Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Karismaattisuuden hämmennys

17 kommenttia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen viettänyt hiljaiseloa kirjoittamisesta ja lukemisesta. Olen istunut sohvan nurkassa ja märehtinyt omaa saamattomuuttani. Kylvänyt ja kastellut epäuskoni pientä kryytimaata kaamosmasennuksen vallassa. Aamulla on vastassani ollut penseyden hämärä ja illalla kyynisyyden hiljalleen kasvattama pimeys. Uupumus haluaisi ottaa vallan mielestä ja miehestä. Turhautuminen kaikkeen mikä liittyy mieheen ja miehisyyteen nakertaa. Ikä alkaa pelottaa ja mikä pahinta mikään ei tunnu miltään. En saa kiinni niistä hienoista hetkistä ja tunnelmista jota olen saanut kokea elämässäni. Katkeruus ja turhamaisuus vaanivat nurkan takana.

Tuntuuko tutulta? Miten tämä liitty pätkääkään karismaattisuuteen ja  siihen keskusteluun, jota täällä blogitaivaallakin on sivuttu.

Olen saanut seurata läheltä ja olla mukanakin kun Pyhän Hengen toiminta ja karismaattiset ilmiöt ovat löytäneet tiensä takaisin Luterilaiseen kirkkoon. Olen saanut kokea, siis tuntea ja nähdä mitä Jeesuksen lähettämä, meitä varten luovuttama Pyhän Jumalan Henki on saanut aikaan ihmisissä. Olen ollut mukana erilaisten karismaattisten liikeiden tapahtumissa, joissa ihmiset ovat tanssineet ja riemuinneet Jeesuksesta Pyhän Hengen täyttäminä. Osassa on huudettu suureen ääneen, naurettu ja itketty toisaalta on myös rukoiltu ja ylistetty.

Olen rukoillut ihmisten puolesta ja ihmeekseni nähnyt joidenkin paranevan ja olen itse kokenut parantumista. Olen löytänyt elämääni uutta rohkaisua ja voimaa, kun tajusin kuka on Pyhä Henki. Olen nähnyt miten Jumala avaa ovia, kun sitkeästi uskoo ja rukoilee että hän helpottaisi sitä seurakunnan rakentamistyötä, johon hän on minut kutsunut.

Lyhyesti sanottuna elämäni on täynnä Viinipuuhun vartettuja oksia, joista näkee missä ja milloin Pyhä Henki on johdattanut elämääni. En tiedä miksi käytän tässä tätä ilmaisua enkä ymmärrä mitä se tarkoittaa mutta näin sen haluan ilmaista.

Mutta juuri nyt, tässä hetkessä, millään noista asioista ei ole merkitystä. Voisin tässä ja nyt kirota karismaattiset vouhotukset ja intomieliset ylistyslippujen heiluttajat. Voisin polttaa kaikki hillsongnuotit ja halkaista ylistysrumpujen kalvot. Kaikki se tunne ja kokemus ei tavoita minua tässä ja nyt.

Silti, kaikesta huolimatta istuin tänään pöytään ystävieni kanssa suunnittelemaan alfa-kurssia ja pohtimaan sitä, miten oma rakas seurakuntani voisi kokea sitä samaa Jumalan lähettämää tulta, joka juuri nyt ei omaa sydäntäni lämmitä.

Johannes Kastaja vastasi kyselijöille,- Minä Olen Ääni, kun häneltä tiedusteltiin kuka hän oikein oli. Johanneksen olosuhteet eivät ratkaiseet hänen identiteettiään Jumalan edessä, kun hänelle tarjottiin kysymysten kautta mahdollisuus olla jotain ehkä enemmän mutta hän tyytyi olemaan vain ääni. Hän pysyi uskollisena tehtävälle, jonka hän oli saanut Jumalalta.

