Veit minut polkua pitkin
jonka kultainen pohja oli
elävää ja lämmintä
kohti seutuja jonne
en olisi yksin uskaltanut

Pieneen vajaan
jonka oven avasi
hurjistunein katsein
pälyilevä pieni vanhus
Sinä annoit hänelle
lämpöä ja lohtua

Sinä veit minut
ihmisen luo
jolla oli kaikkea
mutta silmissään tyhjyys
Puhuit hänelle elämän sanoja
ja minäkin näin uuden kipinän
hänen silmissään

Sinä veit minut pienen pojan luo
joka turhaan oli odottanut
isäänsä kotiin
Siellä te potkitte palloa
vihreällä niityllä
ja minuakin nauratti

Jatkoimme matkaa
kultaista polkua pitkin
Korkealle laelle
josta näkyi kauneutta silmänkantamattomiin
Ja kaupunki jota osoitit
tarkemmin.
”Kuuntele”, sanoit

Ja minusta tuntui
kestämättömältä
kuulla niitä lohduttomia
kätkettyjä itkuja ja huokauksia.
”Älä pelkää, minä teen uusia polkuja.
Jokaisen luo joka minua avukseen kutsuu.
Minä kuljen edellä. Rukoilethan että heitä ollaan vastassa”

Painoin pääni ja ajattelin,
että omakin polku on
niin epävarma. Mutta nostit
katseeni ja sanoit:
”Käytä sitä voimaa
joka sinussa on.
Minulla on aina antaa lisää
kultaisille poluille.
Ja muista
ravita sydämesi
Minun rakkaudellani
ja armolla”