Tiedän ottavani riskin, mutta joskus on toteltava ja uskallettava, vaikka ei pappi olekaan.
Eräs hengellinen laulu on jälleen noussut mieleeni ja vaikka kuinka yritän sitä poistaa se palaa. Niinpä se johdatti minut Raamatun ääreen.
Tänä aikana ihmisillä on vaikeaa. On sellaista ahdistusta jota ei kenties ole aikaisemmin ollut. Sellaistakin jota on ollut. Ihminen ei muutu, mutta ei Jumalakaan muuta sanaansa.
Meidän raamattupiirissä on eräs iältään vanhahko nainen, aivan valtava uskossaan. Kaikki hänessä todistaa hänen Herransa elävän ja olevan voimallinen. Hän on seurakuntamme pylväitä. Rukouksen ihminen ja Hengessä valveilla. Viimeksi kun lähdin ”piiriin” olin täysin kuiva, en odottanut mitään. Olin kuitenkin rukoillut illan puolesta ja hänen joka piiristä vastaa. Meitä oli tavallista enemmän ja yksi uusikin mukana. Heti alusta tunsin Pyhän Hengen läsnäolon. Illasta tuli siunaava, enemmänkin! Rakkaus oli läsnä, ilo, riemu ja kiitollisuus Jumalalle!
Tämä vanhempi sisar otti kuitenkin vakavan asian esille ja pyysi että oikein rukoiltaisiin asian puolesta. Jotka ymmärsivät hänen pyytäneen jatkuvaa rukousta, varmaan veivät toiveen sydämissään mukanaan – ja muistavat rukoilla. Viisas saattaa lukea sen tästäkin tekstistä.
Minulla on auki Jeremian ja Jesajan kirjat. Kaksi suurta profeettaa erilaisin sanomin ja luontein. Ja kuitenkin täysin samalla asialla. Minä en selitä, lainaan Sanaa, kukin miettiköön itsekseen. Ensin Jeremia 7:
”Jeremia sai Herralta tämän sanan: Mene Herran temppelin portille ja julista näin; kuulkaa Herran sana, kaikki te Juudan asukkaat, jotka käytte näistä porteista sisälle rukoilemaan Herraa! Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä anna teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.
Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita Jumalia, sillä se on teille turmioksi. Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.”
Kun Jumala loi maailman ja ihmiset kaikki oli hyvää ja täydellistä. Olen ajatellut mahtoiko Hänellä olla jonkinlainen kipu kuitenkin sydämessään koska Hän varmasti myös tiesi kuinka ihminen tulee käyttäytymään ja tuottamaan sekä Hänelle että koko luomakunnalle vahingon.
”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä”.- Jumalan Henki, Pyhä Henki. – ” Jumala sanoi:” Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän… Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen…”! Ottiko Jumala tietoisen riskin?
Joka tapauksessa jo alussa oli Jumala jossa oli yksi ja kolme. Nämä Jumalan kolme, sopivat yhdessä kaikesta tulevasta. Pelastus joka koittaisi ihmisille aikanaan oli valmistettu ja oli tuleva ja on tuleva. Pyhä Henki, Jumalan Henki oli myös oleva, – ja tuleva näkyvällä ja kuultavalla tavalla, ja tuli. Onneksi Jumala on ajattomuudessa. Meille ihmisille aika käy joskus ylivoimaiseksi.
Ei Jumala luonut kärsimystä, ei tahtonut sitä. Kärsimys on kärsimystä, siinä ei ole mitään jaloa eikä hyvää, sitä ei kukaan tahdo, mutta se on. Ja kun se on, se on yhteinen kannettavamme, kunnes…. Meidän on kannettava toistemme kuormia, pyrittävä ymmärtämään ja armahtamaan kaikkia lähimmäisiämme heidän/meidän kärsimyksissämme. Ehkä, kun tuska ja ahdistus on yhteinen kokemuksemme, toisilla yhdenlainen ja toisilla toisenlainen, voisimme oppia siitä sen mikä sen kantamisessa auttaa.
Jesaja 40. 1-31. Liian pitkä kokonaan kirjoitettavaksi mutta, kiitos Jumalalle, meillä kaikilla voi olla vapaus lukea tuo luku omista Raamatuistamme. Aloitan sen, jatka sinä.