Kun katson elämääni taaksepäin, näen selvästi miten Jumala on minua johdattanut ja varustanut tarpeen tullen. Olen saanut kokea ja tuntea voimakkaasti, sillä hän loi minut ihmiseksi joka tarvitsee iloa ja riemua elämäänsä. Olen saanut itkeä suruni niin että Hän on voinut lohduttaa. Olen saanut kompuroida, jotta olen voinut palata takaisin kotiin. Hän antanut minun kokea uudistumista uskossa, niin että pystyisin  noudattamaan hänen tahtoaan.  Olen kokenut parantumista sairauksista ja vaivoista, että ymmärtäisin millainen on taivasten valtakunta. Olen vihdoin oppinut ylistämään että osaisin elää hänen valtakunnassaan sitten kun sen aika tulee. Mutta kaiken tämänkin jälkeen olen yhä vain syntinen ihminen.

Minä olen minä. Yksin en ole mitään, mutta Kristuksen armahtamana  ja häneen kiinnitettynä olen kaikkea.  Jumala antaa kaiken, uskon, kyvyn ylistää ja rukoilla. Hän parantaa ja opettaa, antaa sanat joita kirjoitan ja puhun.

Se mitä hän tekee ei ole riippuvainen siitä mitä juuri nyt tunnen. Siksi menen eteenpäin, ja luotan, että Hän täyttää maljani elämän vedellä, koska se on hänen luontonsa.

Siksi uskossa pettynyt, ihmisten lyömä ja maailman painama voi ja saa väsyä koska mikään ei ole meistä itsestämme kiinni. Armo tulee täydeksi vasta kun Jumala saa tehdä kaiken valmiiksi itse. Hän on kaikki ja hän on uskollinen kun minä en ole.

Siksi meidän tulee katsoa kaikkia Jeesukseen uskovia niin, että näemme heissä Jumalan tarkoituksen ja uskollisuuden.  Sen mihin hän kutakin yhteisöä kulloinkin johdattaa. Vaikka väsymme tai penseys valtaa mielemme tai saamme haavoja toisten lyönneistä niin Jumala ei kuitenkaan hylkää. On takerruttava yhä tiukemmin Jumalan rakkauteen ja annettava sen suunnata elämäämme. Emme saa antaa pimeyden ottaa otetta itsestämme.

Jumalan antama rakkaus ja menestys on ihmisen lohduttamista vaikeuksien keskellä mutta se on myös seurakunnan varustamista ja korottamista, jotta Kristuksen ruumis voisi toimia. Jumala nostaa meidät olosuhteidemme yläpuolelle jotta voimme olla Ääni tässä erämaassa, jota maailmaksi kutsutaan.

 

Advertisements

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

17 thoughts on “Karismaattisuuden hämmennys

  1. Kiitos!!!
    Paremmin et olisi voinut kirjoittaa. Samoja asioita mietin yöllä ja tarkoitus oli vielä Heikin blogiin laittaa näitä ajatuksia, mutta kiitos Jumalalle ei tarvitsekaan. Samat kokemukset joista tässä kirjoitat olen itsekin läpikäynyt, tiedän tarkalleen mistä puhut.

    Sen vaan haluaisin sanoa että pitäisimme huolen siitä ettei kukaan kävisi ketään vastaan, vaan puolesta!

    Yhdessä olemme Kristusruumista erilaisin tehtävin ja jokainen joka on Hengestä syntynyt kaipaa omalla armolahjallaan palvella niin seurakuntaansa kuin kaikkia lähimmäisiäänkin. Sama Jumalan tuli meissä vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Annetaan siis tilaa toinen toisillemme ja ymmärretään että olemme vastuussa Jumalalle, joka on meidät armosta pelastanut ja työhönsä kutsunut.

