Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Sanat, siunaukseksi vai kiroukseksi ?

22 kommenttia

Viimepäivinä olen mietiskellyt mennyttä elämääni ja paljon asioita sieltä on noussutkin. Taitaa olla joku prosessi menossa? Tänään olen lueskellut kymmentä käskyä ja joutunut pysähtymään kahdeksannen kohdalle, Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Blogitaivaan ja meidän kaikkien Ilkka 🙂 taisi kirjoittaa jossain kohtaa että elämä olisi helpompaa ilman internetiä. No, jokainen voi miettiä olisiko niin, mutta joka tapauksessa kulttuurin se on muuttanut, niin kuin ihmisten käyttäytymisenkin aivan tyystin. Harva tänä päivänä tulee syvällisemmin ajatelleeksi millainen valta ja merkitys ihmisten elämään sanoilla on! En enää itsekään, ellen olisi joutunut väärän todistuksen takia vaikeaan tilanteeseen.

Tämän myötä huomasin kuinka vaikea ja monisyinen kahdeksas käsky on. Aloin vertailla käskyjä toisiinsa, nähdäkseni minkä vaikutuksen ne tekevät, mikä niistä tuntuisi hankalimmalta ja mitä kaikkein vaikeinta olisi pystyä noudattamaan. Käskyn selityshän on:” Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen”. Minä en pysty tähän. 2. Mooses 23:1-2 sanotaan: ” Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi.
Tähän viimeiseen on ajatella helpompi itsensä taistella.

Kumpi on muuten tärkeämpää sanat vai teot, vai voiko niitä erottaakaan toisistaan? Nyt kun kaikki istuvat pöytiensä ääressä naputellen koneestaan sanoja solkenaan, voisi ajatella että sanat ovat tärkeämpiä. Jos ja kun ajattelen kuinka ihmismieliin vaikutetaan – ja sitä kautta myös tekoihin, ajattelen sanojen mahtia.

Jumala, Isä, loi kaiken Sanallaan, kuinka se siunaakaan! ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala”. (Joh.1:1) Kun Jumalan Sanasta, ilmoituksesta on luovuttu ja enenevästi luovutaan, ei voi enää odottaa myöskään Totuutta eikä toisen ihmisen kunnioittamista. Tämä kaikki viimeaikainen ”kehitys” kauhistuttaa toisenlaiseen elämään oppinutta ihmistä. Perinteet, hyvät ja kohteliaat tavat ovat mennyttä, niin kuin lähimmäisen rakkauskin. Nyt sanat sinkoilevat tsunamin tavoin ja peittävät ihmisen omat ajatukset ja muokkaavat hänen maailman kuvaansa enemmän kuin itse ymmärtääkään.

Olen silloin tällöin miettinyt millaista kuvaa itsestäni kirjoituksillani annan. Luulen että olen kaikkein paljaimmillani juuri tässä, mutta se ei ole koko minuuteni. Aika pelottavaa on tietää että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Katkeruus tulee julki, samoin kuin hyvyys tai pahuus. Turhat sanat ovat osoituksena turhanpäiväisyydestä jne. Muistamme mitä kielestä sanotaan, se on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli.

Olisi ehkä hyvä vähän pysähtyä ja useammin miettiä mitä ja miten tulisikaan päivittäin puhua (tai kirjoittaa)lähimmäisilleen, tuodako sydämen kyllyydestä esiin siunausta vai kirousta. Varsinkin kirjoittaessa ja lähettäessään niitä julkaistavaksi, niitä ei enää saa takaisin, tilannetta ei voi perua. Älköön nyt kukaan ajatelko että tämä kirjoitukseni syntyy moitteeksi jollekin! Ei, ei minulla ole moitittavaa, mutta tämä kahdeksas käsky sai minut ajattelemaan. Itsekin olen kaiken tämän tekstin suurennuslasin alla. Nykyään olisi vaan niin paljon pois pantavaa ja itse kunkin mentävä itseensä ja ajateltava vakavasti ettemme sanoillamme tapa ketään. Henkisestikin voi toisen ihmisen tappaa. Kukaan, paraskaan ihminen ei ole tästä synnistä vapaa.