”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo Teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.” Ääni huutaa: – Raivatkaa autiomaahan Herralle Tie! Tasoittakaa yli aron Valtatie meidän Jumalallemme!
Täyttykööt notkot, alentukoot huiput mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut. Ääni sanoo:” – Julista! Ja minä kysyn: Mitä minun pitää julistaa? Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin, Ruohoa ovat ihmiset, Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti”!…..
Minä uskon että kun meillä on Isä Jumala, Kristus Jumalan Poika ja Pyhä Henki, meillä on kaikki! Ahdistuksissammekin HÄN ON.
Tänä aikana ihmiset ovat pahasti jakautuneet ja minun mielestäni se johtuu siitä että Jumalan Pyhä Sana on käynyt liian monien kohdalla halvaksi. Siksi on hyvä lukea myös, armon ja rakkauden vastapainoksi siitä, mitä Jumala meiltä vieläkin odottaa. Ei Hän ole tuomiorovasti, mutta Hän kertoo mikä johtaa turmioon ja mikä pelastukseen ja iankaikkiseen elämään Hänen Valtakunnassaan. Ei pelotukseksi vaan rohkaisuksi ja tiedoksi, ettei kukaan tietämättään joutuisi kadotetuksi. Meillä on vastuumme.
Siltikin että meidän syntimme ovat totisesti sovitetut ja saamme elää Jumalan rauhassa, ilossa, uskossa ja toivossa.
Siunaus suo OI, Herra, taivahan. Rukoillen nyt mä sua odotan. Sieluni on niin tyhjä, köyhä vaan. Sinulta yksin vain mä avun saan.
Yksin en voi Sun tietäs taivaltaa. Kun vaarat vaanii, synti houkuttaa. Voimasi suo, niin kuljen voittaen. Helteessä kiusojen ja taistojen.
Henkesi suo, mua yössä johtamaan. Silloin en eksy harhaan kulkemaan. Valkenee tie, jo hohtaa määränpää. Sieluni Herraa vain Nyt Ylistää!”
27/02/2016 12:14
Tuulikki, luin kuuliaisuudesta pulpunneen tekstisi kahteen kertaan ja mieleeni nousi psalmista 39 kohta, jossa puhutaan siitä, kuinka meidän tulisi oppia laskemaan päiviemme määrä oikein, ymmärtämääm kuolevaisuutemme. Psalmissa oli samoja sanoja kuin tuossa Jesajan kohdassa tuo, mitä Jesajan käskettiin ihmisen elinpäivistä julistaa.
Miksi päiviensä määrä tulisi ymmärtää? Sana muistuttaa meitä siitä, että muistaisimme kääntyä Herran puoleen silloin, kun se vielä on mahdollista. Siksi, että emme käyttäisi päiviämme siihen, että katsomme karsaasti, ehkäpä oman häpeämme, ylpeytemme tai hämmennyksemme vuoksi, sitä, mitä Jumala meille Pojassaan tarjoaa.
Kiitos tästä lauantain valovoimaisesta tekstistäsi 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
27/02/2016 22:22
Virpi. Nyt kun luin uudelleen tämän kommenttisi niin se tuntuu aivan profeetalliselta tuon tiedon kanssa minkä Tapio välitti. On aivan äärimmäisen tärkeää että asiamme on Jumalan kanssa kunnossa koska mikä tahansa yllättävä tilanne voi ketä tahansa kohdata.
Nämä Hengen ja uskon asiat ovat todellakin vakavia. Suhtautumisessamme Jumalaan on kysymys elämästä ja kuolemasta. Jumalan armon varaan Toivokin.
TykkääTykkää
27/02/2016 13:06
Kiitos Virpi, sinä uskollinen 🙂 !
Sydän hakaten tuon blogini kirjoitin. Ennen sitä istuin pitkään tuo Jeremia edessäni ja ajattelin onko Jumala tässä mukana vai teenkö omiani!? Ryhdyin kuitenkin toimeen, en rohkeana vaan uskossa, enhän menettäisi mitään vaikka itseni nolaisinkin.
Tänä aamuna sain vahvistuksen, Oi mikä riemu!
