Liekö lorun lukkarit ja kupparit jo painuneet unholaan suomalaisten tajunnasta lähes kokonaan. Maailma on muuttunut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana täysin erilaiseksi ainakin läntisen maailman osalta. Omaan varhaislapsuuteeni kuuluivat vielä hevoset ja käsinlypsy. Naapurin pelloille ajatettiin hevosella sontakasoja, jotka Topi, talon isäntä sitten talikolla viskoi ympäri peltoa tasaiseksi matoksi.

Tekniikka ja kulttuuri on vienyt ihmiset kaupunkeihin ja tiiviimpiin yhteisöihin. Myös maaseudun tapa elää on kokenut valtavan muutoksen. Simpauttajan maailma, jossa isän ja poikien maailmat törmäävät, on enää kulttuurihistoriallinen dokumentti, kun se ilmestyessään oli raadollista tosielämän kuvausta.

Kirkko on elänyt tämän murroksen mukana, samaan tahtiin. Tai hieman myöhässä. Ehkäpä kirkko on nyt vasta heräämässä siihen, että sontatalikon varressa oleva Imppa heittää sontaa ojaan ja protestoi.

Kuka sitten on tämän ajan Imppa ja kuka isä. Minusta tuntuu, että noihin rooleihin on tunkua vähän joka suunnalta. Ainakin sontaa on ilmassa joka puolella. Kielikuvani ovat raakoja mutta niin on elämäkin. Vaikka maailma on muuttunut ja ihmisten tapa elää sen mukana, niin silti Simpauttajan ajassa vellovat elämän vuorovedet ovat samanlaisia kuin nykyihmisten arjessa vaikuttavat voimat. Ehkäpä vielä rajummalla tavalla, koska elämän tempo on nopeampaa ja reaktiot voimakkaampia.

Ylisukupolvien yli ulottuvat haavat irvottavat Simpauttajassa avoimina ja vuotavina. Niiden aiheuttaman häpeän hintaa ulosmitataan nyt murjomalla vanhan Suomen selkärankana pidettyä kirkkoa, jonka ydinsanomalla ei tässä tilanteessa tunnu olevan juurikaan merkitystä. Kirkosta eroavat niin hurskaat kuin syntisetkin. Oikeastaan kirkko on se, joka lentää ojaan ja sanoma sen mukana. Me kuvittelemme olevamme Kristuksen asialla puolustaessamme omia näkemyksiämme ja meistä on tullut fariseuksia.

Fariseukset Jeesuksen aikana, olivat keskittyneet täyttämään lain ja omat oppinsa, jotka he laativat suojelemaan sitä mikä oli heidän silmissään pyhää. Kaikkein Pyhimmälle oli jopa määrätty paikkansa. Se sijaitsi temppelin esiripun takana, sen esiripun, joka repesi Jeesuksen kuoleman hetkellä.

Kirkko on yhtä kuin Kristuksen ruumis, Pyhien yhteisö jonka tulisi ilmentää Jeesusta tälle maailmalle. Kirkko ei ole seksuaaliterapeutti tai ratkaisu yhteiskunnan epäkohtiin, vaan kirkkon tulisi olla Taivasten valtakunnan edustusto maan päällä ja sen jäsenten sen suurlähettiläitä ja konsuleita. Evankeliumi ja iankaikkinen elämä Jeesuksen kautta tulisi olla sen keskeinen viesti maailmalle.   Seurakunta paikallistasolla tulisi olla turvasatama kaikille ihmisille ketään pois rajaamatta. Olohuone ja palanen Taivasta arjen keskellä, jonne voisi istahtaa lepäämään oman perheväen keskelle.

Jeesus itse julisti ilosanomaa köyhille, pelastuksesta osattomille, fariseusten ja kirjanoppineiden kirotuiksi julistamille, tavallisille ihmisille. Simpauttajille, isille, pojille ja muille kelvottomille. Kaikille!