Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Löytyisikö pimeästä mitään kaunista

4 kommenttia

dsc_7223

Kalmistoa valaisivat tuhannet kynttilät, olihan pyhäinpäivän ilta ja kello yli yhdeksän. Enää pari ihmistä hiiviskeli ympäriinsä. Taivas hautausmaan yllä oli lähes musta.

Yönmusta! Ei mikään pahuutta symboloiva musta vaan nimenomaan yön musta. Ehkä se on hyvin tumman sininen tai hyvin tumman valkoinen tai hyvin tumman minkätahansavärinen.

Olin hautausmaalla kuvaamassa niitä kynttilöitä. Äkkiä oivalsin taivaalla Otavan ja mietin, että voisin näpätä siitä kuvan korkeuksissaan vähän puiden latvojen yläpuolella. Pimeässä kuvaaminen on rauhallisen ihmisen puuhaa. Käytin puolen minuutin valotusaikaa. Sitten kamera prosessoi kuvaa toisen mokoman. Kuvatessa ehti hyvin seisoskelemaan kädet taskuissa ja kuuntelemaan hautausmaan rauhaa juuri tässä ja mopon pörinää kauempaa.

Kylmä tuli kuvaajalle pakkasessa. Pian keräsin kameran ja itseni kasaan ja huristelin kotiin. Kuvasaalis ei ollut kaksinen, oranssinkeltaista kaaosta mustalla pohjalla. Otava-kuvakin löytyi. Taivas ei ollut sininen eikä vakoinen eikä tähtösiä täynnä, mutta ne seitsemän näkyivät kumminkin.

Valokuvia täytyy lähes aina säätää jälkikäteen tietokoneella. Digikameran jäljiltä kontrastia täytyy lisätä ja tummimmista kohdista kaivella värisävyjä esiin. Tummimpia sävyjä ei käsitellä niin, että lisätään koko kuvaan valoa. Sen sijaan kuvan mustista kohdista kaivellaan sävyjä esiin säädöllä nimeltään shadow protection. Näin vaaleat kohdat eivät vaalene liikaa, mutta päästään näkemään, löytyisikö pimeästä jotain kaunista.

Avasin Otava-kuvan näytölle. Seitsemän tähteä siis näkyi, samoin hautausmaan harvojen lamppujen hämärästi valaisema puu. Kujan toisessa päässä paloi muutama kynttilä.

Säädin shadow protectionia. Löysin lisää puita. Löysin taivaaseen sinistä. Löysin kokonaisen tähtitaivaan.

Shadow protection. Varjon suojaaminen. Pimeyttä ei aina voi hukuttaa valoon. Valo häikäisee niin, että silmiin sattuu liikaa. Joskus valonpilkahdukset täytyy saada jujutettua esiin pimeydestä, hyvin tumman sinisestä tai hyvin tumman valkoisesta tai hyvin tumman minkätahansavärisestä.

Oli pyhäinpäivän ilta. Kynttilät loistivat hautausmaalla. Tähdet paloivat taivaalla. Eivätpä ne räikeässä valossa olisi niin eläviä olleet.

Advertisements

4 thoughts on “Löytyisikö pimeästä mitään kaunista

  1. Puhutteleva kirjoitus ja maalauksellinen valokuva. Ajoituksen merkitys konkretisoitui, kun ipadin virta loppui samalla sekunnilla kun olin lähettämässä kommenttia. Eli uusiksi.

    Muistan sanoneeni nuoremmalle sisarelleni hänen piirtäessään muotokuvia, kuinka ’helppoa se on kun osaa’, johon sisareni kommentoi, ettei se ihan niin ole. Kun sitten keski-ikäisenä opettelin (=tahkosin) soittamaan ensimmäistä pianokappaletta ja viimein sain sen jotakuinkin sujuvasti soitettua ilman ylimääräisiä taukoja, kuulin jonkun sanovan ’on se helppoa kun osaa’.

    Olisiko kutsumuksen voima juurikin siinä, että sen kivun kyllä tuntee sydämessään, mutta samalla käsittää, että palvelijan ies on sovelias?

    Kun kalastajalle toivotetaan kireitä siimoja, mitä valokuvaajalle sanotaan onnistuneiden otosten toivossa? :)

    Liked by 2 people

    • Aivan upeasti sanottu ”Olisiko kutsumuksen voima siinä, että sen kivun kyllä tuntee sydämessään, mutta samalla käsittää, että palvelijan ies on sovelias”.

      Ja kuinka onnellinen, kivusta huolimatta, ihminen onkaan kun saa olla palvelemassa, toteuttamassa kutsumustaan, olipa se mikä hyvänsä. Minusta on käsittämätöntä armoa ne moninaiset lahjat, joita Jumala on meille ihmisille uskonut, toinen toistamme ja ennen kaikkea seurakunnan rakentamista varten!

      Liked by 1 henkilö

  2. Säestin viikonloppuna paappoja kitaralla. En ole mikään paras rämpyttäjä muutenkaan ja taukoa oli kertynyt pitkälti edellisestä kitaransoittokerrasta. ”Sen kivun kyllä tuntee sormissaan”, on tämän päivän motto!
    On siinä pienellä paikalla, kun kappaletta aloittaessaan ei tiedä siitä muuta kuin ensimmäisen soinnun ja ensimmäisen sanan. Paapat onneksi klaarasivat komeasti, hoilottivat niin valtavalla äänellä, että pienet soitannolliset katastrofit eivät kuuluneet.

    Liked by 1 henkilö

  3. Juha. :) – Joka tapauksessa olet monin tavoin lahjakas ja tuotat iloa kuvillasi, teksteilläsi ja varmaan paapatkin olivat vallan tyytyväisiä, auttaisiko sormien hautominen? :)

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s