    Ikääntyessä tulee huolia, kipuja, väsymystä ja murheita ehkä enemmän kuin nuorempana, mutta se on ihmisen osa! Meidän täytyy muistaa että emme ole vielä taivaassa ja että jokainen meistä kerran kuolee, ellei Jeesus tule noutamaan omiaan sitä ennen. Siihen saakka tehkäämme, tai ainakin minä tahtoisin tehdä kaikkeni, ihmisten iankaikkisen elämän varmistamiseksi Jumalan Valtakunnassa. Sitä varten me olemme saaneet tulla tuntemaan Elävän Jeesuksen ja siksi Hän on meihin asettunut Pyhässä Hengessä.

    Karismaattiset kokemukset ovat ylimääräistä lahjaa jota tarvitsemme uskomme vahvistamiseksi ja jaksaaksemme tämän elämän vaivat ja vastoinkäymiset. Mutta Kristus on Valo ja Voima ja kaikki kunnia kuuluu ainoastaan ja vain Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
    Meidät hyväksytään ja meitä rakastetaan sellaisina kuin olemme, Ihmisinä, jotka Jumala on luonut. Erilaisina mutta armahdettuina.

    Tapio. Kiitos Jumalalle sinusta!

    Liked by 1 henkilö

  2. Kimmoke lähteä purkamaan omia tuntoja tuli kun pohdimme ystävieni kanssa Alfaa joka tulee olemaan kahden yhteisön luterilaisen seurakunnan ja yhteiskristillisen Keitaan yhdessä järjestämä. Luin myös ennen kirjoittamista Tuulikki käymääsi keskustelua Hessun sivulla ja jollain tavalla koin läpi niitä hämmennyksen tunteita joita eri ihmisissä voi aiheutua kun he lukevat ja keskustelevat karismaattisuudesta eri yhteyksissä. Koen tämän kaiken keskellä olevani hyvin tavallinen suomalainen kristitty, joka elää tavallista arkea. Näen ympärillä ihmisiä, jotka viestivät elävänsä jonkinlaisessa hengellisessä kirkkauden tilassa, jossa kaikki on mahdollista. Kuitenkin tiedän että heidän perus elämänsä on aivan tavallista arkielämää jota hallitsee kuitenkin Kristus. Puheet, kirjoitukset ja arki heidän some-sivuillaan eivät kuitenkaan näytä kohtaavan, koska arjesta ei kukaan kirjoita ja kerro. Näin karkeasti sanottuna ei ole trendikästä kirjoittaa peräpukamista ja rukousvastauksista samassa tekstissä. Tämä ei ole paha asia mutta lukijoilla etenkin arvostelijoilla katoaa tässä todellisuuden taju. Karismaatikoista leivotaan heti menestysteologeja ja taas osa alkaa etsiä yhteisöä joka on vain pelkkää karismaa, ihmettä ja kirkkauden tilassa elämistä ja Jumalan läsnäolossa elämistä.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kertoivat Rainerista ja Alidasta, jotka joutuivat kolariin. Terveyskeskuksen kandi tutki ambulanssilla enpoon kiidätetyt sillä seurakuksella, että hän päätyi kertomaan Alidalle vakavan uutisen.
    – Minun on pakko ilmoittaa teille, että miehenne Rainer on menehtynyt!
    Alida hivuttautui paareilla makaavan miehensä viereen, joka lääkärin lähdettyä nostikin yllättäen vaivoin päätään ja kuiskasi.
    – Älä usko sitä, En mie oo kuollu!
    Alida katsoi miestään epäuskoisena, mutta painoi lopulta päättäväisesti tämän pään takaisin tyynylle.
    – Oo sie hiljoo! Hiän tietää! Hiän on lääkäri!
    – Usko minnuu, en mie oo kuollu! yritti Rainer, mutta Alida oli päättäväinen.
    – Oo sie hiljoo! Liäkäri tietää kyllä. Sinusta vaan tuntuu siltä …

    Välillä on hyvä – kaikesta huolimatta – kuunnella myös omia tunteitaan. Se ei ole epäuskoa. Psalmin kirjoittaja jopa keskusteli oman levottoman sielunsa kanssa: ”Miksi olet, sieluni, niin levoton?” Mielenkiintoista sekin, että Jumala hyväksyi julkaistavaksi kirjaansa mm. Aasafin virren: ”Minä olin sinun edessäsi kuin nauta…” Ei kovin korkealentoista laulantaa …
    Siunausta Tapsalle sinne korpitaipaleille.

