Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Että täyttäisimme Kristuksen lain

8 kommenttia

Tiistai illan Raamattu piirissä kävimme läpi 1 korinttilaiskirjeen lukua 10. Pitkä ja monipolveileva luku. Meidän ihmisten erilaisuuden tähden kukin nostaa luvusta esiin itselleen sopivimman kohdan. Minun mielestäni tuhlasimme aikaa epäolennaiseen kun puhe lähti epäjumalien palvelemisiin, syömisiin ja juomisiin. Siksikin että vieressäni istui eräs äiti jolla oli raskas elämäntehtävä poikansa omaishoitajana. Tiesimme kaikki kuinka uupunut hän oli ja kuinka erityisen harvoin hän pääsi mihinkään virkistymään ja etenkään rakentumaan seurakuntayhteydestä. Joskus asiat lähtevät pilkkuihin ja pisteisiin, sen sijaan että olisi näkevät silmät, tarkat aistit ja kuulevat korvat. Tilaisuuden tullen otin puheeksi jakeen 13. ja siitä kohdan, Jumala on uskollinen, joka on uudemmassa käännöksessä muodossa Jumalaan voi luottaa.? Kuinka tämän käsittää silloin kun ahjossa on? Kuinka ahjosta selviää palamatta.

Liian usein ei ole kykyä kuunnella sitä jonka elämässä on suuri kärsimys, liian helposti sanotaan ettei kenellekään anneta suurempaa kuormaa kuin jaksaa kantaa. Tai tehdään niin kuin Jobin ystävät, aletaan itse puhua ja neuvoa, eikä oikeasti kuulla mitä toinen sanoo. Ja kuitenkin joidenkin ihmisen kohdalla kärsimyksen pituus ja laatu tuntuu aivan mahdottomalta ymmärtää. Taakkojen alla olevaa ei lohduteta sanomalla jotain kevyttä ja helppoa, ei edes rohkaistakseen. Jotenkin muuten myötäelämällä parhaiten toteutuu galatalaiskirjeen 6:2 ”Kantakaa toistenne kuormia, niin täytätte kristuksen lain”. Viisaasti samassa luvussa neuvotaan olemaan vertailematta itseään toisiin ja sanotaan jokaisen joutuvan kantamaan oman taakkansa. Nyt joku voi sanoa että tässä on ristiriita Kristuksen lakiin kantaa toisten kuormia nähden, mutta ei välttämättä.

Kärsimys ei ole suosittu puheenaihe. Ja kuten kaikki rehelliset ihmiset tietävät ja ymmärtävät jossain muualla maailmassa on vielä monin tavoin mielettömämpää kärsimystä kuin meillä täällä pohjoisessa. Kuitenkaan kukaan ei voi mitenkään mitata yksilön tunteman tuskan suuruutta, olipa se missä päin tahansa, tai mitä tahansa. Kaikesta siitä, mitä tämän aiheen esille otettuani tapahtui jatkossa, voin sanoa että useimmat meistä itkivät.

En saanut unta kun yö tuli, ajattelin Raamatun henkilöitä miettien ketkä minulle olisivat niitä joiden elämät ovat minusta tuntuneet läheisimpinä, jos ei itse Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä oteta lukuun. Profeetat ovat minulle rakkaita ja tärkeitä. Job kaikista ihmisistä ehkä tärkein VT:n puolella. UT:n puolella Paavali ykkösenä ja Pietari, Johannesta rakastan kyllä, mutta eniten minuun tehoaa Paavali. ”Kantakaa toistenne kuormia”. Ajattelen yksin eläviä ihmisiä, kuka heitä ”kantaa” kuka jakaa heidän surunsa – ja ilonsa? Kuka tuntee heidän elämänsä? Kuka kuuntelee, kuka myötäelää? Kuinka ihminen selviää yksinäisestä elämästään?

