Tiistai illan Raamattu piirissä kävimme läpi 1 korinttilaiskirjeen lukua 10. Pitkä ja monipolveileva luku. Meidän ihmisten erilaisuuden tähden kukin nostaa luvusta esiin itselleen sopivimman kohdan. Minun mielestäni tuhlasimme aikaa epäolennaiseen kun puhe lähti epäjumalien palvelemisiin, syömisiin ja juomisiin. Siksikin että vieressäni istui eräs äiti jolla oli raskas elämäntehtävä poikansa omaishoitajana. Tiesimme kaikki kuinka uupunut hän oli ja kuinka erityisen harvoin hän pääsi mihinkään virkistymään ja etenkään rakentumaan seurakuntayhteydestä. Joskus asiat lähtevät pilkkuihin ja pisteisiin, sen sijaan että olisi näkevät silmät, tarkat aistit ja kuulevat korvat. Tilaisuuden tullen otin puheeksi jakeen 13. ja siitä kohdan, Jumala on uskollinen, joka on uudemmassa käännöksessä muodossa Jumalaan voi luottaa.? Kuinka tämän käsittää silloin kun ahjossa on? Kuinka ahjosta selviää palamatta.

Liian usein ei ole kykyä kuunnella sitä jonka elämässä on suuri kärsimys, liian helposti sanotaan ettei kenellekään anneta suurempaa kuormaa kuin jaksaa kantaa. Tai tehdään niin kuin Jobin ystävät, aletaan itse puhua ja neuvoa, eikä oikeasti kuulla mitä toinen sanoo. Ja kuitenkin joidenkin ihmisen kohdalla kärsimyksen pituus ja laatu tuntuu aivan mahdottomalta ymmärtää. Taakkojen alla olevaa ei lohduteta sanomalla jotain kevyttä ja helppoa, ei edes rohkaistakseen. Jotenkin muuten myötäelämällä parhaiten toteutuu galatalaiskirjeen 6:2 ”Kantakaa toistenne kuormia, niin täytätte kristuksen lain”. Viisaasti samassa luvussa neuvotaan olemaan vertailematta itseään toisiin ja sanotaan jokaisen joutuvan kantamaan oman taakkansa. Nyt joku voi sanoa että tässä on ristiriita Kristuksen lakiin kantaa toisten kuormia nähden, mutta ei välttämättä.

Kärsimys ei ole suosittu puheenaihe. Ja kuten kaikki rehelliset ihmiset tietävät ja ymmärtävät jossain muualla maailmassa on vielä monin tavoin mielettömämpää kärsimystä kuin meillä täällä pohjoisessa. Kuitenkaan kukaan ei voi mitenkään mitata yksilön tunteman tuskan suuruutta, olipa se missä päin tahansa, tai mitä tahansa. Kaikesta siitä, mitä tämän aiheen esille otettuani tapahtui jatkossa, voin sanoa että useimmat meistä itkivät.

En saanut unta kun yö tuli, ajattelin Raamatun henkilöitä miettien ketkä minulle olisivat niitä joiden elämät ovat minusta tuntuneet läheisimpinä, jos ei itse Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä oteta lukuun. Profeetat ovat minulle rakkaita ja tärkeitä. Job kaikista ihmisistä ehkä tärkein VT:n puolella. UT:n puolella Paavali ykkösenä ja Pietari, Johannesta rakastan kyllä, mutta eniten minuun tehoaa Paavali. ”Kantakaa toistenne kuormia”. Ajattelen yksin eläviä ihmisiä, kuka heitä ”kantaa” kuka jakaa heidän surunsa – ja ilonsa? Kuka tuntee heidän elämänsä? Kuka kuuntelee, kuka myötäelää? Kuinka ihminen selviää yksinäisestä elämästään?

Tässä(kin) asiassa tunnen suurta myötätuntoa Paavalia kohtaan. Raamatussa vain ohimennen mainitaan hänen pitkät yksinoloaikansa, kuten ne vuodet jotka hän kääntymisensä jälkeen vietti poissa ”ihmisten ilmoilta”. Josta, hän kuitenkin mainitsee että oli sen ajan itse mestarinsa Jeesuksen opissa. Ajattelen kuinka paljon Jumala häneen luotti antaessaan niin kohtuuttoman paljon Paavalin kärsiä. Milloin lähes kuoliaaksi kivitettynä, merihädässä, väärin ymmärrettynä, vankiloissa jne. Sillä minä koen että Jumala luottaa sellaiseen omaansa jolle uskoo taakkojen kantamisen moninaisissa kärsimyksissä ja koettelemuksissa. Oikeastaan ihminen voi olla jopa onnellinen siitä kypsymisestä joka kärsimyksen koulussa, ainoastaan, opitaan. Juuri tuskan ollessa tuimimmillaan mitään kypsymistä ei pysty edes ajattelemaan, mutta näissä oppii odottamaan Herraa ja luottamaan Häneen. Jättämään koko elämänsä lopulta suhteellisen tyynesti Pyhän, Kaikkivaltiaan ja uskollisen Jumalan käsiin pystyen, jos ei sanomaan ääneen, niin ainakin mielessään ”Tapahtukoon Sinun tahtosi” Isä, Sinun käsissäsi ovat elämäni päivät. Ihmeellinen, käsittämätön, Suuri Jumala.

Ps.130:1-2 Syvyydestä minä huudan sinua Herra.  Herra kuule minun ääneni. Tarkatkoon sinun korvasi minun rukousteni ääntä….5. Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa 6. Minun sieluni odottaa Herraa, hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua!

Jes.12: Sinä päivänä sinä sanot:”Minä kiitän sinua, Herra. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua. Ja niin Jumala on minun pelastajani. Minä luotan häneen, en pelkää, Sillä Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut”.
Lue loppu omasta Raamatustasi, se kannattaa!

Kun lähdimme koteihimme meillä oli murheen kyyneleet vaihtuneet riemun kyyneleiksi ja ilo öljyksi murheen sijaan!! Olimme saaneet kokea todellista, puhdistavaa ja raikastavaa  yhteyttä. Tätä tekee Herra!
terveisin mm. Heikille :)!