siunatkoon.

    Tykkää

  4. Iltaa Tuulikki !

    Luin tuon kolme kertaa ja tiedän, että luen sen vielä huomenna uudelleen ajatuksella.
    Tämä oli minun tätä blogitaivasta seuratessani tähänastisesti paras kirjoitus minun mielestä.
    Melkein lukijakin täyttyi pyhällä hengellä. Se oli juuri tuollaonen mihin Virpi viittasi:
    suloinen tuoksu ja miellyttävä kutsu kuulijalle ja näin Jumalan sana tulisikin esittää.

    Ei tullut yhtään sellaista oloa että tässä oltaisiin siivilöimässä hyttysiä ja nielemässä kamelia.

    Tuohon ei ole lisättävää, eikä siihen ilkeä huumoriakaan väliin pistää, kun kirjoitus oli niin syvällinen ettei siihen nyt vaan sovi mitkään latkautukset.

    Kiitos ja Amen Jumalan rauha kanssasi tänään ja aina.

    Liked by 1 henkilö

  5. Siis tuohon lisäys, etten verrannut sitä muiden kirjoitukseen vaan SINUN paras kirjoituksesi. Kaikki ovat niin tyyliltään erilaisia ettei niitä voi verrata toisiinsa eikä ole tarkoituskaan. Ei Pietarikaan ollut mielissään ajatuksesta joutua vertaamaan omaa rakkauttaan jumalaan toisten rakkauteen, koska hän tiesi että muutkin rakastivat ja siksi tunsin heti oikoluvun jälkeen tarvetta tarkentaa.

    Tykkää

  6. Katri.
    Onhan näitä tullut melko lailla kirjoitelluksi täälläkin meidän ”taivaalla”, (useampi sata kai?) Kirjoitan aina hyvin spontaanisti/intensiivisesti, en hirveästi mieti, enkä korjaile.
    Tämä teksti syntyi itsellenikin yllätykseksi, en aloittaessani tiennyt mitä tulisin kirjoittamaan, mielessäni oli vain tuo Hesekielin luku ja nuo psalmin 19 ihanat sanat. Alkuaan olin lukenut psalmia 18, mutta kun en malttanut jättää siihen vaan jatkoin niin tiesin että olin löytänyt tarkoitetun.
    Kuten Juhalle kirjoitin, profeetat ovat minulle olleet aina tärkeät ja tunnen vereni kuumenevan kun heitä luen. Puhun siis vanhan testamentin profeetoista.

    Oikeassa olet, me kaikki olemme erilaisia ja se on Jumalan luomistyön rikkautta josta ”seurakunta” muodostuu. Jos olet pannut, ja toivottavasti, merkille me kuitenkin kaikki täällä pyrimme rakentavaan yhteyteen, toisin kuin joillain muilla sivuilla. Minusta se kertoo siitä että Jeesus on meille tärkein ja Hänen rakkautensa on täällä vaikuttamassa Pyhän Henkensä kanssa.
    Ilman Pyhää Henkeä minäkin olisin vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen( tai peräti kuollut) sillä Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja Kristus Jeesus tuli maailmaan todistaakseen siitä käsittämättömästä rakkaudesta joka Jumalalla on ihmisiin, meidän pahuudestamme huolimatta.

    Se ei poista sitä tosiasiaa että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus ja uskottava että Jeesus Kristus on Herra, voidakseen pelastua kadotukselta, joka siis on yhtä todellinen kuin Taivas.
    Jumalan Sana on ehdoton ja sen takia meidän on tehtävä kaikki minkä voimme, ihmisten hyväksi, julistamalla heille Sanaa, että he tulisivat tietämään ja tuntemaan kuka Herramme on ja miksi häntä tarvitaan.

    Aika pitkä vastaus 🙂 Blogiin ei saa kaikkea. Siunausta tähän lumiseen päivääsi, ainakin täällä eteläkärjessä on maa valkoisena.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s