Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Katso ihmistä

6 kommenttia

”Auringon vaimea näyttäytyminen taivaanrannalla sai minut hetkeksi istuskelemaan terassini oven pieleen. Katselin avautuvaa maisemaa. Odotin. Mieleni alkoi täyttyä surumielisellä haikeudella jota jäin kuuntelemaan. Mietin miksi koen niin herkästi juuri merkittävinä juhla aikoina usein alakuloa. Miksi juuri silloin kun pitäisi tuntea iloa ja riemua, ehkä jonkinlaista onneakin sen mausteena onkin haikeus.?

Maailmassa on paljon kärsimystä. Yksinäisyyttä, hylkäämistä, pelkoa, avuttomuutta, kipua, ikävää jne. Monille ihmisille juhla muistuttaakin juuri siitä kipeydestä mitä kukin tahollaan on kokenut. Olen monesti, kohdatessani käsittämätöntä raakuutta, ajatellut että sekin joka tekee toiselle pahaa, on uhri. Usein pahantekijä kyllä tietää tekevänsä pahaa mutta ei myönnä sitä, eikä häntä silloin voi myöskään auttaa. Perheissä on usein vaikea ilmapiiri, varsinkin jouluna kun pitäisi olla ihmisiksi tuntea ja osoittaa lähimmäisen rakkautta ja iloa jota ei välttämättä tunne.

Ajattelin joulua, kristikunnan suurta juhlaa ja muistin hyvin Jesaja profeetan 9 luvun jakeet 1-6 ja sen riemun. Muistin monta muutakin aiheeseen liittyvää Raamatun kohtaa. Kuten Ef. 1:3-14. ja lohdullisen hebr.2:5-18 jossa jo kerrataan Jeesuksen kärsimystä.

Kysyin itseltäni oliko ensimmäinen joulu pelkkää iloa? Raskaana viimeisillään ollut nuori nainen synnyttää kaukana kotoa huonoissa olosuhteissa ensimmäisen lapsensa,  eikä aikaakaan kun hirmuhallitsija jo uhkaa pojan henkeä ja vanhemmat joutuvat pakomatkalle.

Ajattelin miltä tuntui Isästä Jumalasta kun hän oli alkanut  täyttämään aikojen alussa tekemäänsä lupausta, lähettämällä poikansa tähän kärsimyksen ja väkivallan maailmaan. Kuitenkin näin piti tapahtua. Miksi? Koska Hän on täydellisen oikeudenmukainen. Selitän itselleni että vaikka hän tiesi ihmisen luodessaan mihin kärsimykseen koko luomakunta syntiinlankeemuksen myötä joutuu ja hänen täytyi itse Pojassaan kärsimysten kautta tulla ihmiseksi syntymällä pelastamaan luotunsa, hän halusi rakastaa ja pelastaa luomansa ihmisen. hebr. 2: 10 ”Hän, kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä pelastajansa ja perille viejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.”

”Katso ihmistä”, sisältää niin sanomattoman paljon. Sen sanomassa on koko ihmiskunnan kärsimys Pojan myötä. Siinä on kärsivän lapsen apatia ja kuivuneet kyyneleet. Siinä raiskattujen naisten, surmattujen lapsien äitien. Siinä hyljättyjen vaimojen ja sotiin lähetettyjen miesten, heidän äitiensä ja vaimojensa tuska. Luomakunnan saastuminen ja eläinten kärsimys. Siinä Jumalan viha syntiä kohtaan ja hylkäämisen kokemukset. Jumalakin tuntee tuskaa, minä uskon että Hän itkee, koska Jeesuskin itki.

Mietitkö miksi näin synkkiä mietteitä kirjoitan?! Eikö ole mitään mukavampaa, eikö olisi syytä iloon ja pikemminkin rohkaisuun ja lohdutukseen nyt juuri niille jotka surevat ja tuntevat tuskaa. Kyllä varmasti on, mutta minä en voi teeskennellä että nyt tuntisin itse toisin kuin kirjoitan. Elämällä on tämäkin puoli. Joskus ihminen laitetaan itkemään että sielu puhdistuisi, Jumalan rauha laskeutuisi ja kiitos nousisi kuin suurten vetten pauhina ylitse näkyvän maailman. Itku on Jumalan lahja joka saa antamaan anteeksi ja saamaan anteeksi. Ylistys on vaippa joka puetaan puhdistautumisen jälkeen ihmisen alastomuuden ihanaksi verhoksi. hebr.2:17-18 Niinpä Hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa synnit. Koska Hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, Hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan”.

