Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Arjen rauha on Jumalan rauhaa

5 kommenttia

sekalaista 347

Tuossa lueskelin Uuden Testamentin kirjeitä ja Apostolien tekoja kun päähäni pätkähti kysymys, -Millaista on rauha jonka Jeesus lupaa meille? Oma mieleni on ollut viime aikoina hyvin levoton ja on ollut vaikea keskittyä sanan äärelle. Sydämeni ja henkeni kaipaa rauhaa. Monenlaiset tapahtumat elämässä ovat järkyttäneet tasapainoani ja tuntuu kuin horjuisin kahden maailman välillä. Tuntuu kuin joutuisin ponnistelemaan kaikin voimin ylöspäin nähdäkseni armon.

Mutta nuo tuntemukset ovat normaaleja ihmisen reaktioita väsymykseen ja suruun. Se, että en jaksa, ei kerro uskoni tilasta ja suhteestani Jeesukseen, vaan se kertoo että olen yhä ihminen ja se mikä on minua itseäni, tarvitsee Jumalan armahtavaa kosketusta. Kun itse en jaksa suunnata ajatuksiani Jumalaa kohden, Pyhä henki minussa rukoilee ja huokaa Jumalan puoleen ja sitoo minut kiinni Kristukseen. En ole siis eksyksissä  koska Jeesus on kanssani.

Jotenkin ajatukseni kääntyy siihen, että vaikka Jumala on Pyhä ja Pyhä Henki meissä nostaa innostuksen aaltoja ja seurakunnan kokoontumiset vahvistavat uskoamme, niin todellinen rauha on kuitenkin arjen rauhaa oman elämämme keskellä jota vietämme. Jeesus tahtoo elää arkea kanssamme, eikä hän vaadi meitä toistamiseen jättämään kaikkea. Riittää kun me kerran olemme tarttuneet hänen kutsuunsa ja ottaneet vastaan uskon lahjan. Voin rauhassa olla,tässä ja nyt.

Siksi on on lohdullista tietää että Pyhä Henki on puolustaja ja lohduttaja, joka pitää arkemme järjestyksessä ja johtaa meitä silloinkin kun mikään ei tunnu miltään ja ylistys takertuu kurkkuun ja maistuu suolaiselta. On lohdullista tietää, että Jumalalla on minunkin elämälleni suunnitelma ja omat aikataulunsa, joita minun ei tarvitse kiiruhtaa. Tiedän, että taas kun pääsen seurakunnan keskelle saan maistaa palan taivasta ja jaksan taivaltaa sitä kohden.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

5 thoughts on “Arjen rauha on Jumalan rauhaa

  1. Hyvä kirjoitus, kiitos!

    Liked by 1 henkilö

  2. arjen rauhassa
    Jeesus on keskellämme
    Jumalan rauhaa
    huokuu maa ja taivasta
    se toisen maailman kutsu

    Liked by 1 henkilö

  3. Tapio. Tässä tekstissä on hyvä ja syvä Rauha, olen tässä kanssasi juuri nyt! Kiitos ystävä.
    Ihminen saa ja voi levätä Herrassaan kaikissa elämänsä vaiheissa. Voimia Sinulle ja meille kaikille uupuneille.

    Liked by 1 henkilö

  4. Kirjoituksestasi välittyy syvä rauha. Jumalan rauhaa,
    Vaya con dios !
    Kiitos Tapio

    Tykkää

  5. Jumalan rauha kanssasi.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s