Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Siipirikkoihme ja Jumalan rakkaus

5 kommenttia

Oikeastaan minulla ei olisi kuin yksi asia.
Tämän sunnuntaipäivän saarna radio Deiltä,  mutta kun en voi sitä nyt tähän täsmällisesti laittaa, koska se ei vielä heidän sivuilleen ollut tullut, niin useimmat varmaan osaavat sen sieltä hakea ilman linkkiäkin! Suosittelen koko sydämestäni! En kuullut lähetystä alusta, mutta tunsin saarnaajan äänen, Keijo Rainerma Kankaanpäästä. Harvat puhuvat niin kuin hän, olen aina siunaantunut hänen saarnoistaan aivan erityisellä tavalla, kiitos Jumalalle hänestä, Herra siunatkoon ja varjelkoon Jumalan miestä! Myönnän, olevani ”herkillä” saarnan jälkeen. Otin esille 1 Kor.15 jakeet 35-49, kuinka ne siunaavatkaan!

Eilen oli päivä jolloin sai muistella poisnukkuneita.  En päässyt isäni haudalle, vaikka se tuossa lähellä, ison ja vanhan kivikirkon pihassa onkin. Tytär sairastui viimeviikon puolessa välissä ilmeisesti virusperäiseen influenssaan ja on ollut todella kipeä, ei jaksanut lähteä. Punoin sitten havuseppelettä kotona ja sytytin pihaan sen kynttilän, jonka muutoin olisi vienyt haudalle.

Muistelin poismenneitä, ihmetellen sitä että miksi minä vielä elän, kun niin moni minua nuorempikin ystävä ja sukulainen on jo kuollut? Kuolemaa on ollut viimevuosina todella paljon. On myös ollut vakavia sairastumisia. Kaikenlaista, niin maallista kuin taivaallistakin, surua ja huolta on ollut lähes yllin kyllin. Sellaistakin jota ei olisi osannut edes ajatella. –  Minä tunsin ikävää! Taivasikävää ja menneitten aikojen ikävää, rakkaita ihmisiä ja vähemmän rakkaitakin. Kuolema koskettaa.

Joitakin viikkoja sitten ennen lumia, istuin tutulla paikallani keittiön ikkunan ääressä mietteissäni ulos katsellen. Oli hiljaista, hyvin hiljaista. En tiedä miksi minua itketti. Kaipasin kuitenkin Jumalan läsnäoloa elämääni ja kaikkein rakkaimman ihmiseni elämään entistä väkevämmällä tavalla. Ei se kovin tietoista ollut, sellaista hiljaista huokausta vaan.

Linnut, nuo taivaalliset lähettiläät, olivat jo alkaneet hankkiutua pihoille. Taisivat ennen ihmistä aistia talven läheisyyden ja tulivat etsimään ruokaa, joko olisi? Harakka lensi pihaan, tuli kuin kotiinsa ja rupesin tarkkailemaan sitä, ja kuinka ollakaan, Se oli Se! –  Se minun siipirikko harakanpoikaseni josta keväällä olin niin huolissani ja soittelin moneen monituiseen paikkaan saadakseni sille apua. Korkeasaaresta sanottiin ettei se tule pärjäämään ilman ihmisen apua ja sen voisi toimittaa heille. No soitin pelastuslaitoksen paikalle, mutta eivät he lintua kiinni saaneet, eivät kovin yrittäneetkään ja minultahan se ei ollenkaan olisi onnistunut.

Suurimmaksi osaksi se asui Punakanukkapensaassani ja kiipeili oksia myöten kun siipi roikkui. Minä sanoin Jumalalle:” Herra sinä joka ihmistä ja eläintä autat, auta tuota lintua, paranna sen siipi”. Kesän myötä se hävisi. Ja nyt se oli palannut :) ! Koin että se tuli kotiin, ”äidin” luo! (Näin lapsellinen olen) Koko alkukesänhän se oli tauotta äänessä. Oletin sen kutsuvan emoansa ja lajikumppaneitaan, lopulta se ilmeisesti koki ääntelynsä turhaksi ja hävisi.
Nyt se osaa aika hyvin lentää, on erittäin hyväkuntoisen näköinen ja kasvanut hyvin. Silti osa siivestä roikkuu edelleen. Uskon kuitenkin että se selviää myös talvesta Luojansa avulla.

Meillä on niin sanomattoman ihmeellinen Jumala ja Herra. Kaiken murheen, ikävän ja menetysten keskelläkin Hän rakastaa! On läsnä pienissä ihmeissä, joilla Hän  ihmistä lohduttaa vahvistaen uskoa olemassaoloonsa ja huolenpitoonsa! Me ihmiset, Sanan mukaan  olemme suurempiarvoisia kuin taivaan linnut, ja kuitenkin Hän pitää niistäkin huolen. Puhuihan Hän Jobillekin luonnon avulla. Miksei minullekin.

Palaan tuohon ihmeen ihanaan ja lohdulliseen SRO:n saarnaan tänä aamuna, kuinka hoitava se olikaan! Yhtenä siinä mm. kohta 1.Kor.15: 26 ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema!” jossa on viittaukset myös ilmestyskirjaan, lukuihin 21 ja 22. Mene, ystävä, sisar ja veli Herrassa kuuntelemaan hyvää saarnaa, rukiista leipää elämäksesi. Kiitos Jumalalle Sanastaan ja Sanan saarnaajistaan!

” Siunattu varmuus: Jeesus on mun. Oi, mikä riemu on pelastetun. Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen.
Nyt oma Herran, olla mä saan. Sieluni kiitosta on tulvillaan. Enkelit ensin julisti sen
, Sanoman rauhan rakkauden.
Seurassa kuljen nyt Jeesuksen. Hänessä onnen sain taivaallisen. Riemuiten ootan tuloansa, kätketty olen armossansa:

Tämä on laulu sydämeni, rakastan Herraa ainaisesti. – Tämä on laulu sydämeni, rakastan Herraa ainaisesti!

1 Kor.15

Mainokset

5 thoughts on “Siipirikkoihme ja Jumalan rakkaus

  1. Jumalan hakee väsyneitä ja heikkoja ja ne jotka tämä maailma ei arvosta niin sellaisetkin Herra valitsee ja tekee meistä kuninkaalliseen papiston pyhän heimon ja vomakkaita todistajia ja ottaa meidät kuninkaalliseen perheeseen enkeleitäkin annetaan ja nimi on kirjoitettu elämän kirjaan rakkusta taivaan isän ,kiitos ja siunausta keijo södertälje

    Liked by 3 people

  2. Kiitos Keijo. Juuri näin, löysit ytimen! Siunausta sinullekin.

    Tykkää

  3. Koskettava kirjoitus Tuulikki. Omiin ajatuksiini tuli tästä vajavainen ihminen.
    Miten Herra kehottaakin menemään ennemmin siipirikkona taivasten valtakuntaan, kuin kaikki jäsenet tallella eroon hänestä. Uskon tuon linnunkin lauluäänen olleen vielä tallella palatessaan huolehtijansa luokse. Kerran kun linnun elämän liekki sammuu, uskon sen olleen onnellinen luojan luomana sinun lähelläsi.

    Liked by 1 henkilö

    • Siipirikkojahan me, Katri rakas, olemme vaikka jotkut muuta voivat väittääkin. Mutta emme taivaassa enää, kiitos Jumalalle! Ja kiitos sinulle kauniista sanoistasi!

      Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s