Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Peruskorjaus vai perus korjaus

11 kommenttia

Lepäilen makuuhuoneeksi muuntuneessa olohuoneessani, oikaisten selkääni ja lepuuttaen istumisesta turvonneita jalkojani. Katselen ikkunastani ulos pihalle istuttamaani, nyt jo suureksi kasvanutta pihlajapuuta. Muutamien todella läkähdyttävien päivien jälkeen lämpö on ulkona laskenut rajusti ja alkaa sataa tihuttamalla. Tuuli käy myrskyisästi ja pyörittää runsaassa kukassa olevaa isoa puuta. Olen onnellinen. Tiedän että kotini on kaunis ja pihani myös. Olen tehnyt näiden eteen paljon työtä sen 24 vuoden aikana jonka olen saanut tässä asua. Nautin tuloksesta. Tunnen olevani kotona ja olen kiintynyt tähän (kalliilla alueella olevaan), isojen rikkaiden talojen ympäröimään asuntooni ja asuinpaikkaani.

Tämä ei kuitenkaan ole minun, minä en omista tässä muuta kuin henkilökohtaisen omaisuuteni, joka ei ole arvokas. Asun kotikaupunkini vuokra-asunnossa. Haluaisin asua tässä elämäni loppuun saakka, mutta näitä taloja odottaa ikänsä puolesta peruskorjaus, joka tarkoittaa sitä että tästä on muutettava siksi aikaa ainakin pois. Tunnen huolta ja surua – minun kotini, minun pihlajani ja kaikki pihani kauniit istutukset! –  Mihin mahtuvat kaikki maalaamani taulut jotka ovat niin paikkansa jo löytäneet jne. Minun, minun, minun omani.
Mikään ei ole minun, mitään en omista. Olenko uskovana kiinni omaisuudessa, olenko kiintynyt ”maailmaan”?

Tunnen miehen joka vaelsi paikasta toiseen omistamatta mitään, edes kattoa päänsä päällä, ei edes vakituista vuokra-asuntoa. Häntä seurasi vain muutama uskollinen ystävä suurten kansanjoukkojenkin kerääntyessä hänen ympärilleen. Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi hänelle:” Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Tämä mies jolle sanat osoitettiin oli nimeltään Jeesus, ja hän sanoi hänelle:” Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Hän kutsui ihmisiä seuraansa ja kun hänellä meni hyvin ihmiset kuulivat kutsun. Kun hän joutui vainotuksi suurin osa jätti hänet yksin. Hän myös koki ihmisjoukkojenkin ympäröimänä olevansa yksin, yksin maailmassa, koska oli kotoisin taivaasta. Hän kaipasi Isäänsä ja oikeaa kotiaan. Hän oli todellinen kahden maan kansalainen ja koti-ikävä oli hänen ainainen seuralaisensa.

Nyt aamulla kun heräilin, mielessäni oli erikoisen tuntuinen virsi, onhan nyt kevät kuitenkin kukkeimmillaan, eikä virsi tuntunut sopivan ollenkaan tähän aikaan, mutta koska se ei mielestäni poistu, runoilen sen tähän oman mieleni mukaiseksi.

Oi Herra,
luoksein jää jo ilta on,
ja kadonnut on valo
auringon.
Ken muu mua murheissani lohduttais, kelt turvan hädässänsä
sielu sais.
On ilo maallinen kuin varjo vaan, ei ole täällä mitään pysyvää
vain Sinä Herra,
sinä luoksein jää.
Sun Herra, ristisi mua
valaiskoon.
Sen valon tieltä varjot häviää.
Eläissä kuollessa sä
luoksein jää.

Sitä mukaa kuin nämä rakennukset huononevat, rappeutuvat korjausten hitaudesta ja puutteesta, tänne myös asutetaan aina vaan huonompiosaista kansanosaa. Alussa ei niin ollut. Kaupunkien ongelmana usein on että asuinalueet pääsevät/päästetään slummiutumaan ja ongelmat sitä mukaa voimistuvat. Kuinkahan kauan, nuo isot ja rikkaat, tässä ympärillä kestävät tätä pientä yhteisöä joka aiheuttaa olemassa olollaan jatkuvaa häiriötä.
Me kaikki asukkaat saamme samanlaisen häiritsevän joukon leiman, minä muiden mukana. Se ei tunnu hyvältä, ei!

