”Auringon vaimea näyttäytyminen taivaanrannalla sai minut hetkeksi istuskelemaan terassini oven pieleen. Katselin avautuvaa maisemaa. Odotin. Mieleni alkoi täyttyä surumielisellä haikeudella jota jäin kuuntelemaan. Mietin miksi koen niin herkästi juuri merkittävinä juhla aikoina usein alakuloa. Miksi juuri silloin kun pitäisi tuntea iloa ja riemua, ehkä jonkinlaista onneakin sen mausteena onkin haikeus.?

Maailmassa on paljon kärsimystä. Yksinäisyyttä, hylkäämistä, pelkoa, avuttomuutta, kipua, ikävää jne. Monille ihmisille juhla muistuttaakin juuri siitä kipeydestä mitä kukin tahollaan on kokenut. Olen monesti, kohdatessani käsittämätöntä raakuutta, ajatellut että sekin joka tekee toiselle pahaa, on uhri. Usein pahantekijä kyllä tietää tekevänsä pahaa mutta ei myönnä sitä, eikä häntä silloin voi myöskään auttaa. Perheissä on usein vaikea ilmapiiri, varsinkin jouluna kun pitäisi olla ihmisiksi tuntea ja osoittaa lähimmäisen rakkautta ja iloa jota ei välttämättä tunne.

Ajattelin joulua, kristikunnan suurta juhlaa ja muistin hyvin Jesaja profeetan 9 luvun jakeet 1-6 ja sen riemun. Muistin monta muutakin aiheeseen liittyvää Raamatun kohtaa. Kuten Ef. 1:3-14. ja lohdullisen hebr.2:5-18 jossa jo kerrataan Jeesuksen kärsimystä.

Kysyin itseltäni oliko ensimmäinen joulu pelkkää iloa? Raskaana viimeisillään ollut nuori nainen synnyttää kaukana kotoa huonoissa olosuhteissa ensimmäisen lapsensa,  eikä aikaakaan kun hirmuhallitsija jo uhkaa pojan henkeä ja vanhemmat joutuvat pakomatkalle.

Ajattelin miltä tuntui Isästä Jumalasta kun hän oli alkanut  täyttämään aikojen alussa tekemäänsä lupausta, lähettämällä poikansa tähän kärsimyksen ja väkivallan maailmaan. Kuitenkin näin piti tapahtua. Miksi? Koska Hän on täydellisen oikeudenmukainen. Selitän itselleni että vaikka hän tiesi ihmisen luodessaan mihin kärsimykseen koko luomakunta syntiinlankeemuksen myötä joutuu ja hänen täytyi itse Pojassaan kärsimysten kautta tulla ihmiseksi syntymällä pelastamaan luotunsa, hän halusi rakastaa ja pelastaa luomansa ihmisen. hebr. 2: 10 ”Hän, kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä pelastajansa ja perille viejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.”

”Katso ihmistä”, sisältää niin sanomattoman paljon. Sen sanomassa on koko ihmiskunnan kärsimys Pojan myötä. Siinä on kärsivän lapsen apatia ja kuivuneet kyyneleet. Siinä raiskattujen naisten, surmattujen lapsien äitien. Siinä hyljättyjen vaimojen ja sotiin lähetettyjen miesten, heidän äitiensä ja vaimojensa tuska. Luomakunnan saastuminen ja eläinten kärsimys. Siinä Jumalan viha syntiä kohtaan ja hylkäämisen kokemukset. Jumalakin tuntee tuskaa, minä uskon että Hän itkee, koska Jeesuskin itki.

Mietitkö miksi näin synkkiä mietteitä kirjoitan?! Eikö ole mitään mukavampaa, eikö olisi syytä iloon ja pikemminkin rohkaisuun ja lohdutukseen nyt juuri niille jotka surevat ja tuntevat tuskaa. Kyllä varmasti on, mutta minä en voi teeskennellä että nyt tuntisin itse toisin kuin kirjoitan. Elämällä on tämäkin puoli. Joskus ihminen laitetaan itkemään että sielu puhdistuisi, Jumalan rauha laskeutuisi ja kiitos nousisi kuin suurten vetten pauhina ylitse näkyvän maailman. Itku on Jumalan lahja joka saa antamaan anteeksi ja saamaan anteeksi. Ylistys on vaippa joka puetaan puhdistautumisen jälkeen ihmisen alastomuuden ihanaksi verhoksi. hebr.2:17-18 Niinpä Hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa synnit. Koska Hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, Hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan”.

Istuessani siinä ensimmäinen kuusitiainen, pieni lintu uskaltautui metsän siimeksestä ruokintalaitteelleni, aurinko alkoi laskea ja minä katsoin taivaalle. Sieluni täytti jälleen ihmetys kaikesta siitä mitä näin ympärilläni ja kiitin Jumalaa. Tiesin että Hän On  ”Minä Olen” ja että Hän valmistelee valtavia! Hetki vielä ja Hän asettaa kaiken kohdalleen niin kuin on luvannut eikä kukaan enää muista menneitä eikä tunne ikävää, ei surua eikä murhetta sillä kaikki entinen on mennyt ja uusi on sijaan tullut .

Istun huoneessani niin kuin jo kauan
olen istunut, kunnes Hän
tulee ja sanoo
– Nyt olen tullut.
Ja minä nousen Hänen kanssaan.
Palaamatta
taakseni katsomatta.