Kuitenkin meitä kutsutaan sotaan pahaa vastaan todistamaan totuudesta ja Jumala on antanut meille aseen Pyhän Hengen miekan, eli oman Sanansa (Ef.6:17). Tosin maailma tulee vihaamaan totuudessa ja rakkaudessa pysyviä. Kuitenkaan meidän ei tarvitse koskaan hapuilla pimeässä, jokainen joka kuulee Jeesuksen äänen tulee tietämään totuuden ja saamaan voiman totuudessa vaeltamiseen. Kun meistä valhetellen puhutaan kaikkinaista pahaa, me katsomme Kristukseen Vapahtajaamme ja Jumalan Poikaan kuinka hän suhtautui herjauksiin, pilkkaan ja vääryyteen. (1.Piet.2:23) Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun.

Meidän puolestamme, meidän edestämme on ollut yksi ainoa ihminen jossa ei vääryyttä ollut, joka puhui ainoastaan totuuden sanoja rakkaudessa. Hän ei pelännyt ihmistä, eikä meidänkään tule pelätä. Ihminen voi toista vahingoittaa, jopa viedä toiselta hengen, mutta Jeesusta kukaan ei voi meiltä, jotka panemme uskomme ja toivomme Häneen, viedä. Palaan jälleen Johanneksen evankeliumiin. 14:1… ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun…6. – Minä olen Tie, Totuus ja Elämä..”

 Lue vielä 1Joh. 3 omasta rakkaasta Raamatustasi Kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä suuresta armosta jonka kohteeksi olet saanut tulla, mutta älä unohda sitäkään että Jumala tahtoo sinulle ja minulle hyvää, hän tahtoo varjella meidät pahasta ja siksi käskyjenkin kertaaminen on joskus hyväksi 🙂 Ole turvallisella mielellä Jumala tietää kaiken ja on Kaikkivaltias. Hänellä on kaikki hallinnassaan täälläkin, kaaokseen joutuneessa, kauniiksi luodussa maailmassaan.

”Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä Olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin!  (Ilm.22:12-14) Tänään on Toivon päivä 🙂 !

 

 

 

22 thoughts on “Sanat, siunaukseksi vai kiroukseksi ?

  1. Tuo vaikea asia johon olen odottanut lähes vuoden ratkaisua, siihen on päätös tullut. Minulle se on tuo jokapäiväiseen elämääni runsaasti uusia selviytymisvaikeuksia. Olen ollut tuskainen sen vuoksi, mutta sain voimaa tilanteen kestämiseen kun luin Mailis Janatuisen kirjoja ja varsinkin yhden niistä koin vastaavan kokemustani ja antoi rohkeutta kirjoittaa asiasta juuri näin. Koen että Jumala yksin voi auttaa, ja vaikka oikeudenmukaisuus ei toteutuisikaan saan apua Häneltä kestää tämänkin tilanteeni. Herrani lupaa: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, Minä Olen voittanut maailman”!
    Voihan olla että joku toinenkin on ahtaalla ja saa tästä jotain lohtua.

    Tykkää

  2. Jeesus opetti että laissa tärkeintä on oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus. (Matt. 23:23).Hän itse tuli maailmaan synniksi, siis Jumalan vihan kohteeksi. Hän on siis totisesti voittanut maailman, kuten kirjoitit. Voittanut sen, mitä me emme pysty itsessämme tai toisissamme voittaa ja Hänellä on hyvä tahto meitä ihmisiä kohtaan.

    Jumala meitä kutsuu suojaan turvaisaan, Jumala meitä kutsuu ja kantaa voimallaan, milloinkaan ei Hän hylkää, lastensa kanssa Hän on, Jumalan kämmenellä, ei kukaan ole turvaton.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiitos Virpi. On niin kaunis ja lohdullinen tuo loppukaneettisi! Lasten laulu ja suloinen. ”Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton”.