Olen pysytellyt erossa tästä muusta porukasta, aivan olosuhteittenikin vuoksi, mutta aamulla mietin pitäisikö minun uskaltaa mennä tuonne pihalle ja heittäytyä Jumalan hulluksi! Ruveta kuin Johannes kamelinkarvaviitassaan huutamaan:” Tehkää parannus, kääntykää hyvät ihmiset omaksi parhaaksenne, Te olette hukkumassa, te olette hukassa ilman Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, jonka Jumala lähetti maailmaan syntisiä pelastamaan! Antakaa pelastaa itsenne Jeesuksen nimessä ja veressä, antakaa pelastaa itsenne!” Vai pidänkö oman vanhurskauteni salassa.

Tunnen myös miehen, joka ei hävennyt julistaa evankeliumia vaikka se ei ollut ihmismielen mukainen, ja vaikka hän oli oppinut ja arvossa pidetty henkilö. Hän oli saanut rabbin koulutuksen ja hänen johtotähtenään olivat olleet arvostettujen juutalaisten oppineiden selitykset ja suullinen perimätieto. Hän oli, mutta hän, kuten hänen mestarinsakin joutui ulkopuolelle leirin totuuden ja veren evankeliumin vuoksi. Hän kertoo ”Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle”! Hän koki saman kohtalon kuin hänen mestarinsa, väkivaltaisen kuoleman. Me tiedämme hänen nimensä, hän oli Paavali. Ja on, niin kuin mestarinsakin nyt, todellisessa kodissaan, pois täältä murheen ja kuoleman varjon maasta.

Jos otan kiitoksella vastaan sen mitä minulla nyt on, voin varmaan ajatella että se on Jumalan lahjaa, suurta lahjaa. Josta kuitenkin on oltava koska tahansa valmis luopumaan sen kaikkein kalleimman aarteen tähden. Huomaan että niin kuin talo vaatii peruskorjauksen, niin minäkin. Perus korjausta vaatisivat nämä onnettomat ihmisetkin tässä ympärillä, nämä jotka ovat aivan hukassa elämänsä kanssa. En tiedä kuka se tulee olemaan joka ilosanoman heille kertoo, ”en kai se vain ole minä”?!

Toivottavasti siihen löytyy joku muu, joku toinen, joku paremmin sopiva! Joku Johannes tai Paavali. Paavali joka julistaessaan muuttumatonta evankeliumia ei kysynyt miellyttikö se ihmisiä vai ei. Hän ei voinut muodostaa sanomaansa sen mukaan mitä ihmiset toivoivat tai odottivat. Hän oli kuin vanhan testamentin profeetat, sidottu sanomaansa. ”Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta” ”Puhu, minkä minulta saat puhuttavaksesi”! Ei siis edelleenkään tänä päivänä tule(tulisi) välittää kenestäkään joka on eri mieltä Jumalan sanan kanssa, eikä varsinkaan katsoa Henkilöön vaan julistaa rohkeasti ja peräänantamattomasti puhdasta Jumalan Sanaa.

Tarvitseeko minun taloni peruskorjausta? Tämä missä fyysinen asumiseni tapahtuu on oikeasti kalliolle rakennettu, mutta onko minun taloni myös. Minun Hengellinen kotini? Sisäinen maailmani? Helluntain läheisyys on minulle elintärkeää. Minä rakastan helluntain henkeä, Kallista Pyhää Henkeä ja odotan sitä hartaammin ”kuin vartijat aamua”! Tiedän että Isä ja Poika ovat minussa mutta tarvitsen päivittäin uutta voimaa, Pyhän Hengen koskettavaa läsnäoloa, sellaisena kuin olen, heikkona, köyhänä, vajaana, sairaana jne.