Istuessani siinä ensimmäinen kuusitiainen, pieni lintu uskaltautui metsän siimeksestä ruokintalaitteelleni, aurinko alkoi laskea ja minä katsoin taivaalle. Sieluni täytti jälleen ihmetys kaikesta siitä mitä näin ympärilläni ja kiitin Jumalaa. Tiesin että Hän On  ”Minä Olen” ja että Hän valmistelee valtavia! Hetki vielä ja Hän asettaa kaiken kohdalleen niin kuin on luvannut eikä kukaan enää muista menneitä eikä tunne ikävää, ei surua eikä murhetta sillä kaikki entinen on mennyt ja uusi on sijaan tullut .

Istun huoneessani niin kuin jo kauan
olen istunut, kunnes Hän
tulee ja sanoo
– Nyt olen tullut.
Ja minä nousen Hänen kanssaan.
Palaamatta
taakseni katsomatta.

 

6 thoughts on “Katso ihmistä

  1. Anteeksi väärissä paikoissa olevat lainausmerkit ja liian pitkät ja vaikeasti luettavat lauseet ilman välimerkkejä, nyt ei enää jaksa korjailla, kone temppuilee, vai minäkö? 😉

    Tykkää

  2. katso ihmistä
    näky Jumalan lahja
    auringon säde
    matka alusta loppuun
    sitä samaa siunausta

    Liked by 2 people

  3. Temppuiluista huolimati ajatuksesi tuli kirkkaana esille 🙂
    Katselin aamulla itseäni peilistä, jo totesin, notta kalpea ja väsyneen näköinen, turvaudun väriin purkista :). Tämä pimeä vuodenaika, joka teki poikkeuksen terassihetkeksesi auringonkajoineen väsyttänee monia.

    Jeesuksen syntymäkertomuksessa oli yltäkylläisyys kaukana, mutta huolenpitoa oli aina juuri riittävästi – kuin päivän mannasato erämaassa vaeltavalle Jumalan kansalle.
    Hevosvaunuja Marialla ei ollut, mutta oli aasi.
    Kunnollista huonetta ei, mutta jonkinlainen suoja kuitenkin.
    Ja ensimmäiset tervehtijätkin olivat ihan ääripäiden ihmisiä: vaatimattomat paimenet ja Itämaan viisaat. Toisilla annettavanaan köyhyytensä ja hämmennyksensä ja toisilla hämmennyksensä ja kunnioituksensa.
    Jotenkin Jeesuksen perheen elämästä välittyy Raamatusta tuo, että he elivät todennäköisesti sellaista, mitä voisi sanoa kädestä suuhun arjeksi, varjeltuina mutta ei yltäkylläisinä.

    Joulu on juhlapyhistä se, johon liittyy usein melko lailla odotuksia….niitä pitää tehdä, pitää olla asioita. Jos osaisi joulunsa levätä siinä ilossa, että kaikki olennainen on ihan valmista, koska jouluna Jumala syntyi maailmaa pelastamaan.

    Liked by 2 people

  4. Olen joskus kirjoittanut runon äideistä joilla ei ole äitien päivää, joita ei kukaan juhli ja kuinka juuri he, joita ei kukaan juhli, tarvitsisivat juhlansa. Voi olla niin että ne joilla on jo kaikkea saavat entistä enemmän ja ne jotka kokevat monenlaista puutetta eivät saa tarvitsemaansakaan. Toisaalta Raamatussakin ajatus on.
    Ja kuten Virpi, sanotkin: ”kaikki olennainen on ihan valmista, koska jouluna Jumala syntyi maailmaa pelastamaan”.
    Kaikkein tärkeintä on että saa olla Jumalan lapsi ja Hänen rakkautensa ja armonsa kohde. Kaikki (muu) loppuu aikanaan armonsa ei milloinkaan.