Tässä(kin) asiassa tunnen suurta myötätuntoa Paavalia kohtaan. Raamatussa vain ohimennen mainitaan hänen pitkät yksinoloaikansa, kuten ne vuodet jotka hän kääntymisensä jälkeen vietti poissa ”ihmisten ilmoilta”. Josta, hän kuitenkin mainitsee että oli sen ajan itse mestarinsa Jeesuksen opissa. Ajattelen kuinka paljon Jumala häneen luotti antaessaan niin kohtuuttoman paljon Paavalin kärsiä. Milloin lähes kuoliaaksi kivitettynä, merihädässä, väärin ymmärrettynä, vankiloissa jne. Sillä minä koen että Jumala luottaa sellaiseen omaansa jolle uskoo taakkojen kantamisen moninaisissa kärsimyksissä ja koettelemuksissa. Oikeastaan ihminen voi olla jopa onnellinen siitä kypsymisestä joka kärsimyksen koulussa, ainoastaan, opitaan. Juuri tuskan ollessa tuimimmillaan mitään kypsymistä ei pysty edes ajattelemaan, mutta näissä oppii odottamaan Herraa ja luottamaan Häneen. Jättämään koko elämänsä lopulta suhteellisen tyynesti Pyhän, Kaikkivaltiaan ja uskollisen Jumalan käsiin pystyen, jos ei sanomaan ääneen, niin ainakin mielessään ”Tapahtukoon Sinun tahtosi” Isä, Sinun käsissäsi ovat elämäni päivät. Ihmeellinen, käsittämätön, Suuri Jumala.

Ps.130:1-2 Syvyydestä minä huudan sinua Herra.  Herra kuule minun ääneni. Tarkatkoon sinun korvasi minun rukousteni ääntä….5. Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa 6. Minun sieluni odottaa Herraa, hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua!

Jes.12: Sinä päivänä sinä sanot:”Minä kiitän sinua, Herra. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua. Ja niin Jumala on minun pelastajani. Minä luotan häneen, en pelkää, Sillä Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut”.
Lue loppu omasta Raamatustasi, se kannattaa!

Kun lähdimme koteihimme meillä oli murheen kyyneleet vaihtuneet riemun kyyneleiksi ja ilo öljyksi murheen sijaan!! Olimme saaneet kokea todellista, puhdistavaa ja raikastavaa  yhteyttä. Tätä tekee Herra!
terveisin mm. Heikille :)!

 

Mainokset

8 thoughts on “Että täyttäisimme Kristuksen lain

  1. erilaiset ovat
    omantunnon lakien
    pilkut ja pisteet
    olla kaikkien kanssa
    tehdä toisille paras

    Liked by 3 people

  2. Tuulikki, kirjotat taas asiaa. Kritisoit väitettä, ettei kenellekään anneta suurempaa kuormaa kuin jaksaa kantaa. Itsemurhatilastoista voi tarkistaa, pitääkö tämä väite paikkaansa – vaikka onneksi itsemurhien määrä on pitkään ollut laskusuunnassa.

    Aloin miettiä, olisiko syytä ymmärtää asia niin, että ne taakat, jotka Jumala sallii, ovat kannettavissa yhdessä seurakunnan, ystävien tai perheen kanssa. Ei, ei sekään oikein tunnu pitävän paikkaansa. Siitä huolimatta meidän varmasti on tähdättävä siteeraamaasi Galatalaiskirjeen osoittamaan suuntaa: ””Kantakaa toistenne kuormia, niin täytätte kristuksen lain.” Ja todella, laista ja sen täyttämisestä siinä puhutaan!

    Istun bussissa ja kirjoitan tätä kommenttia. Olen työpäivän ajan yrittänyt purkaa hankalaa tilannetta. Välillä olen haahuillut ajatuksissani. Välillä olen tarttunut puhelimeen ja soitellut. Minusta tuntuu nyt siltä, että puhelut ovat antaneet tilanteessa enemmän suuntaa kuin haahuilu. Vaikka en aivan kirjaimellisesti pyytänyt apua, niin puhumalla sain taakkaani jaetuksi. En ehkä ole saanut koko tilannetta puretuksi mutta kuitenkin kiviä pois kuormasta.

