Olen yrittänyt pyöritellä päässäni tärkeitä asioita, kuten sananvapautta, pilkkaamisenvapautta ja kulttuurien välistä kolarointia. Olen lukenut näistä asioista muutamia blogeja ja kolumnejakin. Ai niin ja uutisia.
Ajatuksia on herännyt, mutta ne eivät ole mahtuneet paperille (näytölle, jos tarkkoja ollaan).
Maanantai-iltana kävelin miestenpiiriin. Lunta tuiskusi oikein kunnolla. Tienvarren valoissa lumihiutaleet vetelivät ilman täyteen oransseja viivoja. Kunnon kameraa minulla ei ollut mukana, joten oli pakko yrittää ottaa kännykällä muutama kuva. Helppoa se ei ollut. Pakkanen ei paukkunut, mutta tuuli sai sään tuntumaan tosi kylmältä. Minulla oli kävelysauvat ja hanskat, joiden riisuminen viidenkymmenen metrin välein tuntui tosi rasittavalta.
Noh, kännykkäkameran näyttöä voi tökätä sormella siihen kohtaan, johon haluaa kuvan tarkentaa. Mutta kun sormet olivat hanskoissa, jotka olivat kävelysauvojen hihnoissa. Onneksi ihmisellä on pää, jota voi käyttää ideointiin ja moneen muuhunkin. Minä käytin päätäni tökkäämällä päästä törröttävällä nenällä kameran näyttöön.
Ja kännykkäkamera totteli kuin tottelikin, vaikka sormet oli korvattu nenällä. Siinä minä nokin kuvia.
Muutama autokin huristeli ohi…
Kuvatessani mietin ystävääni, joka juoksee kelissä kuin kelissä. Ja eikös lumisateen keskeltä juossut joku pyrystä hätkähtämätön lenkkeilijä.
Mietin sitä, että tässä minä nokin takuuepäonnistuvia kuvia, kun Euroopassa on tapahtunut terrori-iskuja.
Mietin sitä, että jotkut asiat ovat niin isoja, että ne eivät kovin äkkinäisesti mahdu yhteen tekstiin tai yhteen kuvaan.
Silti minusta on ollut mielenkiintoista lukea nopea-aivoisempien ja nopeammin näppäilevien ihmisten ajatuksia Ranskan tapahtumista. Paljon on viisaita ihmisiä. Jotkut heistä saattavat olla oikeassakin.
Miestenpiirissä yksi kavereista heitti keskusteluun psalmin:
Niillä on suu, mutta ne eivät puhu,
niillä on silmät, mutta ne eivät näe.
Niillä on korvat, mutta ne eivät kuule,
niillä on nenä, mutta ne eivät haista.
Niillä on kädet, mutta ne eivät kosketa,
niillä on jalat, mutta ne eivät kävele,
niiden kurkusta ei kuulu mitään ääntä.
Blogitaivas 
15/01/2015 10:17
Nyt on pakko lisätä tähän psalmiin vielä pari jaetta 🙂 !
115:1 Älä meille, Herra, älä meille anna kunniaa, mutta anna kunnia omalle nimellesi, sinä Hyvä ja Uskollinen.
3. Meidän jumalamme on taivaassa. Kaiken, mitä hän tahtoo, hän myös tekee.
13. Herra siunaa niitä, jotka häntä palvelevat, niin pieniä kuin suuria!!!!
Ihmeellistä, ihanaa ja lohdullista.
Eikö olekin Juha hyvä että päässä on nenä(kin) ?! 🙂 Ihminen on ihmeellinen luomus!
TykkääLiked by 1 henkilö
17/01/2015 20:25
”Sormet oli korvattu nenällä.” Nenä oli sormittu korvalla. Korva oli nenitty sormilla. Anteeksi. Tämä ei ole asiallista, mutta tuo tokaisu kiinnitti huomioni. Puhun tyhjää. Päässäni ei ole ajatuksia, lieneekö aivojakaan. Jos ei, niin sitten pitäisi lauluääneni soida kauniisti. Kun ei soi, siellä lienee jotakin kuitenkin. Käteni eivät ota tehdäkseen töitä. Jalat kipuilevat kävellessä. Suusta ei solise sulosanat. Elämäni päivät kuluvat joutavilla nettisivuilla niinä hetkinä, joina en ole työpaikallani päivähoidossa.
En ihannoi enää moniakaan asioita. Ääriliikkeitä olen pelännyt jo silloin, kun niistä ei vielä kohistu. Sielussani ei ole paloa. On vain ajatusleikkejä, lähinnä itseäni ilahduttavaa kertakäyttöhuumoria. Järjen himmeä tuike on sammumassa ja sydän kylmenemässä. Arvokasta minulla on vain minä. Se johtuu siitä, ettei ole sielun paloa. Eikä ole sielun paloa, kun ei ole arvoja. En siis ihannoi ääriliikkeitä enkä aina edes osaa arvostaa sellaista, jota moni varmaan kuvaisi tavalliseksi elämäksi uskossa. Ei tunnu kuin vähän luotaantyöntävältä.
Ilmankos ei. Ei mitään. Pessimistinen nihilismi taitaa olla vielä vaarallisempaa kuin kannan ottaminen – vaikka sitten väärän.
Kristuksen ei kerrota pilkanneen toisia. Toiset silti surmasivat hänet. Kuinka paljon todennäköisempää onkaan, että toiset surmaavat pilkkaajansa. Pahuus periytyy ainakin ääriliikkeissä, mutta varmaan myös välinpitämättömyydessä. Asiaa on kuvailtu verrattain oivaltavasti Antti Heikki Pesosen elokuvassa ”Päin seinää”. Menkää ja naurakaa sen alkupuolen koomisille sutkauksille. Kohta saatte näpeillenne, mutta ainakin tunnette jotakin. Minäkin tunsin, edes vähän. Muistin erään jakson nuoruudestani. Miten tässä maailmassa enää voi rakastaa, kun sadannen polven väkivalta tursuaa joka tuutista ja ne joilla ei vielä ole kipua, harjoittavat oikeassaoloksi tai realismiksi kutsumaansa kyynisyyttä? Aamen?
TykkääTykkää
17/01/2015 21:55
Tero,
olet sinä mestari noissa ajatustesi pyörittelyissä. Tai jos et mestari, niin ainakin rehellinen.
TykkääTykkää
18/01/2015 11:52
Kirjoitin tannoin blogin sadannen polven väkivallasta, mutta en julkaissut sitä. Väkivalta jatkuu siellä, mutta siitä lakattiin kirjoittamasta. Taisi menettää kiinnostavuutensa.
TykkääTykkää
19/01/2015 20:52
Aika isokenkäisen jalanjälki kuvassa. Isoja asioita tulossa.
Molemmista kuvista tuli kuitenkin mieleeni, että ristiltä paistaa valo.
Onnittelen silti sinua noista Psalmin jakeista,
sillä tuona iltana ainakin sinä täytit koko litanian.
TykkääTykkää