Luovana ihmisenä minun on pakko todeta tunne elämäni olevan, vähintäänkin, vilkkaasti ailahteleva. Se tuottaa sekä itselleni että läheisilleni aika ajoin hankaluutta. Mutta on siinä omat hyvätkin puolensa, oikeastaan ehkä enemmänkin hyvää kuin huonoa, varsinkin jos ei ole minä.

Viisi viimeistä vuotta on ollut melko hiljaista elämää, ehkä tapahtuma köyhääkin nykyisistä olosuhteistani riippuen. Tosin kun sanon tämän, mieleeni tulee maailman kuulu Corrie Ten Boom. Nainen joka ryhtyi Hollannissa pelastamaan Hitlerin vainoamia juutalaisia ja joutui lopulta itsekin keskitysleirille, kuten hänen sisarensakin. Corrie säilyi hengissä mutta sisar kuoli. Corriesta tuli sitten monialaisesti Jumalan hyvyyden todistaja. Hänen ensimmäisestä kirjastaan ”Kätköpaikka” tehtiin myös elokuva. Corrie kuitenkin eli viimeiset viisi vuotta elämästään halvaantuneena ja menettäneenä puhekykynsä.

Siihen verrattuna minulla ei ole mitään valittamista. Vaikka välillä koenkin vain olevani, en eläväni. Etenkin talviaika koettelee. Avustajani on tähän vuodenaikaan minulla n. 5 tuntia arkisin ja lopun aikaa olen itsekseni. Mutta tästäkin kyllä, parhaimpina päiviä, löytyy omat hyvät puolensa.

Tuo arjesta, josta Laakson Tapio kirjoitti blogissaan ettei juurikaan kukaan meistä kirjoittele ja kuitenkin myös meillä uskovilla, on se arki samanlaista kuin ihmisillä yleensäkin. Annammeko me siis väärää kuvaa omasta uskossa elämisestämme jos ylistämme Jumalaa ja kirjoitamme (puhumme) vain ilosta, riemusta, rakkaudesta ja armosta.?

No, alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja sitten kaiken muun, myös ihmisen todeten 1Moos.2:18 ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen”. Tämän sanottuaan hän loi miehelle naisen. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, mutta ei aina kaksinkaan. Sillä kaksin yksin on pahempi kuin yksin yksin. Näin olen kokenut.

Ihmiset voivat todella syvästi haavoittaa toisiaan, jopa tappaa toisensa. Jos ei fyysisesti, niin ainakin henkisesti ellei mitään muutosta tapahdu toisilleen sopimattomien ihmisten kesken, lähinnä nyt siis aviopuolisoiden. Tämä ei kuitenkaan ole aiheeni, sillä kaikkein kauhein asia millä voidaan Jumalan luomaa järjestystä rikkoa, on viha ja hylkääminen. Hylkääminen voi tapahtua monella tavalla. Esimerkiksi niin että mitätöi toista. Ei anna ihmisarvoa, ei puhuttele nimellä edes.

Yksinäisyys ei siis aina ole kahle ja vankila, van se voi jopa tuoda vapauden. Vapauden olla aidosti sitä mitä on. Olla Jumalan lapsi, saada rakentua Jumalan lasten yhteydestä. Saada rohkaisua yhteisestä uskosta, rukouksista, Raamattupiireistä jne. Vain se joka on vuosikymmenet ollut vankina omassa kodissaan ja vain salaa voinut kohdata Herraansa, voi kokea sen suunnattoman riemun ja ilon, jonka yhteys toisiin kristittyihin tuo aina tullessaan.  Juuri näin sain minä kokea tänään.

Silti nekin jotka uskovat ovat vain ihmisiä, mutta ehkä meissä kuitenkin vaikuttaa Jumalan ihana Pyhä Henki joka auttaa meitä heikkouksissamme ja vajavuuksissamme. Koska ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti”! (Hebr.13:8)  Jumala on ikuisesti ja Hän on uskollinen. Kuinka ihania ovatkaan Jumalan sanat, kuinka ihana Hän on kaikissa lupauksissaan. Olen itkuiikka ja nyt minua taas itkettää Kun ajattelen kaikkea sitä mitä Raamatussa on meille kerrottu Jumalasta, Isästä, Pojasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.

On suurta armoa ja rakkautta että saamme tätä Jumalan Sanan leipää jakaa keskenämme ja elää siitä rakentuen. Otetaanpa vaikka 2 Tim.2:11-13 joka kuuluu näin. ”Tämä sana on varma. – Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. (Mutta) Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.”

Jumala on uskollinen. Tuo uskollisuus on niin ylimaallista käsittää että sen kai kaikessa täyteydessään ymmärtää vasta Hänen Valtakunnassaan. Kuitenkin niinä parhaina hetkinä jolloin on kaikkein lähimpänä Jumalaa tuo Jumalan uskollisuuteen luottaminen vapauttaa pelosta ja yrittämisestä. Ihmisinä me herkästi ryhdymme yrittämään, jopa niin että itse aiheutamme itsellemme kuormaa ja turhaa kipua. Voisi ajatella että juuri levosta käsin Jumala, Luojamme, tahtoisi meidän nauttivan Jumalan lapsena olosta. Ja tosi on, kun ihmistä rakastetaan ehdottomasti ja hän sen saa tuntea ja aina vaan enenevästi ymmärtää, hän ihminen,  vapaasta tahdostaan elää Jumalan tahdon mukaan. Ei siis pakosta tai lain vuoksi vaan vastarakkaudesta.

Kun Jumala on kaikkensa antanut meidän puolestamme ja hyväksemme niin emmekö mekin osoittaisi ystävällisyyttä ja lempeyttä toisillemme ja erityisesti niille jotka ovat meidän sisariamme ja veljiämme Herrassa. Emmekö tahtoisi muistaa Herramme ja veljemme Jeesuksen rukousta ”että he yhtä olisivat”. Tänään minulla on niin hyvä olla, niin hyvä mieli, sain niin paljon hyvyyttä osakseni tänään meidän Kyläkirkossamme. Aivan odottamatonta hyvyyttä. Jumala antoi lahjojaan. Hän on ihmeellinen! Kiitos ystävät, kiitos Jeesus!

”Uskollisuutesi suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma, on Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon…”