    Tykkää

  4. Todella pysähdyttävä, moni-ilmeinen ja -merkityksellinen teksti Tuulikilta, joka syventää näitä tekstejään kerta kerralta herättävämmin. Itse olen elänyt sanoja koko ikäni. Sanat ovat olleet ”minun päivieni ratto” ja sanat ovat olleet ”minun työni”. Sanaakin olen pyrkinyt ilmaisemaan enemmän omin sanoin kuin kopioiden ja se ei ole ollut kaikille mieleen.

    Kun sanoo jotakin, olisi todella hyvä, jos ei lausuisi väärää todistusta lähimmäisestään. Niin vajaita olemme, että tätä tapahtuu. Ehkä yhtä tärkeätä olisi, jos ei lausuisi myöskään väärää todistusta itsestään. Tätä kuitenkin taitaa tapahtua yhtä paljon.

    Ensimmäiseen helluntaipäivään olen runoillut Herran Sanasta

    Sana minulta
    ei katoa ei väisty
    Henki yltäsi
    Herran lupaus elää
    Sana suuhusi pantu

    Liked by 2 people

  5. Niilo! Suurkiitos sanoistasi!

    Arkuudellahan näitä kirjoittelen, mutta sisäisestä kehotuksesta. Kovin suosittuja eivät ole, mutta ehkä tässä on vähän ikäjakaumastakin kyse. Me hiukan varttuneemmat voimme tällaistakin sanomaa ymmärtää ehkä paremmin, elämänkaaremme perusteella?

    Laista vielä sen verran että minä en ole kokenut lakia ahdistavana koskaan??? Minusta siinä Jumala ohjaa ihmistä elämään oikein kaikkien parhaaksi. Lakien tarkoitus on suojella elämää. Isäni ohjasi opettelemaan lait ulkoa lapsilleen jo kun kukin meistä alkoi lähestyä rippikouluikää 🙂 ?

    ”Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus”. Näin on kirjoitettu ja se on tapahtumassa ja on kuoleman vakava asia. Koska Jumalan Sanan hylkääminen, Jeesuksen hylkääminen, on ihmisille kuolemaksi ei elämäksi niin kuin Jumala on luomisensa alusta asti suunnitellut ja tarkoittanut.

    Emmekö lapsiakin kasvattaessamme yritä neuvoa heitä etteivät ”jalkaansa kiveen loukkaisi”. Eli että oppisivat elämään niin etteivät satuttaisi itseään eivätkä lähimmäisiään JA että ”viljelisivät” ja varjelisivat maata.

    Sanat, sanotut ajallansa! Sanat ovat minullekin ”elämän leipää” olleet aina. En tiedä kumpi on ollut ensin sanojen lahja vai luovuus, vai Jumalan armosta samassa paketissa 🙂 ? Väliäpä hällä, ihanaa on tältä osin elämä ollut, kaikesta kivusta ja ahdistuksesta huolimatta. Tiedät mitä se on 🙂 !

    Siunatkoon ja varjelkoon sinua Kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki!
    Niin kuin meitä kaikkia.

    Tykkää

  6. Näinhän se on, Tuulikki. Vasta elämä voi joskus opettaa sanojenkin merkityksen. Eivät elämässä lait sinänsä ahdista. Elämän edellytykset ja olosuhteet voivat ahdistaa, vaan silloinkin on hyvä lakien, hyviksi koettujen tapojen turvaverkko erilaisten sortumien ehkäisemiseksi.
    hhjNäinhän se on, Tuulikki. Vasta elämä voi joskus opettaa sanojenkin merkityksen. Eivät elämässä lait sinänsä ahdista. Elämän edellytykset ja olosuhteet voivat ahdistaa, vaan silloinkin on hyvä lakien, hyviksi koettujen tapojen turvaverkko erilaisten sortumien ehkäisemiseksi.

    Sanat ovat – niinkuin tuossa runossa totesin – ”suuhusi pannut” .

    Liked by 1 henkilö

  7. Mikäs tälle nyt tuli?

    Tykkää

  8. EI aavistustakaan!? Ihmettelen minäkin. Kukahan osaisi korjata? Ilkka tai Tapio varmaan, mutta eivät taida koneittensa ääressä olla. Osaatko itse tehdä jotain, minä olen huono näissä.