    Tykkää

  4. Epäuskoni on tätä järki-ihmisen epäilyä kaikkea kohtaan ja ellen aina säännöllisesti katso taaksepäin, kadotan helposti suunnan ja alan tarpoa kohti omia tavoitteitani. Lapsenusko joutuu joskus koville kun järki haluaisi ottaa vallan. Taas toisaalta uskon maalaisjärjen käyttöön ennemmin kuin siihen että tunne saa viedä ihan minne sattuu. Evankelinen ajattelu saa tässä vallan ja järki ja käytännöllisyys kohtaavat. Suomessa sompaaminen tässä karismaattikkojen ja uskovien seassa on hämmentävää koska termit sotkeutuvat ja selvästi hyvän asian kanssa ollaan menossa taas männikköön kun ihmisen oma terveys tulee mittariksi sille ollaanko oikeasti uskossa. Näin käy kun parantaminen nousee ykkösasiaksi evankeliumin edelle. Kuitenkaan emme voi jättää toistenpuolesta rukoilemista pois. Emme voi lopettaa profetian lahjan käyttöä jos jollain jossain sen korostaminen menee överiksi. Emme voi aina vaihtaa seurakuntaa kun meno vanhassa ei miellytä. Uskovaisiin on iskenyt kertakäyttökulttuuri jossa vanhan tilalle hankitaan aina uusi.
    No taas meinaa päreet palaa. Tasapaino pitäisi löytää näihin asioihin

    Liked by 1 henkilö

    • En oikein ymmärrä, miksi menneeseen pitää katsoa saadakseen sunnan tulevaan.

      Toisaalta ymmärrän, että elämä etenee ajassa tajuntaa nopeammin. Elämään päättyy mennyt ja siitä alkaa tuleva.

      Toisin on ikuisuudessa, jossa elämä on sitä, miksi olemme sen ajassa rakentaneet.

      ”Ah, aina jos armossa eläisimme …”

      Tykkää

  5. Jumalan teot elämässäni ovat minulle niin suuria juttuja että ne palauttavat matkamiehen niinsanotusti maanpinnalle

    Liked by 1 henkilö

    • Jaa-jaa. Onhan se näinkin, mutta siltikin ihmisen oman elämän suunnan on hyvä olla yhtä selkeästi tulevassa kuin menneessäkin.

      Jos suuntaa hakee hakee vain menneestä on vaikea pysyä tulevassa maan päällä tässä jokapäiväisessä elämän arjessa.

      Tosin uskon tänään enemmän Paavaliakin kuin Juha Sipilää.

      Tykkää

  6. Se miten katsomme ja näemme elämän kulun, historian ja oman elämän suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan on kulttuurikysymys. länsimainen ihminen suuntaa aina katseen tulevaisuuteen, suunnitelee ja haaveilee tulevaan. mutta näin ei aina ole ollut. Monissa nykykulttuureissakin on vielä vallalla ajattelu että menneisyytemme on tässä edessämme. sitä tarkastellaan ja siitä kerrotaan tarinoita. Tuleva vaikuttaa suoraan siihen mitä olemme ja sen perusteella tehdään ratkaisuja. menneisyys määrittää sen mitä olemme. Taaksepäinkatsominen ei siis ole menneessä roikkumista vaan pohja tulevalle. Uskon elämässä se on sitä että katsomme miten Jumala on toiminut ja se todistaa hänen läsnäolostaan. Se antaa voimaa mennä eteenpäin ja sitoutua Jumalan todelisuuteen. Moni pitää päiväkirjaa tämän takia. Minä Bloggaan koska se on tavalllaan osa kutsuani.

