Kuinka vaikea onkaan aloittaa kun on vähänkin pitempään ollut kirjoittamatta, mutta Kiitos Jumalalle että Hän on uskollinen silloinkin kun itse en ole.!

Olen katsellut lauantai iltaisin TV7  Cafe´ Raamattua melko säännöllisesti koska se on mielestäni se toinen paras ohjelma sieltä jota katselen. Eilen 23.7 sieltä tuli ohjelma joka käsitteli herätystä/herätyksiä. Vieraana oli SRO:n Juha Vähäsarja. Yritin saada linkin tähän tekstiini, mutta ko. aihetta ei vielä ollut.

Harvoin kuulee niin täyttä ja Raamattuun pitäytyvää puhetta/opetusta kuin oli tässä illassa, vaikka puhetta herätyksistä paljon ja jatkuvasti onkin. Tuo keskustelu Vähäsarjan ja Leif Nummelan kanssa herätti itseäni tutkistelemaan omaa sisäistä ja ulkoista tilaani. Eikä näyttänyt hyvältä. Eikä ole tuntunutkaan.

Pisteenä iin päälle, tuli taas tänäkin aamuna SRO:n Jumalanpalvelus Kauniaisista, ohjelma jonka pyrin aina kuuntelemaan. Löytyy http://www.sro.fi/ohjelmat-radio-deissä/jumalanpalvelusten saarnat. (uusinnat torstaisin klo 17.30) – Tosin sitä tämänaamuista ei sitäkään vielä ollut. Saarnaamassa oli joku eläkkeellä oleva rovasti jonka nimi ei ollut minulle tuttu, mutta viimeistään tämä saarna tämän sunnuntain aiheeseen perustuen, sai minut itkemään.

Yllä oleva johdanto ei ole mainos!

Mutta jos jollakin muulla on ollut sellainen olo että on jotenkin kauempana Jumalasta kuin toivoisi, niin ainakin minä sain näistä ohjelmista paljon ajattelemisen arvoista. Jouduin menemään monessakin kohtaa itseeni ja toteamaan kuinka avuton itsessäni olen. Kuinka penseä ja mahdoton jos laiskistuen laiminlyön Sanan! Kun laiminlyön Sanan, etäännyn Herrastani Jeesuksesta Kristuksesta Kaiken Elämän lähteestä. Ja tulen ikäväksi ihmiseksi, sellaiseksi jollainen kristittynä en saa, enkä totisesti tahtoisi ollakaan. Huomasin myös että huolet ja murheet tuovat tullessaan epätoivon pimeyden jossa Kristus Elämän Valo ei pääse loistamaan niin kuin pitäisi. En katso Häneen vaan mahdottomuuksiini.

Sieluni vihollinen on ovela ja taitava. Kun olen etäällä Herrastani, näen itseni väärässä valossa. Valossa joka ei ole Valoa.

Pimeässä minua on helppo manipuloida, viedä usko ja toivo, katsoa omaan mitättömyyteeni ja siihen että mikä minä olen mitään sanomaan tai tekemään, en mitään. Kuitenkin Jumala, joka minutkin loi, ei ole samaa mieltä. Minua suunnattomasti rohkaisi tämän 24 päivän saarna, josta tuossa edellä mainitsen, koska siinä sanottiin (mm. omin sanoin) että meillä kaikilla Jumalan lapsilla on oma asemamme ja tehtävämme Jumalan Valtakunnan kansalaisina.

Niin yksinkertaista mutta vaikeaa, kun ei ole oikeaa mielenlaatua, eikä nöyryyttä. Sitä nöyryyttä joka katsoo itsestä pois/ulospäin Häneen joka on Minä Olen!

Avasin Raamattuni, silmäni kyyneltyvät. Se aukeni psalmista 138 ja kun en malttanut lopettaa, rakas ja tuttu psalmi 139 kruunasi kaiken näinä kahtena päivänä kokemani! Ihmeellinen on Minun Jumalani!!! Jumalalle kiitos että pääsen Häntä ylistämään kerran –  ehkä jo piankin iankaikkisesti –  ja laulamaan uutta virttä Hänen kansansa kanssa!

Mutta tänään vielä tämä laulu siunauksin:
”Käännä katseesi Jeesukseen ja odota Herraasi vaieten. Sillä Jeesuksen suuren rakkauden, saahan syntinen osakseen.
Suuntaa mielesi Jeesukseen ja syvälle armonsa syvyyteen. Näet tyhjäksi kaiken turhuuden, näet Jeesuksen suuruuden.
Tunnen Jeesuksen Pyhyyden ja Ylistän, rukoilen kiittäen. Nytkin edessä Herran Jeesuksen, tahdon viipyä palvoen”!