Oi, tullos Henki helluntain, suo meille taivaan tulta. Me voimaa pyydämme nyt vain, Oi Jeesus, yksin sulta. Kuin raikas aamukaste tuo, taas luontoon virvoitusta. Niin sieluun kaipaavaan nyt suo, OI Herra, lohdutusta.

Tarvitsen voimaasi Jumalani, tuon uuden voitelun helluntain. Tulkoonpa hiljaa tai myrskyn lailla, tarvitsen voimaasi Jumalain!

Raamatun kohdat ovat Luukkaan evankeliumista, Galatalaiskirjeestä ja Hesekielin kirjasta. Sen verran tuttuja ne ovat että helposti löytää, ainoastaan tuo kirjeen galatalaisille kohdan tähän merkitsen koska se ON hyvä ja lukemisen arvoinen Gal. 1:11-24 ja meneehän se koko kirjekin siinä saman tien :) ! Siunattua helatorstaita kaikelle kansalle!

Advertisements

11 thoughts on “Peruskorjaus vai perus korjaus

  1. Isoja kysymyksiä Tuulikki tuot esiin, sillä niinhän se on,että jokainen kutsuttu on kutsuttu myös menemään ja viemään, mutta kuinka ja miten, kun tämä lahja ei tosiaankaan ole ihmismielenmukainen ja leirin ulkopuolelle mennään Hänen pilkkaansa kantaen.
    Tuo, minkä kirjoitit ”pitäisikö minun uskaltaa mennä tuonne pihalle ja heittäytyä Jumalan hulluksi!” on varmasti se kysymys, mitä moni kristitty aprikoi.Minä ainakin ja tunnen tekeväni kovin vähän ja olevani arka. Vaan tuota Jumalan hulluutta, jota tarkoitat, lienee nämä rehelliset tekstisikin ja omalla tavallaan ne kauniit istutukset ja sanomalliset maalauksesi.

    Tykkää

    • Virpi. Oikeastaan olen vähän samaa mieltä siitä että usko puhuu useammallakin tavalla, silloin kun se on vilpitöntä. – Pihani on varmasti siistein ja kaunein mitä näissä asunnoissa on, jo senkin takia että asukkaiden vaihtuvuus on suuri.
      Minulle tämä on vihdoinkin koti, oma koti ja sehän tässä yllättikin kun katselin tuota pihlajaa ja ajattelin ”minun pihlajani” kotipihlajani. Sitten tajusin ettei se niin olekaan, tässä ei ole mitään omaani.

      Mitä tuohon ”täkäläisten” evankeliointiin tulisi, niin ajattelin myöhemmin että mitähän lupia sellainen vaatisi jos järjestyisi pihaseurat?
      Niin siis jos joku ottaisikin asiakseen tuoda musiikkia, puheita ja laulua tännekin.

      Miksi ihmisten pitäisi tulla kirkkoon kuullakseen kuinka pelastua? Vai kuuleeko sitä nykyään selkokielellä enää kirkossakaan, noin yleisesti.

      Mikseivät uskossa sisällä olevat voisi samalla tavalla, aivan spontaanisti, kokoontua pihoille laulamaan kuin nämäkin jotka ”metelöivät” mistään piittaamatta yötä päivää omine ”musiikkeineen”?
      No, nämä ovat vain ajatuksia. Täällä ei ole oikein turvallistakaan, ei ainakaan yksin asuvalla, ärsyttää ketään. On muitakin päihteitä kuin alkoholi. Kuitenkaan en voi olla ajattelematta asiaa.

      Yleisellä tasolla minua surettaa että kaikki sekin kaunis mitä maailmassa vielä on tulee häviämään. Kaikki mahtavat rakennukset, kulttuuri, taiteet, mutta ennen kaikkea luonto. Kaikki vain siksi että ihminen lankesi. Lohtuna on että me, jotka uskomme, saamme palata alkuun, maailman synnyn. Ja saamme palata siihen alkuperäiseen yhteyteen Jumalan kanssa, joka ihmisellä luomisen aamuna oli.