    Istun bussissa ja kirjoitan todella väsyneenä tätä kommenttia. Tiedän, että pitäisi jatkaa tilanteenpurku-urakkaa. Tiedän, että hankala tilanne on osittain oma syyni. Olisin voinut alunperin toimia toisin. Olsisin voinut toimia toisin varsinkin, jos minulla ei koko ajan olisi niin kiire, että asiat tekee vähän sinne päin. Ja niin väsynyt, että töin tuskin jaksaa.

    Ja kuitenkin minun tilanteeni on aika hyvä. Miten jaksavat taakkoineen, joilla kyydissä on järkyttäviä järkäleitä.

    Miksi tämä maailma on tällainen?

    Liked by 2 people

    • Juha.
      Luin oikein kahteen kertaan ja ajatuksella tekstiäsi.
      Onnellisia ne joilla on joku uskottu ystävä, puoliso, tai joku sellainen tuttu ihminen jolle voi purkaa, jonka kanssa jakaa elämänsä painoja. – Yleensäkin joku jolle puhua.!?

      Kirjoitat olevasi väsynyt, se todellakin pahentaa tilannetta, levänneenä jaksaa asiat hoitaa paremmin eivätkä ne käy niin helposti yli voimien, tämähän on selvä.

      Yleensä tässä ajassa taitaa olla aika vähän sellaisia ihmissuhteita joista löytää kuormien yhteistä kantajaa, ajan henki.?
      Kyllä me kaikki joudumme kantamaan kuormiamme myös yksin. Ja toiset myös siksi ettei meillä ole aikaa toisillemme, tai emme löydä toisiamme.

      Mitä ajattelet jos sanoisin että niin paljon kuin meissä on Jeesusta = Pyhää Henkeä meissä on sitä rakkautta jota Jumalan lapsilla/perheväellä tulisi olla ettei kukaan joutuisi nääntymään taakkojensa alla.? Tässä voisi olla seurakunta yhteys ikään kuin tankkina parhaimmillaan, mutta sinne pitäisi myös päästä/mennä. Ei turhaan sanota ettei kenenkään tulisi jättää omaa seurakunnan kokoustaan.

      Kuinka voimaannuttavaa se olisikaan kun ei tarvitsisi yksin itkeä surujaan, kantaa huoliaan, ja kipujaan, mutta ei myöskään yksin elää ilojaan voimatta jakaa niitä jonkun kaltaisensa kanssa. Vaikka meillä On Jumala joka tuntee meidät ja auttaa meitä on Hän itsekin sanonut ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Kyllä me tarvitsemme toisiamme, ihmisellä on ihmisen ikävä.

      Juha Ole siunattu! Jeesus kanssasi. Yritä levätä!

      Liked by 2 people

    • Voi kun minua koskettaa tuo ”Miksi tämä maailma on tällainen”?

      Miksi me ihmiset olemme sellaisia kuin olemme?
      Tiedäthän sen Juha!

      Niin surullista kuin se onkin me emme pysty minkäänlaiseen hyvään omin voimin.
      Me itse aiheutamme kaikenlaista murhetta, niin itsellemme kuin muillekin ja koko luomakunnalle. Mutta kiitos Jumalalle että kerran kaikki muuttuu, ja muutos voi alkaa millä hetkellä hyvänsä jo täällä! Tai on jo alkanut?

      Meillä on toivo jos ja kun meillä on usko. Meillä on ihana tulevaisuus josta kaikki murhe ja pimeys on poissa. Auttakoon Jeesuksen pelastustyön ajatteleminen meitä kestämään tämän, sittenkin lyhyen, maanpäällisen aikamme.
      Antakoon usko ja toivo meille halua rakastaa Herraamme, ja vastarakkautena hänen rakkaudestaan myös lähimmäisiämme ja itseämmekin Isän Jumalan lapsina.

      Jota rakastetaan se voi oppia itsekin rakastamaan. Joka elää armosta oppii myös armahtamaan. Vaikka jäämmekin ihmisiksi, monin tavoin vajaiksi tässä ajassa, ei ajatella niinkään sitä, vaan kuinka ihmeellisen osan olemme saaneet kun meitä paljon, jopa äärettömästi, rakastetaan !

      Me saamme uudet taivaat ja uuden maan jossa emme enää kysy miksi?

