Viikko sitten sunnuntaina istuin pitkästä aikaa päiväjumalanpalveluksessa . Oma seurakuntani ja yhteiskristillinen Keidas ry yhdessä järjesti kokoussarjan jonka opettajana toimi Ilkka Puhakka. Ilkka on armoitettu evankelista, Raamattuopettaja ja Jeesuksen ajan yhteiskunnan ja kulttuurin asiantuntija. Keitaan väki oli saanut Ilkan paikalle ja yhdessä onnistuimme luomaan hienon tapahtuman, joka päättyi Jumalanpalvelukseen.
Ilkka onnistui maalaamaan kuulijoiden mieliin aidon kuvan Jeesuksesta ja ihmisistä hänen ympärillään. Me järjen ja logiikan perilliset pääsimme hetkeksi irti ranskalaisista viivoista ja määritelmistä. Saimme maistaa ja haistaa elävää elämää kahden vuosituhannen takaa. En ole koskaan ennen itkenyt omassa kirkossani vaikka olen muuten varsinainen itku iikka hengellisissä tilaisuuksissa. Kun Pyhä koskettaa itken aina. Mutta tämä oli jotain konkreettisempaa. Itku tuli ymmäryksen seurauksena.
Ymmärsin kuinka suurista asioista on kyse ja miten pienille ihmisille tämä ilmoitettiin. Se mitä Nasaretin synagogan väki sai kuulla puusepän pojan suusta oli tyrmäävää. Uskon ammattilaiset, Paimenet ja tavalliset nasaretilaiset saivat kuulla miten kotikaupungin mies, avasi käärön Jesajan kirjasta ja julisti, miten köyhät, pelastuksesta osattomat ja jopa paimenet, kansasta arvottomimmat tulisivat saamaan osakseen parannuksen ja pelastuksen jota ilman he olivat tähän asti olleet.
Jeesuksen sanojen todellinen merkitys salpasi hengitykseni. Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin todellisen Jeesuksen puhuvan kieltä, jonka minäkin ymmärsin täydellisesti ilman suomalaisen minäni asenteita ja ennakko-oletuksia. Koko evankeliumin salaisuus paljastui. Tunsin miten Jeesus puhui juuri minulle. Jeesuksen sanat paransivat minut.
Jolla on korvat….niin miten me kuulemme Jeesuksen sanat Raamatusta. Viikonlopun opetusten jälkeen Raamattun sana on alkanut elää aivan uudella tavalla. Se että kuulee asiat Jeesuksen aikalaisten tavoin tekee asioista enemmän tosia. Jeesus tulee iholle.
21/02/2016 20:44
arjen Herra
elää tässä päivässä
suurta sanoma
elävä uskon kautta
Jeesus tulee iholle
TykkääLiked by 1 henkilö
22/02/2016 08:43
Jaa-jaa. Aamutuimaan palasin tähän tekstiisi, jonka ”muotoilin” illalla runoksi. ”Oma Jeesukseni” elää (tai on etäämmällä) tässä arjessani lopun aikojen melskeissä tänään tässä ja nyt. Hänen opetuksiinsa tässä kanssakäymisessä keskityn pyhyyteen pyrkimättä.
Jeesuksen ajan kulttuurihistoriaa olen kuitenkin vielä vailla uskoakin olen lukenut teologiaa en niinkään. Järkeä ja logiikkaa ei tässä kanssakäymisessämme ole. Niinpä yritin tässä aamussa hahmottaa, miten jonkun on mahdollista mennä tässä ajassa Jeesuksen ajan yhteiskuntaan niin, että kuulijat kokevat sen aidoksi. Hyvä saarnaaja tuo toki Jeesuksen sieltä ajasta Raamatun avulla nykypäivään, mutta tosi guru täytyy olla, että tuo sieltä sen muinaisen kulttuurin.