      Tykkää

  2. Virsiseurat, pihapiirissä, rukouspiiri pyykkituvassa, mitenkähän väki innostuisi :).

    Tänään kuulin, kuinka vanhempi suomalainen saarnamies oli kokenut käsittääkseni rukouksessa sanoman, että herätyksen tuulet puhaltavat kotimaamme kaduilla. ihan konkreettisesti kaupunkien arjessa, kaduilla kohtaamisissa.

    Minä ”pyörin” sellaisissa köyhissä seurakunnissa ja lähetystyön organisoiminen kärsii taloudellisen tilanteen vuoksi kovasti eli tuota asiaa ajaneet voivat kokea saavuttaneensa päämääränsä.Vai ovatko kuitenkaan. Rahan loppumisesta voi seurata se siunaus, että kun ei ole varaa ketään erityisesti palkata ja lähettää evankeliumia viemään ainakaan kauas ja pitkäksi aikaa, on lähetyskäskyä toteuttettava niillä jaloilla, käsillä ja suilla niissä ympäristöissä, missä kukin liikkuu.

    Lähetyskäsky käy totiseksi käskyksi ihan minulle itselleni joka päivä ja kaikille reiteilleni, kun en enää voi ajatella, että siellä ne lähetit vievät ilosanomaa ja minä tuen taustalla omalla tavallani. Tuo on mielenkiintoinen haaste meille kaikille. Jumalan Sana on sellainen, että se vaan etenee ja sopeutuu olosuhteisiin; kun on köyhää, se menee jalan ja suusta suuhun ja kun on varallisuutta, se kulkee lentokonein, mutta aina se kulkee ja saa aikaan sen, mikä Lähettäjänsä tahto on. Evankeliumi itsessään on voima, sanoo Paavali, joka oli tottunut kaikenlaisiin olosuhteisiin.
    Nuo Paavalin sanat ovat rohkaisevia ja vapauttavia. Evankeliumi itsessään on voima.

    Hyvä yötä Jeesus myötä ja kiitos tästä päivästä ja kirjoituksestasi Tuulikki.

    Liked by 1 henkilö

  3. Luulen että profetoit, sillä uskon tällaisen ajan vielä koittavan. Kiitos!

    Tykkää

  4. Niin ja kiitos että uskallat tykätä! :) :)

    Tykkää

  5. Kansaa Jeesuksen ympärillä oli paljon mutta vain kahdestatoista tuli apostoleita.
    En osaa mieltää heitä ”Jumalan hulluiksi mitenkään”.
    Vaikka maailman silmissä varmasti olikin, niinkuin kaikki muukin Jumalasta syntynyt,
    mikä taas voittaa maailman. Tappiot harmittaa aina se on selvä asia.
    Itse kuitenkin mietin pitkäään kirjoitusta, koska tuo lähetyskäsky koskettaa kaikkia kristittyjä.

    Raamattu kuitenkin kehoittaa meidän pysymään seurakunnassa siinä asemassa, minkä Jumala on
    kullekkin antanut sen uskonmäärän mukaan minkä hän on meille suonut. Toiset tehtiin aposteleiksi ja opettajiksi. Suurempaa osaa kuitenkaan ei. Vastuu puhumisestaan tulee myös
    nimeämisen hetkellä suuremmaksi. Tästä syystä käyttäisin mieluummin harkintakykyä siihen,
    mitä ja milloin voi kenellekkin puhua. Kuolinvuoteella kukaan tuskin haluaa tulla helvetin tulella peloitelluksi, millaistakin olen nähnyt. Tieto armosta ja pelastumisesta voi kyllä huojentaa.
    Mikähän olisi kenenkin mielestä se sanoma mikä tulisi kertoa eteenpäin ? Luulen tässä olevan
    hiukan navigointi ongelmia jokaisella.