    Tykkää

  7. Niinpä, Tapio! Ymmärrän ajatuksesi. Ihmisten elämä on kuitenkin niin erilainen, ettei siinä ole mitään yhtäläisyysmerkkejä syytä vetää oikein mihinkään. Omassa menneisyydessäni ei ollut mitään, jolle olisi voinut rakentaa mitään tulevaa. Korkein voimakin oli Minä Itse enkä uskonut mihinkään, edes lopulta itseeni.

    Pitkään oli johtotähtenäni ”tänään, tässä ja nyt” Siitä löytyi ajan kuluessa sopiva virsikin: ”päivä vain ja hetki kerrallansa. Siinä lohtu mulle kallehin. Isä kaiken pitää huomassansa. Miksi murhetta mä kantaisin? – Suo mun ottaa isänkädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan …”

    Liked by 1 henkilö

  8. Joskus elämä alkaa siitä kun Jumala koskettaa kun synnymme uudestaan. Silloin on hyvä veistää ensimmäinen puumerkki johon palata kun epäusko iskee

    Liked by 2 people

  9. Kiitos
    Suurella Jumalalla on varaa uskaltaa antaa tulla nähtäväksi, miten hauras on ihminen. Ja kristitty joka uskaltaa kertoa millaista on kun mikään ei tunnu miltään, ja sanoo silti olevansa Jumalan lapsi ja osaa myös kertoa, miten Jumalan hyvyys nostaa olosuhteiden yläpuolelle, saa olla jakamassa toivoa ja elävää vettä.
    Syvälle hiipinyt uupumus ja kroonistunut masennus ovat monille sietämättämän vaikeita. Kun mikään ei tunnu miltään ja jokainen ulos tuotettu sanakin tuntuu vaativan enemmän voimia kuin olisi jaksanut, ovat olotiloja joihin kaipaisi ymmärystä vailla liikkeelle potkimista, uskon pumppaamista, esikuvien piirtämistä horisonttiin, jonne saakka väsynyt ei edes jaksaisi katsoa.
    Näihin elämäntilanteisiin kaivataan ihmisiä, joille uskoontuleminen ja siinä pysyminen ei jää sulaksi hattuun. Ihmisiä, jotka haluavat oppia kertomaan uupuneelle, miten Minä Olen eli suuri Jumalamme sanoo: ”Minä tulin sinua varten” Ihmisiä, jotka jaksavat olla vierelläkulkijoina lähteelle jossa oppii kuulemaan miten Jumala laulaa rakkaalleen lohdutusta. Ihmisiä jotka jaksavat sanoa: ”Tule mennään yhdessä, jatketaan huomenna yhdessä siitä mihin tänään jäätiin” Ihmisiä, jotka uskaltautuvat vierelläkulkijoiksi niille, joiden pelätään jäämään talutettavaksi ja riipaksi. Uskaltautuvat koska ovat riittävän rohkeita kysyäkseen Jumalaltaan rohkeutta ja oikeaa ajoitusta, milloin sanoa toiselle:”Meidän yhteinen taipaleemme on tältä erää tauolla, älä pelkää, Jumala lähettää jonkun toisen, kunnes kuljet omilla jaloillasi, tiedät tien lähteelle.”
    Kyllä näitä taitoja ihmisissä on, on ihmisiä jotka elävät avoimuudella ja herkkyydellä nostaakseen uupuneita. Mutta voi kunpa yleinen ilmapiiri olisi vahvemmin tukemassa tämänkaltaista karismaattisuutta, jossa ’voidelluksi armoitukseksi’ katsottaisiin niiden näkeminen, joita ei oikein ehtisi jäädä katselemaan.
    No, ihanteita, toiveita… Vain yksin Jeesuksen ja Hänen Pyhän henkensä avulla mahdottomilta tuntuvat asiat ovat mahdollisia.