TykkääTykkää
22/02/2016 11:42
Pyhyyteen ei tarvitse pyrkiä koska Jumala pyhittää, No se siitä… Mutta Puhakka todellakin tuntee Juutalaisen kultuurin ja kirjoitukset. Puhakka saattelee kuulijan pois länsimaisesta ajattelusta joka pohjautuu kreikkalaiseen filosofiaan ja perinteiseen jossa kaikki määritellään. Hän opettaa idioomeista ja kielellisistä ulottuvuuksista joita muinainen heprea ja aramea sisälsi. Hän kääntää Jeesuksen sanat sellaiseen kielelliseen muotoon että voimme kuulla ne niinkuin Jeesuksen ajan ihminen kuuli. Sanojen ja ilmaisujen syvyys tulee näkyviin ja ymmärrettäväksi. Juutalaisuuteen ja Lähi-Itään kuuluu elävänä osana kertomukset ja vertaukset opetettaessa asioita. Niitä kerrotaan että asian ydin tulee ymmärretyksi. Me länsimaiset taas haluamme tarkan määritelmän ja me takerrumme niihin.
Toisaalta opetus puhutteli minua koska olen opettaja ja minulle asioiden ymmärtäminen on osa omaa oppimisprosessia sillä en opi itse ulkoa mitään. Oma hahmottamisen vaikeuteni tulee tässä esiin.
Hyvänä esimerkkinä asioiden tuntemisesta on esim se että Puhakka kertoo miten Uskon ammattilaiset kuulevat sanan köyhä, se ei ole pelkästään sisällötään rahaton, se on samalla myös pelastukseen kelpaamaton . tuossa hyvä linkki ja pintaraapaisu asiasta http://www.evankelioi.net/?document=43737649&session=35334611
TykkääTykkää
22/02/2016 12:12
Niin, Tapio. En toki Puhakan tietoja ja taitoja epäile, mutta sitä mietin, miten hän saa ne aidosti opetettua seurakunnalleen. Omasta kokemuksestani olen havainnut ongelmia, kun kulttuuri on ollut tutumpi kuin se teologia, joka on pitänyt vanhasta kulttuurista nykyiseen suhteuttaa. Millaisen vuorisaarnan Jeesus mahtaisi pitää esimerkiksi Heikki Veikonpoika Hurstin joulujuhlassa kodittomille. Sieltäkään ei itku ole kaukana, vaikka iso osa lähimmäisistä on.
Jumala pyhittää. Se on selvä, mutta kuinka moni tuntee sen todellisen pyhityksen tunteen kulttuurista toiseen. Sitä jään edelleen miettimään.
TykkääTykkää
22/02/2016 14:37
No, Ehkä ainoa konsti on mennä kuuntelemaan miestä. En osaa tässä ja nyt omaa kokemustani avata sen enempää. Ehkä on kyse juuri tuosta että voi kuvitella Hurstin autettavineen sinne vuorisaarnan maisemaan ja ottamaan vastaan pelastus…
TykkääTykkää
22/02/2016 15:03
Jaa-jaa. Itse pyrin ”kuvittelemaan” Jeesusta tähän arkeeni opetuksineen tänään, tässä ja nyt ja näin ollen kuulisin Jeesuksen vuorisaarnan kodittomien joulujuhlassa tässä ajassa nyt.
Saattaisi olla, että nämä saarnat poikkeaisivat toisistaan tilanteen mukaan. Jumalan Sana on kuitenkin ajattomasti sama, mutta miten se ymmärretään saattaa poiketa eri kulttuurien kuulijoilla.
TykkääTykkää
08/03/2016 13:14
Kiitos Kaima kirjoituksestasi! Sekin oli koskettava, niin kuin varmasti Ilkka Puhakan jakama sanakin. Olen kauan sitten, varmaan viisi toista vuotta sitten, ollut läsnä Ilkka Puhakan tilaisuudessa Kotkan Karhuvuoren vapputapahtumassa, jossa hän jakoi sanaa kadonneesta lampaasta. Elävämpää sanaa en ole kuullut kuin se. Puhakka osasi viedä kuulijansa lähelle tositapahtumia, erämaahan, lampaan asemaan pelkoineen kaikkineen. Jo se, että noin vanha opetustilanne jää mieleeni, kertoo sen vaikuttavuudesta.
TykkääLiked by 1 henkilö
08/03/2016 17:04
Olenkin kaipaillut sinun kommentteja ja läsnäoloa. Mitäpä miehen oloon kuuluu?
TykkääTykkää