Olen viime kuukausina könynnyt aika paljon metsissä ja nurmikoilla ja valokuvannut kaikkea mahdollista. Varsinkin kukkakuviani ovat Face-kaverini joutuneet sietämään kevään mittaan keskikokoisen yliannostuksen verran. Minulle Jumala ilmenee voimakkaimmin siinä kauneudessa, johon törmään luonnon pienenpienissä yksityiskohdissa ja laajoissa maisemissa ja kokolailla kaikessa siinä välillä.

Taannoin tuijottelin tulppaanin terälehteä macro-objektiivin (vähän niin kuin suurennuslasin) läpi. Jumala taitaa olla hurjemman sortin ekspressionisti, tuumiskelin könyten rähmälläni tulppaanin varjossa.

Häh?

Mutta eikö sama Jumala maalannut justiinsa viime viikolla sen hennon heinänkorren, joka erottui pehmeästi sumuisesta maisemasta. Jumalahan on ehdottomasti impressionisti.

Vääntäydyin istualleni. Edessäni levittäytyi orastava pelto. Pellon takana rinteessä seisoi vanha maalaistalo. Eikös vain Jumala olekin jonkin sortin kansallisromantikko? Olisiko Jumalan-kansallisromantikko?

Ei ole totta, eihän Hän mahdu mihinkään tyylilajiin. Eikä Hän sitä paitsi oikein osaa valita kaiken kattavaa tekniikkaakaan. Toisinaan Hän on graafikko, ja joskus taas on kaikkien öljyvärituubien sisältö levitetty yhdelle kankaalle. Ja äänimaisemiakin Hän säveltää. Jumala ei rajoitu ismeihin. Hän hallitsee kaikki tyylilajit. Hän on monella tasolla luova Persoona.

Me ihmisetkin olemme luovia. Usein kun luomme, myös lokeroimme. Lokeroimme ja lokeroidumme. Haluan omaan lokerooni minulle sopivat taulut ja biisit ja ihmiset ja seurakunnat. Itse asiassa muodostamme identiteettiämme lokeroimalla asioita. Ja muodostamme identiteettiämme menemällä johonkin lokeroon. Eikä se ole edes väärin! Jotenkinhan tätä maailmaa ja elämää on jäsenneltävä. Muuten poksahtaa pää.

Väärin sen sijaan on tuomita muut ismit, muut ihmiset tai muut seurakunnat, jos he eivät tykkää samanlaisesta värien käytöstä tai sointukuluista kuin minä. Jumala kuitenkaan ei jaa meitä kristittyjä ismien perusteella. Hänelle uskovat ovat suuri seurakunta. Siihen mahtuvat kaikki ihmiset, vaikka itse olemme jakaneet itsemme helluntaismiin, luterismiin, baptismiin, katolismiin, vapaakirkkismiin ja ties mihin.

Tallustelin sisään kameroineni. Aloin ihmetellä tietokoneen ääressä, mitä olin saanut aikaiseksi kamerallani. Kyllä ne tulppaanin hurjan näköisiä olivat. Punaista ja keltaista aivan sumeilematta ruudun täydeltä. Ja tietenkin kukan täydeltä. Sieltä kukasta törröttivät mustat heteet. Suurennuslasin läpi kukka on suorastaan hurjan näköinen. Mitä lienee Isä Jumala ajatellut, kun hän loi vaikkapa juuri tulppaania. Mieleeni palasi pätkä Raamatusta. Kukat ovat näyttävämmin puettu kuin itse kuningas Salomo, jonka gaarderoobin sisältö lienee kuitenkin ollut kokolailla kohdillaan.

Sen sijaan kun Jumala loi ihmisen, hän ajatteli jotain aivan muuta. Hän tiesi varmasti, että jotkut meistä alkavat impressionisteiksi ja jotkut pointillisteiksi. Hän tiesi, että meistä tulee helluntailaisia ja metodisteja. Ja sitten on tämmöisiä seurakuntien välisiä sukkuloitsijoita kuin minä. Mutta kun Jumala suurena taiteilijana kiskaisi baskerin päähänsä, sekoitti värin ja alkoi sutia ihmistä, Hän tiesi, mitä hän oli tekemässä.

Hän oli tekemässä omakuvaa!

*

Teksti on julkaistu Turun Kotikirkon blogeissa toukokuussa.