Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Lapsi

2 kommenttia

IMG_20141016_123555

Lapsi tarvitsee kasvaakseen turvaa, rakkautta ja ravintoa.  Me tiedämme kasvusta paljon. Tiedämme mitä kaikea tarvitaan jotta ihminen kasvaisi tasapainoiseksi ja hyväksi. Jos vain onnistuisimme siirtämään tämän tiedon eteenpäin ja koskettamaan kaikkia.  Hetkittäin näyttääkin siltä, että humanismin lapset ovat onnistumassa. Terveydenhoito, pitkät rauhan jaksot ja uudet keksinnöt nostattavat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Kaikesta huolimatta yhteiskuntamme ja ihmissuku on jatkuvassa kriisissä. Muutokset, joita itse luomme ovat liian nopeita. Viisaus joka meille on suotu, tuntuu tuottavan vain huonoa hedelmää vaikka tarkoituksemme on hyvä.   Kulkeeko maailma kohti tuhoaan, sillä suuressa mittakaavassa hyvää on luvassa vain murto-osalle ihmisiä. Tuo hyvä riistetään muulta maailmalta. Me suomalaiset kuulumme tuohon rikkaaseen murto-osaan. Se ei ole sattumaa, sillä meissä suomalaisissa on ripaus selviytyjää ja kylmää harkintaa. Olemme kohtuullisen yksituumainen kansa kun tarve vaatii mutta muulloin osaamme kyllä kiistellä ja narista asioista kun siihen on varaa.

Olen pohtinut tätä suomalaista elämää, jossa kirkon rooli tuntuu nykyisin olevan melko olematon. Silti yhä 75 prosenttia kuuluu kirkkoon. Miksi valistuksen ajan lapset haluavat pitäytyä isiensä kirkossa. Mikä heitä pidättelee eroamasta siitä? Jos syiden joukosta karsitaan traditio ja palvelut, jää jäljelle enää kasteessa syntynyt suhde. Napanuora, joka jollain tasolla yhdistää meidät Jumalaan. Jumala on läsnä jollain tasolla ihmisten elämässä vaikka kirkko ei olisikaan.

Kasteen hetkellä läsnä on Jumalan sana ja lupaukset. Kasteen armoliitto on nimensä veroinen. Armo on yksisuuntaista rakkautta jossa ihminen on vastaanottaja. Kasteessa Jumala sitoutuu ihmiseen, pestessään hänestä pois kuoleman. Mutta missä vaiheessa Ihminen sitoutuu Jumalaan? Missä vaiheessa alkaa kasvumme Jumalan lapseksi ja Jeesuksen opetuslapseksi kohti täyttä aikuisuutta.

Opiskelu kaverini soitti joku päivä sitten kertoakseen omasta lapsestaan. Viiden vanha pojan nassikka joka ei tavallisesti pelkää ketään eikä mitään, olikin yllättäen menettänyt yöunensa hoitopaikan pelottavien leikkien myötä. Lapsen turvalliseen maailmaan oli tullut ensimmäinen särö. Uni ei tullutkaan iltasadun ja iltarukouksen jälkeen ja ainoa turvallinen paikka tuntui olevan isän syli. Juttelukaan ei tuntunut auttavan. Peloista juteltaessa ystäväni oli muistanut oman pelottavan kokemuksensa armeijan ajoilta. Pimeän taipaleen yksin metsätiellä joka kulki ”vihollisen” alueen poikki. Kiinni ei saanut jäädä eikä hermoilla saanut. Silloin hän oli tapaillut psalmin 23 jakeita, niitä harvoja raamatun kohtia, joita nuoren varusmiehen mieleen oli jäänyt perintönä. Hän muisti miten pelko oli hävinnyt ja tilalle oli tullut luottamus.

Ystäväni kertoi tämän pienelle pojalleen ja kysynyt halusiko hän, että isä lukisi ääneen tuon saman psalmin.  Poika tahtoi ja pian sen jälkeen poika nukahti tyytyväisenä. Muutamaa päivää myöhemmin pohjan viikari tahtoi isäänsä lukemaan saman psalmin uudestaan. Ystäväni luki sen ja sekä Lutherin iltarukouksen ja siinä lukiessaan olohuoneen sohvalla hän ällistyksekseen huomasi, että poika nukkui kuin tukki. Hetki oli hänelle täynnä Pyhän kosketusta, jossa Jumalan Henki koskettaa ihmistä ja syntyy luottamus.

Pieni lapsi tavoittaa Jumalan Hengen kosketuksen jos vain hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Rukouksessa joka nousee Sanasta on aina Jumala läsnä. Siitä nousee myös kasvu. Pyhän kosketus merkitsee Pyhän Hengen kastetta, jossa Pyhä Henki asettuu ihmisen ylle ja liittää hänet Jumalan valtakunnan todellisuuteen.