    Kannattaisin niitä ulkona pidettäviä virsi-iltoja ja menisin mukaan, jos joku pitäisi.
    Siinä Jumalalla on tilaisuus todistaa itsestään monella tapaa ja jos vielä hetken voisit
    nauttia siitä että pihallasi: ” Vielä kukkimaan saat punapuun pihlajat”. Hyvä idea tee se.

    Tykkää

  6. Kiitos Katri! Järkeviä kirjoitat. Joskus pitää kuitenkin uskaltaa olla vähän villi ja vapaa, eli uskaltaa olla hetkessä ja sanoa minkä kokee( varmasti) Pyhän Hengen sanottavaksi antavan. Näin on ollut minunkin kohdallani ja kas, kun on ollut herätystä ovat ihmiset pelastuneet/tulleet uskoon aivan tavallisenkin ihmisen kautta. Minä uskon yleiseen pappeuteen, mutta todella oikeassa olet että oikealla ajalla ja tavalla tilanteesta riippuen.

    Tulin juuri aivan ihanasta tilaisuudesta meidän kappelillamme! Se oli ekumeenishenkinen ja todella innoittava ja virvoittava. Haluan sanoa että Jeesus elää! Oli Hengen juhlaa. Kuinka toivoisinkaan kaikkien ihmisten saavan tuota samaa kokea, voi kuinka se uudistaa ja saa tämän maailman murheet ja huolet leppäkerttuakin pienemmäksi :) jopa hyttystä.
    Ole siunattu Herrassamme!

    Tykkää

  7. Kiitos Tuulikki ja Jumalan Rauhaa sinne missä oletkin.

    Tykkää

  8. Vieläpä palaan, kun puhuttelee pohdintasi tämän ajatuksesi äärellä:”Mikään ei ole minun, mitään en omista. Olenko uskovana kiinni omaisuudessa, olenko kiintynyt ”maailmaan”?”
    Minulle tuli mieleen pslami 103 ja kohta:
    Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon:
    kuin kedon kukka hän kukoistaa,
    16 ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole
    eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
    17 Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan,
    se on ikuinen
    niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
    Polvesta polveen
    ulottuu hänen uskollisuutensa
    18 kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan.

    Tuossa psalmin kohdassa on niin valtava totuus, jonka tajuaa, kun pakkaa pois kuolleen omaisen tavaroita. Siinä kohtaa läheisen sydän miettii, oliko olennaisin, Jeesuksen Kristuksen armo,pakattuna jo ihmisen elämän aikana reppuun.

    Tykkää

  9. Virpi. Sinä tiedät, ja minäkin. Olet omasi haudannut ja minäkin. Isä, äiti, anoppi, ja viime kesänä veljeni. Isän, anopin ja veljen näin ruumiina ennen hautausta. Niitä tunteita ei pysty kuvaamaan. Ja jokaisen ruumiin ääressä kokemus on erilainen.
    Myös ikuisuus kuolleen kohdalla usein askarruttaa. Helppoahan olisikin jos ihminen eläessään olisi jo tunnetusti tehnyt ratkaisunsa Jumalan puoleen.

    Totta on että mitään ei omista ja kaikesta tulee loppu, kaikesta on kaikkien kerran luovuttava.

    Tuossa, sinänsä aika vaikeasti tulkittavassa, ei niin kovin selkeässä, tekstissäni käyn useaa asiaa läpi tavallaan samanaikaisesti ja pohdin tuotakin onko omakaan suhteeni Herraan sellainen että 17 ja 18 kappale tuosta Psalmista pääsee toteutumaan?
    Tiedän ettei millään muulla ole mitään todellista merkitystä. Noissa sanoissa on kaikki mitä ihminen tarvitsee.

    Kaikesta kauniista, hyvästä ja iloa tuottavasta saa olla kiitollinen, saa nauttia. Tuosta kiitollisuuden tunteesta koko teksti lähtikin liikkeelle ja sitten siihen tuli matkan varrella paljon muutakin.

    Liked by 1 henkilö

  10. Näin on. Kaikki mikä maailmassa kaunist on ja ihanaa, ompi Luojan rakkauden ihmiselle antamaan.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s