Heräsin yöllä kolmen aikaan huoliin ja murheisiin, enkä ainoastaan vain omiini vaan surin lähimmäistänikin.
Olen aika kova sureksimaan:) .
Yön hiljaisuus muuttui puheeksi jota on vaikea saada sanoiksi.

Ymmärsin minulle opetettavan, jälleen kerran sitä kuinka vähän, tai oikeastaan ollenkaan voin ajatella tai sanoa olevani ”oman elämäni herra/rouva”. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta päättää sen kestosta tai mistään muustakaan. Tajusin että aivan kaikki mikä on tätä minua, joka olen, on täysin Jumalan hallintavallassa. Näin itseni kankaana kangaspuissa. Näin elämän langan jota yritin kutoa. Välillä se tuntui sujuvan niin hyvin että luulin olevani taitavakin ja hallitsevani kutomisen. Tunsin suurta iloa onnistumisestani ja kankaani näytti sileältä ja kauniilta, olin onnellinen ja ehkä vähän itsevarmakin.

Jotenkin lankaan alkoi tulla takkuja ja solmuja. Ensin yritin niitä korjailla ja oletin onnistuvanikin. Tarkemmin katsottuani huomasin kankaan alkavan olla nuhjuinen enkä saanut enää ompelulangasta solmujakaan auki ja työ kävi raskaaksi eikä edennyt. Tajusin että tarvitsen apua. –
En kerro millaista elokuvaa katselin, mutta loppujen lopuksi opetus taisi tehdä tehtävänsä taas kerran.

Sain rakkaudella ja hellyydellä ymmärtää etten minä omin voimin omalla yrittämiselläni jaksa enkä osaa.
En saa muuta aikaiseksi kuin aina vaan painavamman taakan murehtiessani asioita jotka eivät ole minun vallassani. Minun on osattava jättää itseni ja lähimmäiseni, koko maailman kaikkeus suurempiin käsiin ja levättävä niissä. On luotettava että ne kädet, jotka ovat luoneet taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän, kantavat. On Isä joka kannattelee, tietää kaiken, maailman alusta sen loppuun ja rakastaa ikuisesti. Antaa anteeksi ja johdattaa, nostaa kun kaadun ja pitää huolta huomisesta.

Aamulla muistin kuinka kauniisti Jesaja kirjoittaa Pyhästä Tiestä, ja kuinka rukoillessani olin niin usein saanut kokea kulkevani, jo tässä ajassa, sitä tietä. Niin sitten hain sen kohdan Raamatustani, mutta petyin, muistinko väärin? Otin toisen Raamatun ”Jumalan Kansan Pyhä Raamattu” nimisen ja siellä se oli. Luku 35 ”Pelastuksen ajan ihanuus” otsikon alla. Ihana luku!

Jakeessa 8 sanotaan ”Siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on ”Pyhä Tie”. Sitä ei kulje saastainen. Se on heitä itseään varten. Sen tien kulkijat eivät eksy, eivät ymmärrykseltä heikotkaan”! –  Nyt itken. –  Ja jatkan 9-10 ”Siellä ei ole leijonaa, raateleva peto ei nouse sinne. Ei sellaista siellä tavata: Lunastetut sitä kulkevat.
Herran vapahdetut palaavat ja tulevat Siioniin riemuiten päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät. mutta murhe ja huokaus pakenevat!” Hallelujaa!

62 luku jatkaa samalla ajatuksella ja sen 10 jae vahvistaa edellä olevan:” Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa viiri kansalle.” Kuinka ihmeellistä, kuinka suurenmoisia lupauksia kaikille jotka herkästi murhettuvat. Ja kaikille muillekin.

Ei mikään aika, ei edes joulun ihana aika Suuren Sanomansa kanssa, poista murhetta, tuskaa ja kaikkinaista hätää tästä maailmasta. Vain Jumalan iankaikkinen  Sana tuo toivon ja lohdutuksen. Ja koska on joulun aika, laitan tähän laulun kauniin ja tutun, jonka sanat jaksotan omalla mallillani 🙂

Ole siunattu Sinä, ja siunatut olkoot elämäsi päivät.

”En etsi valtaa –
loistoa
En kaipaa kultaakaan
mä pyydän
taivaan valoa ja
rauhaa päälle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo ja
mielet
nostaa Luojan luo!
Ei valtaa
eikä
kuultaakaan
vaan rauhaa päälle maan.

Suo mulle maja
rauhaisa
ja lasten joulupuu,
Jumalan Sanan valoa
jos´sielu kirkastuu!
Tuo kotihin, jos pieneenkin nyt
joulujuhla
– suloisin.
Jumalan Sanan valoa ja
mieltä jaloa!

Luo köyhän niin kuin
rikkahan
saa joulu
ihana –  ja yöhön synkän maailman
tuo Taivaan valoa.
Sua halajan
Sua odotan
sä Herra
maan ja
taivahan nyt
köyhän niin kuin
rikkaan luo
suloinen joulus tuo!