Kastetun ei ole helppo katkaista napanuoraa edes silloin, kun ei tiedä mihin hän oikeasti kuuluu. Jumalan tekoa ei noin vain voi ohittaa ja hylätä edes silloin, kun itse ei koe uskovansa. Jumala kuitenkin uskoo ja hän odottaa lapsiaan kotiin. On kyse siitä onko ketään kertomassa Jumalan sanaa ihmiselle, jotta he voisivat kasvaa kohti Jumalaa ja pelastusta. Olemme kaikki uskovat pelokaan lapsen vanhemman osassa. Onko meistä kertomaan lohdun ja rohkaisun sanoja. Osaammeko johdattaa ihmisiä Pyhän läsnäoloon. Miksi sitten meidän tulisi toimia jokaisen näin?

Asia on yksinkertainen. Kun Israelin kansa halusi Jumalan yhteyteen tarvitiin siihen Pappeja ja Jumalan Pyhyys asui temppelissä väliverhon takana. Nyt kun ylimmäinen pappimme on Jeesus, on Jumalan Pyhyys sielä missä on lähin Jumalan pyhä, Ihminen, joka uskoo Jeesukseen ja jolla on hallussaan Jumalan Sana. Jokainen Jeesukseen uskova on opetuslapsi ja Pyhyys kulkee meidän mukanamme. On vain annettava Pyhälle mahdollisuus.

Pojan viikari sai turvan Jumalan lupauksen mukaan kun hän näki ja kuuli miten oma isä oli saanut turvan Sanasta ja Taivaan isältä. Hän sai nukahtaa kirjaimellisesti Kahden rakastavan isän viereen.

Advertisements

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

2 thoughts on “Lapsi

  1. Tapio

    Tämän kirjoittamasi ” Napanuora, joka jollain tasolla yhdistää meidät Jumalaan. Jumala on läsnä jollain tasolla ihmisten elämässä vaikka kirkko ei olisikaan.” vuolsi tuli mieleeni todeta, että olet faktisesti oikeassa ja sen tarkemmaksi osoittamiseksi:

    Mehän olemme varmaan useimmat kuulleet kysymyksenomaisen sanonnan, ”mistä tulemme, keitä olemme, minne menemme”.

    Minä en aio teemaa sen enempää repostella, mutta sitä, ”mistä tulemme” ajattelin käsitellä sen ajatuksen pohjalta, mitä olen muutaman kerrankin pohtinut.
    Ja se ajatukseni kohde on NAPA.

    Meillähän on kaikilla napa. No mitä siitä?
    Minä lyhennän ja yksinkertaistan mahdollisimman paljon, jotta tästä ei tulisi mitään nälkävuotta.
    Minä olen napanuorani kautta, jonka jäänne napani siis on, ollut liitettynä äitiini, hän taas omaan äitiinsä eli isoäitiini ja niin edelleen ja niin edelleen, – vai olisiko oikeampi ilmaisu ja niin taelleen, satojen ja taas satojen sukupolvien ajan.

    Sehän on faktaa, että juuri tällä metodilla jokainen ihminen on yhdistettävissä äitiinsä. Onhan prosessilla isälläkin sinänsä biologisesti yhtä tärkeä osa, mutta isän yksilöllisyys saattaa joskus olla ei ihan niinkään selvä asia. Ainakaan minä en muista kuulleeni yhdestäkään varsinaisesta äitiysoikeudenkäynnistä, poislukien esim. synnytyslaitoksella mahdollisesta tapahtuneesta lapsen vaihtumisesta, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

    No niin, jatketaanpa ajatusta. Ihmisiä on tällä hetkellä maapallolla jotain 7 miljardin kertaluokkaa. Mutta jokaisen, tai ainakin melkein jokaisen edeltävän polven joukon alkioiden eli ihmisten lukumäärä on seuraajaansa pienempi, toisin sanoen sukupolvet taaksepäin mentäessä muodostavat suppenevan joukon.

    Kenties jo arvaattekin mihin tähtään.
    No sehän on EEVAan.

    Eli ihmiseen, jonka Jumala loi ihmisen, miehen, (Aadamin) avuksi.

    Raamatusta:
    ”Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat.” Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” (1.Moos.1:26-28)
    ————————-
    ”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: ’Sillä me olemme myös hänen sukuansa.’ ” (Ap.t.17:26-28)
    Vasta tuosta lainauksesta huomasin, että kummankin kohdan jaenumerot ovat samat!

    Liked by 1 henkilö

  2. Jumala ei ole kirkkosidonnainen, hän on liikkuva olento.
    Voimme kokea Pyhän Henhen läsnäolon yksin ollessamme,
    minä usein koirani kanssa lenkillä, silloin mietin kaikkea Jumalallisuutta
    paljon enemmän kuin ehdin kokouksessa tekemään. Kokouksessa, kirjoituksessa,
    luetussa ja muussa vastaavassa toiminnasta seuraa pureskeluvaihe.

    Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa. Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen. He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa. Job 29:21-23.

    Ahminta vaatii sekin sulatteluvaiheen, muuten ruokailu ja sen sulatus epäonnistuu.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s