Ynnä muita tavallisia tarinoita.

Runsas pari viikkoa sitten alkoi pihallani pyöriä siipirikko nuori harakka. Seurailin sitä, se ei pystynyt lentämään. Sen vasen siipi roikkui pahasti ja se liikkui eteenpäin hyppimällä. Tunsin hätää sen puolesta koska pihoillamme liikkuu paljon mm. irtokissoja ja kadulla ajetaan lujaa.

Eräänä aamuna en kestänyt enää vaan aloin soitella sille apua. Moneen paikkaan soitin mutta harakan kohtalo ei suuremmin kiinnostanut ketään. Lopulta soitin Korkeasaareen ja kohtelu oli niin osaa ottava että lähes menetin puhekykyni. Sain neuvoksi soittaa Pelastuslaitokseen. Meillä on sellainen vain noin puolen kilometrin päässä. Sieltä sain tilannetta ihmettelevän vastaanoton, mutta niin kuin muissakin paikoissa minua kehotettiin ottamaan lintu kiinni, viemään se jonnekin hoitoon tai tuomaan paikanpäälle. Selitin etten pääse sitä tekemään ja lupasivat tulla.

Kesti tunnin ennen kuin 4 miestä tuli. Sillä aikaa harakka oli pomppinut pois näkyvistä ja miehet luultavasti pitivät asiaa aprillipilana, kuka nyt yhdestä harakasta olisi kiinnostunut, ja poistuivat. Eniten minun sydäntäni pakottaa se kun sillä on kaipuu päästä lentämään ja se koko ajan pitää sellaista ääntä kuin se kutsuisi emoaan tai muita lajitovereitaan. Se kokee orpoutta. Se ikävöi.

Minä rukoilin Taivaallista Isää sen puolesta.

Kun se oli vähän pitempään ollut pois, pihani yli lensi harakka ja kun senkään jälkeen harakkaani ei näkynyt kahteen päivään ajattelin että tuo ylitse lentänyt oli Isän merkki siitä että Hän oli huolehtinut harakastani. Mutta ei se ollut. Harakka on edelleen pihallani silloin tällöin. Harakka on arka lintu ja tämä aivan erityisesti, enkä pysty sitä auttamaan.

Meidän kesäpaikkamme naapurustossa on kolme omakotitaloa. Yhteen niistä on myydessä sovittu että kissa jää uusille omistajille talon mukana. Entinen isäntä vietti kovin vaarallista elämää, niin itselleen kuin kotieläimilleenkin ja etenkin kissat hakivat turvaa meiltä. Me teimme kaiken sen minkä isännän veli meiltä pyysi ja toimitimme kissoja turvaan. Emo ja yksi poikasista sai kodin meillä. Yksi jäi ottopojaksi myytyyn taloon uusien tulokkaiden lisäksi. Tämä kissaherra ei ollut aiemminkaan tuntenut oloaan turvalliseksi talossa jossa asui ja kaiket kesät oli meidän mökillämme.

Viime kesänä sattui onnettomuus, avustajani astui vahingossa kissan tassun päälle eikä heti osannut nostaa jalkaansa pois ja kissan jalka vammautui. Otin yhteyttä omistajaan ja kerroin tapauksen kysyen veisivätkö he kissan lääkäriin, ei kuulemma tarvinnut. Kissa ontuu edelleen. Se on vanha jo muutenkin. Minä rakastan sitä ja minua säälittää. Olen rukoillut:” Jumala Sinä joka ihmistä ja eläintä autat” – sanasi mukaan, paranna tämä ontuva jalka. Se ei ole parantunut.

Miksi ihmeessä kerron tätä?! On niin paljon ihmisilläkin tuskaa ja maailmassa todellistakin hätää jota ei voida auttaa?

Niin, paljon on sellaista vilpitöntä rukousta ja sydämen huutoa Jumalan puoleen johon ei, silmin nähtävästi ainakaan, tule vastauksia. Se on surullista. Minä niin tahtoisin että sekä ihmiset että eläimet saisivat avun, ja varsinkin eläimet koska ne eivät ymmärrä miksi kärsivät. Niille ei kärsimyksistä ole mitään hyötyä. Kuitenkin Jumala on kaikki meidät luonut.

Kaikesta huolimatta minun on rukoiltava. Minun vaan On. Niin vähän voin enää muuta.

Meidän pastorimme puhui tänään jälleen sydämeen käyvästi. Yhtenä aiheen juonteena oli yksinäisyys. Minäkin tiedän siitä aika paljon. Tiedän myös siitä millaista se pahimmillaan on, eli silloin kun kaikkein syvimmin tarvitsisi toisen ihmisen lohtua ja läheisyyttä. Meitä on maailmassa paljon. Kiitos että sain sitä puhetta kuulla, Jumala runsaasti siunatkoon häntä, perhettään ja kaikkia läheisiään..

”Oi Herra suuri, Luoja maan ja taivaan, Sä kerran kaiken sanallasi loit. Ei kukaan toinen tällaista saa aikaan. Sä aina luotujasi auttaa voit.
Kun luon mä katseen ylös, siellä huomaan nuo tähdet kirkkaat, kuun ja auringon. Ne asetit Sä valkeutta luomaan. Sun työsi kaikki hyvin tehty on. Kun myrsky riehuu, ukkosilma pauhaa, ja pilvet tummat peittää taivahan. Mä tunnen rinnassani suurta rauhaa, kun sateenkaaren näen loistavan. Oi, kohta Jeesus saapuu, päivä koittaa. Mä silloin taivaan kotiin muuttaa saan. On tuskat pois, yön varjot valo voittaa, ei kuolemaa, pois haihtuu murheet maan.

”Mä tahdon riemuin Herraa ylistää, Hän suuri on, Hän suuri on. Mä tahdon riemuin Herraa ylistää. Hän suuri on, Hän suuri on!”