    Tykkää

  9. Niinpä. Outo juttu. Ei ole tullut aiemmin eteen. Mahdoton tätä on ulkopuolisena korjata, kun ei saa tekstiäänkään editoida.

    Tykkää

  10. Tyttäreni on jossain vaiheessa tulossa, jospa hän osaisi korjata/poistaa. Ei ole minullekaan koskaan ennen tällaista tapahtunut ja aika monta vuotta olen kirjoitellut eri foorumeilla? Mutta eiköhän tämä tästä, toivotaan.

    Tykkää

    • MAYDAY MAYDAY MAYDAY SOS SOS SOS . . . – – – . . .

      Yleinen varoitus toistan yleinen varoitus kaikille: Liikkeellä on havaittu yleinen ja kuolettavan vaarallinen virus, joka tunnetaan mm. nimillä ”perkele” ja ”saatana” ja joka saastuttaa ja on jo saastuttanut välittömästi jokaisen sen kanssa vähänkin tekemiseen joutuvan tai joutuneen ja jonka kanssa tekemisiin joutumista on täysin mahdoton välttää.

      Onneksi sitä vastaan on jo kuitenkin kehitetty ja myös ainoaksi toimivaksi todettu virustorjuntaohjelma, joka on jokaisen halukkaan korvauksetta ja täysin ehdoitta vapaasti saatavissa osoitteesta Joh. 3.16 ja jonka tunnistaa ohjelman pakkaukseen painetusta käyttöohjeesta: ” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

      TOIMIKAA!

      Liked by 1 henkilö

  11. Oihhh! Kiitos Enkeli!!! 🙂 🙂 🙂 olipa ihanaa että löysit paikalle juuri kun tarvittiin ja hätä oli suurin, vain Enkelit pystyvät tähän!

    Tykkää

  12. Tuulikki, tämä menee aiheesi vierestä, mutta tänään oikein kipuilin tuota ihmisen tuottamien sanojen voimaa. Lähipiirini ihminen kertoi, kuinka hän tarjoilijan työssään ihan mallikkaassa keskustan a la carte ravintolassa tarjoillessaan joutuu sietämään toisinaan varsin arvoikkaina itseään pitäviltä ns. herroilta karseita rivouksia. On kuulemma osa työtä, jota pitää vaan sietää.

    Mietin näitä ihmisiä, jotka tällätavoin sanoillaan kohtelevat toisia ihmisiä. Monessa ammatissa joutuu varmaan ajatella niin, että tämä on osa työtä. Jeesus, anna suojasi heille, jotka työssään, joutuvat tällatavoin rivouksin kohdelluksi ja siunaa Isän kädellä rääväsuita ja lähetä kunnioittamisen kulttuurin kouluun kasvamaan ja opeta Kristuksen lakia.
    ”Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” . Maailmassa näkyy laittomuus ja se ilmenee toiselle aiheutettuna kärsimyksenä. :(.
    Viisaasti sanoin, kun sanoit, että laki suojelee elämää.

    Liked by 1 henkilö

  13. Tämä päivä on ollut todella erikoinen! Ensin sotkeutuu Niilon tekstit täällä. Sitten hajoaa avustajalta auto ja työmatka keskeytyy koko päiväksi kun auto pitää lähteä viemään Tampereelle asti kun on myyty rikkinäisenä, tälle nuorelle naiselle, melkein tyttöselle vielä. Joudun pyytämään hätiin sairaana olevan tyttäreni jne. Voi olla että ”kiusaaja”, jonka nimen Toivo tuolla mainitsee, on ollut ahkerasti liikkeellä sotkeakseen asiat monin kerroin, tai sitten ei, kummallinen päivä kaikkineen.

    Kevennykseksi kuitenkin vielä kiitos enkelille 🙂 Huh!
    Ja kiitos kommenteista kaikille.
    Virpi, tuo mitä kirjoitit on totta monella työpaikalla, varsinkin niillä joissa ammatinharjoittamisen kuvaan kuuluu palvella ihmisiä. Näissä paikoissa työskentelevät eivät voi työnsä puolesta mitään yksityiskohtaisia kertoilla, mutta yleisellä tasolla tulee joskus ilmi jotain kun oikein on ollut vaikeaa, kyllä se sattuu sydämeen.
    Voi ihmistä, niin sitä joka tuottaa pahan ja sitä joka joutuu sen vastaanottamaan.