      Tykkää

  3. Kiitos Tuulikki syvästä & hyvästä kirjoituksesta, jossa ilmenee syvä ymmärrys ja myötätunto kärsiviä kohtaan. Kun on itse kärsinyt, voi kärsivää ymmärtää…

    Sitten minulle tuli aikoinaan mieleen, että aikaisemmassa psalmissa sanotaan näin:

    Jos Herra ei taloa rakenna,
    turhaan näkevät rakentajat vaivaa.
    Jos Herra ei kaupunkia vartioi,
    turhaan vartija valvoo. Ps. 127:1

    Siinä vielä vartija jaksaa valvoa.

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos Sonja.
      Ihminen voi ymmärtää toista todella vain sen verran kuin elämän kokemukset ovat samanlaisia. Ilman samankaltaisia kokemuksia voi tuntea empatiaa, mutta sellainen todellinen ymmärrys jossa ei tarvita paljon sanoja eikä selityksiä jää puuttumaan. Sama kieli puuttuu.
      Kun sydämen tasolla voi samaistua toiseen sen vaistoavat molemmat ja silloin apu on todellinen. Ajattelen kuinka onnellisia voivat olla esim. sellaiset puolisot joilla on yhteinen hyvä elämä takanaan, varsinkin jos heillä on sama usko Raamatun Jumalaan.
      Tuo psalmin kohta on tosi läheinen myös minulle, ja se on totinen tosi, kiitos siitä!

      Liked by 2 people

  4. Tuulikin kirjoitus oli myötätuntoinen niin kuin aina.
    Hänellä on kyky nähdä toisen tuskankin läpi. Minä tiedän tuon yksinäisyyden.
    On paljon päiviä jolloin sydän itkee vaikka suu on hymyssä. Silloin tarvitan juuri
    tuollaista ymmärtämystä jossa ei tarvita sanoja ja selityksiä. Meidän tosiaankin tulisi
    kiinnittää huomiota siihen mitä sanomme ja millä voimalla, emmehän halua repiä
    herran rakentamaa huonetta rikki, vaan omilla toimillamme vahvistaa sen perustuksia.

    Löysin netistä tuohon psalmiin 127 sopivan rukouksen ja ajattelin sitä miten toimimme.

    Herra, kiitos kaikesta, mitä teet elämässäni. Kiitos, että muovaat sydäntäni, jotta minusta tulisi yhteistyökykyinen muiden uskovien kanssa omassa kotikaupungissani. Oi, Jumala, lisää työtäsi tällä alueella, kunnes sinun seurakuntasi on yksi ruumis, yksi voima, yksi ase sinun kädessäsi pahuutta vastaan. Rakenna huoneesi ja tule sinne asumaan, Herra Jeesus. Avaa huoneesi ovi ja astu meidän kaduillemme. Varjele meidän kaupunkejamme voimallasi. Jeesuksen nimessä, aamen.

    Liked by 2 people

    • Kiitos Katri.
      Äärettömän kaunis rukous se pitäisi opetella ulkoa ja antaa sen tehdä työtä meissä niin että se toteutuisi, muuttuisi todeksi ensin sydämissämme ja siten kaikessa kohtaamisessamme toistemme kanssa. Osamme siinä on meillä ihmisilläkin vaikka Jumalaa rukoilemmekin, tahto pitää olla sama.

      Ikävä sanoa, mutta sielujemme vihollinen tahtoo tuhota orastavankin kasvun monella ovelalla tavallaan. Joten aina kun rukoilemme Jumalaa auttamaan meitä toteuttamaan Hänen sanaansa ja tahtoaan, meidän pitää tahtoa vilpittömin sydämin ja kun vastoinkäyminen tulee ei antaa periksi vaan sitä enemmän rukoilla – ja valvoa omaa sydäntämme. Että me yhtä olisimme ja että tukisimme toinen toistamme.

      Pyritään ymmärtämään ja olemaan pitkämielisiä toistemme suhteen. Aina ei ole tarpeellista viisautta, mutta vahingosta viisastuu. Saarnaan nyt itselleni!

      Liked by 2 people

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s