    Liked by 2 people

  5. Sain olla tänään sunnuntaina 21.12 omalla pikku kappelillamme joululaulu ”kirkossa”. Oli ilahduttavan paljon ihmisiä, henki hyvä, halauksia ja hyvän joulun toivotuksia yllin kyllin ja laulut ihania. ”En etsi valtaa loistoa” sai liikuttumaan ja meni monta laulua siitä eteenpäin että vain kuuntelin kun toiset lauloivat. Kaiken kruunasi ehtoollinen.

    Tämän blogin aiheeseen vaikutti eräs kirje omalta osaltaan, mutta olen myös sen ikäinen että moni läheiseni on poistunut tästä ajasta.
    Isää ikävöin eniten vaikka hän kuoli jo vuonna 1982. Äiti, vanhin veljeni, läheinen serkkuni, tädit, sedät, enot, kaikki ovat kuolleet.
    Olen nyt vanhin sisarussarjastamme. Meitä on jäljellä 4. Yksi joulu on minulla mennyt sairaalassa kun olin 4 v ja jouduin kauaksi kotoa puoleksi vuodeksi eikä silloin ollut tapana, eikä mahdollisuutta muutenkaan, että kotiväki olisi käynyt katsomassa lasta.
    On ollut kaikenlaista pelkästään jo omassakin elämässäni, puhumattakaan siitä mitä ystäväni, sukulaiseni ja monet muut ihmiset ovat kokeneet, voimatta vaikuttaa itse elämänsä kuvioihin. Varsinkin vähän vanhemmassa polvessa.

    Kuuntelin tänään Suomen Raamattuopiston saarnan netistä ja se rohkaisi ja lohdutti minua, koska se käsitteli osin aivan samaa asiaa kuin blogini. Tuntui hyvältä että sain kuulla etten ole ainoa joka näkee ja kokee samoja ja saa saarnan siitä.!
    Ja kuitenkin, joulu on yhdessä pääsiäisen kanssa maailman ihmeistä suurimmista suurin, josta kiitos Jumalalle ja hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle Vapahtajallemme!
    Ylistys olkoon Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle iankaikkisesti aamen!

    Kuinka toivoisinkaan että Jumalan Rauha saisi olla tämän joulun yksi kaikkein väkevimmin koettavissa oleva asia. Toivoisin että Jumala varjelisi kaikkia pieniä lapsia, sairaita, yksinäisiä, hyljättyjä, nälkäisiä ja orpoja. Toivoisin että kukaan vanhus ei jäisi vaille tarvitsemaansa hoivaa, eikä aivan kokonaan jonkun toisen ihmisen lämpöä. Toivoisin asunnottomille jonkun suojan ja ystävällisyyttä. Rukoilen että mahdollisimman moni löytäisi tänä jouluna Kristuksen elämäänsä. Hän on valkeus, Tie, Totuus, Elämä, ainoa joka voi ihmistä auttaa, todella ja lopullisesti. Olisipa joulu kaikille hyvä.
    Herra kuule rukoukseni.

    Liked by 1 henkilö

  6. Minä ymmärrän Tuulikin liikutuksen Joulusta, koska itseänikin se koskettaa.
    Ajatus siitä minkälaisen elämän tuo seimessä makaava lapsi tulisi elämään,
    meidän syntiemme tähden on koskettava.

    En usko että Jumala loi syntiinlankeemusta, se oli tahdonvapauden käyttöä väärin.
    Jumala ei tehnyt ihmisistä robotteja, vaan hänen pyhä tahtonsa oli ja on, että
    ihminen häntä rakkaudesta palvelee. Samasta syystä täällä on Saatana joukkkoineen.

    Tilastojen mukaan Jouluna tehdään eniten itsemurhia ja se on kamalaa.
    Tottapuhuen itsekään en ole venytettyjen pyhien ystävä. Ahdistaa.
    Tänä vuonna pelasti 21.12. Tuomasmessu, joka on joka kerta iloinen.
    Se on myös ainut messu joka tarjoaa sielunhoitoa ja laajan esirukouspalvelun.

    Otin esirukoiltavaksi nuo jätetyt rukoukset ja todella moni kiitti siitä,
    että meillä on tällainen messu. Olen ihan ehdoton Tuomasmessufani.
    Joulurauha perheeseen oli toiseksi yleisin aihe, joten rukoukseesi yhdyn
    ja uskon Jumalan sen kuulleen. Amen.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.