    Sunnuntaina on suuri Pyhä. Suuren ilon ja ihmeen Pyhä. Silti mieleeni nousee kauniin koskettava laulu, jonka sanat ovat Hilja Aaltosen nuorempana runoilemat. Mekin tarvitsemme tätä.

    Suo puhallus helluntaituulen minun syömmeni kynttilään. Sano Herrani, että mä kuulen, voitko sammuneen sytyttää.
    Suo kipinä Henkesi tulta, näet alttarin kylmän tään. Isä, pyydän nyt puhdista kulta, minä itkien eteesi jään.
    Mä tahtoisin hehkuen palaa, Sinut tuntea yksin vaan. Tulikastetta henkeni halaa, milloin uudeksi muuttua saan.
    Jään jalkaisi juurehen Herra, viivyn itkien edessä sun. Olet luvannut sanassa kerran Itse siunata ahdistetun.

    Ja me tiedämme että Herran edessä nöyrä Hilja sai tulikasteen ja hehkui sitä loppuunsa asti tuoden siunausta tähän maailmaan monin eri tavoin elämänsä aikana. Ja edelleen.
    Kiitos Jumalalle Pyhistä ihmisistä.

    Liked by 1 henkilö

  14. Tuulikki, kiitos sanoistasi! Minusta ihmiset ovat suorastaan tyhmiä, kun luulevat, että sanat eivät ole tekoja. Tekstisi on hieno ja perustuu selvästi kokemuksiin ja kokemusten punnitsemiseen. Tulin mereltä, jossa olin muutaman päivän paossa arkea ja todellisuutta, ja nyt mieleni oli maassa, kun pitää taas kohdata tämä oman elämäni sivuosan esittäjän arki.

    En oikeastaan edes tiedä, miten tekstisi liittyy minun olotilaani, mutta se toi lohtua. Kiitos Sinulle ja Jumalalle.

    Liked by 1 henkilö

  15. Voi kiitos Tero!
    Laista puhuminen ja kirjoittaminen ei hurraa huutoja saa, mutta minua lohduttaa että jotkut ymmärtävät tekstini sisimmän ajatuksen.
    Uuden testamentin lakiinhan oikeastaan kuuluu vain kaksi, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään.
    Mihinkään näistä ei meistä itsestämme ole, siis mitään lakia noudattamaan, mutta ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainoan Poikansa ettei yksikään joka
    H ä n e e n u s k o o joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.”

    Eli jos, Jumalan Pyhän Hengen avulla, sisäisen uudistumisen kautta alamme kantaa hengen hedelmää, sanamme ja tekomme koituvat siunauksiksi kirousten sijaan, toinen toisillemme ja koko luomakunnalle.
    Jeesus on lähettänyt Pyhä Hengen meitä auttamaan kaikessa missä apua, ja lohdutusta tarvitsemme.

    Onneksi sinulla Tero, on se paatti ja meri! Jumalan lahjoja nekin, koska Hän tietää mitä sinä tarvitset. Sivuosa on minunkin osani, samassa veneessä ollaan 🙂 !
    Jeesus kanssasi!

    Tykkää

  16. No, näinhän se on. Eikä meidän siis ole tarpeen kantaa murhetta lain täyttämisestä, vaan kunnioittaa sitä; hyväksyä lain olemassaolo ja avoimesti miettiä, miksi se on olemassa. Jotenkin näin näen asian. Olen myös sitä mieltä, että omatuntomme kyllä kertoo, mikä on pientä lipsumista lain hengestä ja mikä suoranaista törkeyttä. Lait ovat kuitenkin hyvän elämän pelisääntöjä, jotka ovat erinäisten sukupolvien koettelemia ennen kuin ne on kirjoitettu. Vaan tottahan jotkut vanhan testamentin säädökset ovat aika kummallisia ja vielä kummallisempaa on niiden fundamentaalinen tulkinta ja käyttö. Laki kuitenkin on ihmistä varten eikä ihminen lakia, ja useimpia lakeja noudatamme ihan normaalisti arjessa osana hyviä tapoja. Kyllähän ne rajoittavat, mutta ne myös vapauttavat hölmöilyn seurauksilta.

