Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Laulu lastenkaltaisille

2 kommenttia

Tämä laulu alkoi soida mielessäni jo eilen aamulla herätessäni. Pidän itseäni onnekkaana kun saan herätä näihin kuolemattomiin lauluihin jotka soivat mielessäni. Tässä yksi jota jo varhain opetin tyttärelleni kun hän oli aivan pieni. Tämä sopii myös niille jotka juuri nyt kaipaavat lohduttavaa syliä, tai lepoa mieltä raskauttavista asioistaan. Vaikka meri ja aallot pauhaavat on meillä ikuinen Isä joka rakastaa jokaista luotuaan. Vaikka olisikin vaikeaa olla turvallisella ja murheettomalla mielellä lauletaan silti.

” Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan. Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan. Isäni Taivaan.
En suotta saa peljätä. Murhetta kantaa, kun sen minkä tarvitsen, Isäni antaa, Isäni antaa.

Kun voimani uupuvat,  käsilläs kannat.  Ja syntini armostas anteeksi annat,  anteeksi annat.
Oi, johdata jalkani totuuden teitä.  Et Isäni armahin lastasi heitä, lastasi heitä!”

”Itse Herra tulee suuressa voimassaan, hän hallitsee vahvalla kädellään. Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa laumaa jonka on omakseen hankkinut. Paimenen lailla hän kaitsee sitä, omin käsin hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita hän kantaa sylissään, emolampaita hän ohjaa eteenpäin! (Ps.40:10-11)

Herra siunatkoon ja varjelkoon alkaneenkin viikkomme ihanalla taivaallisen auringon paisteellaan.

Mainokset

2 thoughts on “Laulu lastenkaltaisille

  1. Sain tekstisi kautta kokea iltahartauden ulkoilulenkin päälle :) Tuo psalmin kohta on rakas myös.
    Jostakin syystä tuo Mä olen niin pienoinen tuo mieleeni aina tämän alla olevan virren.

    1.
    Jeesuksesta laulan,
    Jeesuksesta vaan,
    jolta syyni suuret
    anteeks sain ja saan,
    jolta syyni suuret
    anteeks sain ja saan.

    2.
    Hän mun syyni suuret
    poisti verellään,
    otti synnin orjan
    armoon, elämään,
    otti synnin orjan
    armoon, elämään.

    3.
    Katkoi verkot valheen,
    kahleet kuoleman,
    vangin vapautti,
    laps oon Jumalan,
    vangin vapautti,
    laps oon Jumalan.

    4.
    Lapsi oma Herran,
    taivaan kuninkaan,
    kruunun perin kerran,
    valtakunnan saan,
    kruunun perin kerran,
    valtakunnan saan.

    5.
    Pääsen asukkaaksi
    kultakaupunkiin,
    viedään vierahaksi
    häihin iäisiin,
    viedään vierahaksi
    häihin iäisiin.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s