”Ole vain luja ja aivan rohkea” Näin vahvisti Herra Joosuaa uuden tehtävän edessä. Joosua kuunteli ja noudatti neuvoja ja lopputuloksena oli Jerikon valloitus. Luvusta kuusi löytyy samasta kirjasta ken tahtoo lukea.

Sieltä kyllä löytyy myös kovin tylyn kuuloisia neuvoja ja tiukkaa sodankäyntiä. Mutta maailma oli silloin(kin) sellainen. Eliminoi tai tule eliminoiduksi. Ei Vanhasta testamentista voi poimia vihaista jumalakuvaa sen perusteella, että siinä on kuvattu ja heijastuu ihmisluonteen raakuudet ja väärät valinnat. Rehellinen kirja. Itse näen Jumalan neuvot hänen mittaamattoman laajasta ymmärryksestä käsin kumpuavana suojana. Jumala haluaa suojella. Jokaista joka kääntyy hänen puoleensa. Aikakonetta kun ei ole hallussa, en tiedä miksi jotkut valloitettavista kansoista olivat niin vaarallisia. Osalla niistä oli ymmärtääkseni sairaan inhottavia uhrauskäytäntöjä omille jumalilleen, miksi Jumala ei olisi halunnut israelilaisten omivan niiden tapoja.

Mutta takaisin rohkaisuteemaan: Gideon pelkäsi. Pelkäsi niin paljon että pui viljaansa piilossa isossa viiniruukussa, koska midianilaisilla ja muilla ympäröivilla kansoilla oli ikävä tapa tulla tuhoamaan israelilaisten sato. Ihan vaan piruuttaan tärvelivät sadon ja veivät kaiken saatavilla olevan karjan. Tähän hetkeen pelmahtaa Herran enkeli lausahtaen Gideonille: ”Herra on kanssasi, sinä urhea soturi.” Jokseenkin ristiriitaista suhteessa vallitsevaan olotilaan. Gideon oli järkevä mies, kätkeytyi ja yritti parhaansa saadakseen jotain sadosta talteen. Mutta ei hän kovin urhealta vaikuttanut. Vaan onneksi oli riitävän järkevä kuunnelllakseen Herran enkeliä ja Jumalalta tulleita neuvoja ja vahvistuksia. Kärsivällisesti Jumala osoitti ymmärtävänsä Gideonin epävarmuuden ja rohkaisi mitä hassuimmin konkreettisimmin tavoin. Gideonista tulikin sotaurho. Jumalan kansa sai helpotusta arkeensa.

Entä Paavali. Niin monessa yhteydessä ihannoitu uskon sankari, joka saavutti paljon ja uskalsi ihmeellisiä. Korinttilaisille hän kirjoittaa tulostaan Makedoniaan, miten heitä ahdistivat ulkoapäin taistelut ja sisältäpäin pelot. Mutta miten Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lähetti Tiituksen heitä vahvistamaan.

Rakastan näitä Raamatun hahmojen rohkaisevia esimerkkejä. Tosin omassa elämässä on ollut ja on aikoja, jolloin nekin olosuhteiden keskellä lannistavat. Mieli keikkuu epäedulliseen ajatukseen, että niin nuo toiset selviävät, saavat rohkaisuja ja pääsevät eteenpäin… Mutta onneksi on oppinut huomaamaan, että tuo on valheellinen ja syövyttävä ajatus. Aina Jumala on keksinyt jotain siinä missä inhimilliset keinot näyttää loppuneen. Jumala on uskollinen ja ihmeellinen.

Niinpä haluan nytkin rukoilla itselleni ja kaltaisilleni, että kukin saa omaan tilanteeseensa juuri sopivaa rohkaisua. Olkoon se Joosuan kykyä marssia ja olla hiljaa, Gideonin rohkeutta pelon keskelle kaataa vaikka isänsä epäjumalapatsaat keskellä yötä kun ei muutoin uskaltanut, Paavalin rehellisyyttä ja kiitollisuutta Tiituksesta. Jumala aina auttaa. Olkoon rohkaisu tai piristys miten pienen näköinen tahansa, siitä kiittäminen nostaa iloa ja voimaa. Ilo antaa siipien alle ilmaa tuhat kertaa enemmän kuin nurina. Vaikka saa sitä sanoa, jos surettaa. Daavidkin aina antoi tunteidensa tulla rehellisesti Jumalan eteen. Ja sitten niitä taltioitui lauluiksi ja Psalmeiksi. Rehellisyys mieluummin kuin selänkäänto ja jumalakuvan musteneminen. Koska Jumalan valossa on paras elää.