    Mitä tulee tuohon sivuosaveneeseen, niin olen kuullut kokeneiden uskovien puhuvan, että itsemme pitäisi vähetä meissä ja Pyhän Hengen kasvaa. Hänen siis pitäisikin sen ajatuksen mukaan olla pääosassa. Ajatus on kaunis, mutta kaltaiseni itsekkyyteen kasvanut on sen kanssa vaikeuksissa. Onneksi Luoja toimii myös kyselemättä mielipiteitämme!

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos Tero kommentistasi ja pohdinnoistasi.
      Todellakin on niin kuin Raamatussa sanotaan, ettei meillä mitään ole mitä emme ole Jumalalta saaneet. Hän meissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen!
      Itse ponnistellen tulee vain väsymys ja turhautuminen, ei ihminen voi muuta kuin turvata Sanaan ja Jumalan iankaikkiseen rakkauteen ja hyvään tahtoon. Tämä on uuden liiton sanoma.

      Mutta kuinka me tietäisimme miten on parasta elää ellemme tietäisi, ellei meille olisi opetettu mitä Jumala on säätänyt onneksemme ja terveydeksemme, myös lähimmäistemme hyväksi?

      Jumala ei todellakaan kysy meiltä mitään koska HÄN tietää kaikesta kaiken paremmin kuin me. Saamme aivan kaikessa levätä hänen lapseudessaan ja luottaa Hänen apuunsa, ja anteeksiantamukseensa.
      Voi, kyllä hän muistaa mitä tekoa olemme, itsehän hän meidät loi, teki maan tomusta, ja silti olemme lähes jumalolentoja Kristuksen täytetyn työn tähden! Ole siunattu Tero ja elä täyttä elämää Herrasi rakkaudessa!

      Tykkää

  17. Tuulikki ja Tero, teidän keskustelustanne nousi mieleen Hellaakosken runosta muutama säkeistö:
    Runo on nimeltään Hengen manaus.

    Jumala, henki, sinutko kieltäisin
    siksi vain, ettet ole mahtunut majaan,
    jonka sun asunnoksesi kaavailin?
    Itseviisaana, arkana kunniastaan
    järkeni on kapinoinut sinua vastaan
    nähden mahtisi melko heikon, vajaan.
    Ethän kykene rakennusmestariksi,
    et edes kunnolliseksi poliisiksi,
    vastaamaan et, kun kysyn: miksi, miksi.
    ….
    Jumala, henki, en lie ainoa, jolla
    vaikea on sinun ahjossasi olla,
    paahtua niinkuin lietsottava rauta,
    taipua paljoon, kasvaa pienemmäksi,
    tulla hetki hetkeltä köyhemmäksi.
    Muttei auta, muttei auta,
    sinähän yksin puhallat kipinän meihin
    kylmiin, kovettuneihin.
    ……..
    En arvannut tähän kokonaan kopioida. Mainio runo.

    J

    Liked by 1 henkilö

  18. 🙂 🙂 🙂 Tietäisitpä Virpi kuinka tärkeä runo tuo on minulle vuosikymmenien ajan ollut. Olen sitä siteerannut, lausunut ja lukenut uudestaan ja uudestaan. Toinen kaltaisensa on Eino Leinon Rauhattoman rukous! Jotenkin ne ovat molemmat niin aitoja inhimillisiin pohdintaan kuuluvia ja silti nöyriä! Ihania kerrassaan. Minusta niissä on uskoa! Kiitos!

    Tykkää

  19. Kiitos, Virpi. Tuo tiivistelmäkin välittää tarkoituksen ja on lohdullista tietää monien muiden ajatelleen saman suuntaisesti.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.