    Liked by 4 people

    • Erikoista Marianne, minulla on ollut kypsymässä blogi aiheesta?!?

      Unohdamme usein ihmisen osamme. Emme osaa levätä silloin kun pitäisi ja ajamme itsemme yhä ahtaammalle.
      Toisaalta jos meillä ei olisi mitään salattavaa ja uskaltaisimme olla vahvasti myös heikkoja ja hakea tukea toisiltamme voisimme paremmin. Jaksaisimme kantaa kipumme ja kuormamme yhteisön tuella? Sillä kipujahan tässä elämässä riittää.

      Alkuseurakunnassakin olivat ihmiset ihmisiä, mutta heillä lienee myös jaettiin vaikeatkin asiat yhteisesti? Vaikka totta on sekin että sielläkin vahvat persoonat myös riitautuivat keskenään. Ihmisenä oleminen ei ole helppoa. Minä en ollenkaan pärjäisi ilman Jumalalta saatua uskon lahjaa – Jumalan apua! Kiitos tästä.

      Liked by 1 henkilö

      • ihmisen osa
        yhdelle pienimmistä
        tekojen armo
        tee mihin on uskoa
        yhdessä tue heikkoja

        Liked by 2 people

        • Marianne.
          Kirjoitin kiireessä. Tässähän se blogi jo onkin, sekä sinulta että Tapiolta. Olisi ollut parempi sanoa että olen ollut samoissa ajatuksissa jo pidempään. Miettinyt vaan kuinka sen sanoittaa, – jos sanoittaa.

          Lähinnä minä ajattelen tuota kuinka jaksaisimme ja kestäisimme tämän elämän paineet? Kuinka voisimme ihmisinä tukea toisiamme?
          Jos ei henkilökohtaista kontaktia toisiimme ole, vain tämä julkinen ”sivu” mitä tehdä.?

          Itse alan olla jo siinä kunnossa ettei minusta ole juurikaan jaksajaksi.
          Kuinka monta meitä ihmisiä mahtaa ollakaan, joilla on ainoana tuen kanava usko Herraan, joka on aina läsnä vaikka ei sellaista tunnetta olisikaan, vain pelkkä luottamus Jumalan sanaan.

          Jokaisen on vaan jaksettava hakea ne omat kanavansa, ja yksi niistä voisi olla, parhaimmillaan tämäkin ”taivas” vaikka se ei elävää ihmiskontaktia vastaakaan.

          Niilolle kiitos muutaman sanan ytimestä!

          Liked by 1 henkilö

  10. Tuulikki, aina yhtä ilahduttavaa huomata Jumalan valmistamaa yhteyttä. Sitä miten hän ikäänkuin nostaa samankaltaisia ’otsikoita’, aihepiirejä eri ihmisten sydämissä.
    Sinulla on paljon viisautta ja elämänkokemusta. Ja Jumalan kanssa vietetty aika jotenkin henkii teksteissäsi.
    Samaa itse välillä pohtinut, miten olla oikealla lailla vierelläkulkija… Näkymätön Jumala joka näkee kaiken, on ainoa toivo saada jollainlailla täydennettyä vierelläkulkemisen vajavuutta, jossa kaikki elämme. Pyhän Hengen apu on niin tärkeää.
    Itse olen taas viime päivinä tavoitellut uudelleen ja uudella tavalla ymmärrystä siitä, että Jeesuksen työn kautta Pyhä Henki asuu ihmisen sisimmässä ja elää ja vaikuttaa sisältä käsin. Ei mitään uutta tietoa, vaan taas jälleen kerran havahtumista perustotuuksien äärelle. Voi ainakin iloiten todeta: Jumalassa on ihmeellistä toivoa, ja hän on mittaamattomasti kärsivällisempi kuin ihminen osaa olla.

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s