Kirjoitan tekstiä josta minulla on vain jokin osa siitä sisimmässäni, jokin hapuilu, mutta en voi pidättääkään. Olen lukenut pääsiäisen tekstiä ja ollut tänään myös ehtoollisella. Olen jo jonkin aikaa miettinyt Jeesuksen viimeisen aterian tapahtumia. Minua järkyttää kun Jeesus ottaa leivän, siunaten ja murtaen tarjoaa sen lähimmilleen. Mietin, saattoivatko opetuslapset mitenkään ymmärtää mitä siinä tapahtuu todellisesti ja ikuisesti, mikä heitä odottaa sekä hyvässä että pahassa. Raamatun tekstin mukaan eivät.

Jeesus ottaa myös viinimaljan, kiittää Jumalaa ja sanoo: ”Juokaa tästä, te kaikki, tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi..”. Paljon muutakin syvällistä hän sanoo  ainoastaan  henkilökohtaisesti tietäen ja ymmärtäen mitä sanomansa sisältää.

Itse koen tuossa leivän murtamisessa ja jakamisessa myös sen tulevan kärsimyksen tietoisuuden, johon opetuslapset joutuvat osallisiksi Jeesuksesta todistaessaan. Sanoohan Jeesus Johanneksen evankeliumissa senkin ettei palvelija ole herraansa suurempi.

Kun Jumalaan uskovat, Jeesusta seuraamaan lähtevät, joutuvat kärsimysten murtamiksi tahtoisin sanoa että siinä on se murrettu leipä myös. Jumala ei tahtonut kärsimystä ihmisten elämään, tähän maailmaan se tuli ihmisen lankeemuksen myötä. Kärsimykselle on arveluttavaa antaa merkitystä, mutta minä olen kokenut että kristitylle kärsimys voi joskus olla ymmärrystä avaava. Kun kristityllä on oikea ja elävä suhde Jumalaan vastoinkäymiset ja elämän kivut voivat kasvattaa hänessä Hengen Hedelmää.
Elämä on opettanut että kaikilla ihmisillä on omat kipunsa, se murrettu leipä. Olisiko meillä niin ikävä Jeesusta, olisiko taivaskaipuuta ellemme joutuisi mahdottoman eteen, sellaisen jossa vain Jumala voi auttaa?

Niin kovin käytetyltä kuin sanonta:” Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” onkin, minä uskon siihen. Kaikkein kiivaimmassa ahdistuksessa se lohduttaa.. Mitä murretumpi Jumalan edessä olen sen rakkaampi Herra on minulle – ja minäkin hänelle? Sillä silloin saan olla sylihoidossa ja rakkaus, joka on suurempi kuin osaan edes kuvitella, kietoo minut hellyyteensä ja saan levätä.

Jo Jesaja luvussa 42 puhuu ihanasti Jeesuksesta, tulevasta Messiaasta millainen hän on:” … Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maanpäälle ja merensaaret odottavat hänen opetustansa……Minä Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi varjellut sinut kansalleni liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.”

On luvattu myös rautasalvojen ja vaskiovien avautuvan. Kaiken sen murtuvan joka murrettuja raskauttaa. Se tapahtuu kyllä, mutta millaisia ihmisiä ja kristittyjä me olisimme jos kokisimme vain maallista menestymistä emmekä koskaan murtuisi Jumalan ja Vapahtajamme hyviin käsiin? Osaisimmeko kantaa toistemme kuormia?  Matteuskin, Jesajaa lainaten, kirjoittaa Herran palvelijasta:” Katso minun palvelijani, jonka olen valinnut, minun rakkaani, johon olen mieltynyt. Minä lasken henkeni hänen ylleen, ja Hän julistaa kansoille oikeuden…Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä Hän ei sammuta, Hän on saattava oikeuden voittoon.”(12:18-20)

Kärsimys, murrettuna oleminen, on juuri sitä mitä nuo sanat pitävätkin sisällään, ei niitä kukaan toivo, mutta oikealla mielenlaadulla ne Jumalalta tulleina (kuten Jobkin on todistanut) saattavat saada aikaan ihmeen. Joten, kun meitä murretaan, voimmeko laulaa kiitosvirren niin kuin jotkut opetuslapsista vankeudessaan ja kivuissaan?

Kun sinuun sattuu Jeesus itkee ja Jumala kärsii kanssasi. Pyhä Henki on hiljaisena vierelläsi lohduttajana. Voisin kyllä kertoa sinulle erään näyn jonka itse kerran sain ollessani täydellisessä umpikujassa, pitkässä ja toivottomassa. Jumalan armosta näky oli niin todellinen että se on antanut voimaa vuosikymmenien ajan.-  Ehkä on parempi että Herra antaa sinulle aivan oman näyn/ymmärryksen tilanteeseesi, sellaisen joka on sinua varten ja todistaa Hänen rakkaudestaan tuskaasi kohtaan paremmin kuin mikään muu.

Niilo Rauhalalla on aiheeseeni sopiva valtava runo. Se on pitkä, en sitä tähän kokonaan laita, mutta se löytyy kirjastaan ”Lähellä pyhää aamua” Runon nimi on Särjettyä ruokoa hän ei muserra. Pieni otos siitä tähän.

Olen ruoko vain/ ja tällä rannalla tappioita koetaan,/ kiusausten ja epäilysten jaloissa/ minä aamut kohtaan/ ja illan ulapoiden edessä/ on sydämeni malja tyhjä./ Minä särkynyt olen/ mutta särjetylle ruoólle Sinä Jumala/ puhut hiljaa./ Aamutuulen herätessä lähellä/ ja iltaisin sydämen maljan tyhjyyden yli/ Sinä Jumala, vastaat minulle:
”Minä ruokoa särjettyä/en koskaan muserra, en/. Minä niin kuin silmääni omaa/ sitä tuholta varjelen./ Minuun aina kuin kallion rintaan/ joka ruoko nojata saa,/ minä haavat voimalla täytän/ – ja hallitsen ulappaa!”

Ps.121