Kuuntelen lauantai aamuisin Kansanlähetyksen viikon Raamattu luennot ja nyt oli Raimo Lappi opettamassa otsikolla” Jumalan pelko” ?!!! Hän puhui sekä Jesajan että Jeremian kirjoista vieden sanomaa myös uuden testamentin puolelle samasta aiheesta! Kuinka liikuttuneena kiitinkään Jumalaa ja sain rohkeutta. Samat asiat jotka ovat noissakin profeettojen kirjoitta, toistuvat uuden testamentinkin puolella, jopa Jeesuksen puheissa. Niin tärkeitä ovat.
Nyt luin heprealaiskirjeen kokonaisuudessaan ja voi kuinka se on täynnä täyttä asiaa! Oikeastaan sekin liittyy aiheeseen.
Kiitos tuosta psalmista. Sen ympärillä on runsaasti muitakin hyviä psalmeja joita olen ahkerasti lukenut tarpeeseeni. Vaikkapa psalmeissa 36-42 🙂 !
36:8-10 ”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda Ilosi Virrasta. Sinun luonasi On Elämän Lähde, Sinun Valostasi me saamme Valon!”
Ja aiheeseen sopiva ps. 40 vaikkapa 5-11. 🙂
Ja kaiken lopuksi vielä ps. 41:12-13 ” Kun viholliseni eivät saa minusta voittoa, minä tiedän, että Sinä Rakastat minua. Sinä tuet minua, koska olen nuhteeton, Sinä Annat minun Aina olla lähelläsi.” Ja ”Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Aamen. Aamen!”
Siunattu olkoon arkesi ja pyhäsi sisareni!
TykkääLiked by 1 henkilö
27/02/2016 20:42
Toivo pyysi välittämään tämän viestin, yritin jo kertaalleen laittaa sen tänne mutta en onnistunut. Toivo on nyt rukousteni alla vakavan sairastumisen takia. Aivohalvaus tekee kirjoittamisesta vaikeaa. Laitan pyynnön kokonaisuudessaan
Tapio
Et vittisi laittamaan tämän tuon Tuulikkii Eskolan viimesimmän blogin Jerimia kauttaa Jesajaa…kommettisi, kun sen ei minulta suoraan mennyt. Olen vuosien mittaan laskettuna komenttoinut hänta ja hänkin minua kovastikin.
Vähän niin kuin jälkikirjoituksena!
Aivahauuses jälkeuun
Kirjoitettu ennen aivohalvausta:
” Kyllä ne varmaan lukevat näitä blogikirjoituksia muutkin kuin vain ns. sisäpiiri. Sain nimittäin aamupäivällä puhelinsoiton terveyskeskuksesta, että minun olisi mentävä ensikuun alussa Mikkelin Keskussairaalaan pääröntgeniin!” (Kirjoitettu enne aivohalvausta)
” Menin päärönterii 8.2.2016 ja tuli sieltä sämana päpäpmä myos pois.
Aamulla 10.2. heräkisi versen paineen toisten eli oikeiaan puolisekseen halvaukseeen. Vavoi voimni sai soitetutksi anmulaksi joka tulilin ja vei meikäläisen Mikkkelin keskuskaisisaan, joka aontoi kerranvuorokera kesrärän aikovotuloskakaskasvan.
18.2.2016 vasesmman avosoluavanne kaulavaivoisesetat, koska se oli 10-porosetestisesti avattu..
Vielekö monimuutkaikainen aumumyrkutus, kunes nut sitten kotiin”
Terveisi Toivo Johanasses”
Kirjoitettu aivohalvauksen jälkeen:
Koneella kirjoitettuna onnistuu, vaimoni kyllä soitti ambulanssin, sairaalassa oloaika 10.2 – 24.2.2016.
En olisi pahastunut, jos joku rukoilisi puolesta
TykkääTykkää
27/02/2016 21:43
Rukoilemme Toivon ja hänen perheensä puolesta varmasti kaikki, jotka Tapion viestin luemme.
TykkääTykkää
27/02/2016 22:05
Järkyttävää ja surullista. Näitä on ollut nyt tosi paljon minunkin tuttavapiirissäni?! Kenelle tahansa meistä vähän vanhemmista ihmisistä voi käydä näin. Muistamme rukouksin Toivoa. Kiitos Tapiolle välittämisestä ja tiedosta.
TykkääTykkää