Kävelin kivenheittämän verran leirikeskuksen pihasta metsään. Ei kuulunut mitään. Pimeäkin oli, lumi ja pilvet heijastelivat vähäistä valoa toinen toisilleen.
Hiljaista ja pimeää.
Oltiin aiemmin päivällä katsottu Kingdom and Empire -elokuvan traileri. Jeesus nousi kuolleista, nousi Taivaaseen ja Pyhä Henki laskeutui maan päälle. Mentiin Amerikan malliin. Jyrinää, salamoita, räjähdyksiä ja mekkalaa.
Minun mielikuvissani Jeesuksen ylösnousemus on ollut hiljainen tapahtuma. Suuri kivi on ehkä rahissut vähän kääntyessään haudan suulta. Jeesus on tullut ulos ilman valo- ja äänitehosteita.
Hiljaista ja pimeää.
Mistäpä minä tiedän, kumpi on enemmän oikeassa, amerikkalainen mielikuva vaiko minun.
Kävelin rantaan. Maassa oli lunta. Salmen takaa heijastui valoa. Jokin äänikin sieltä kuului. Mutta tosiaasia ei muuttunut mihinkään: hiljaista ja pimeää. Olin ihan rauhassa.
13/11/2016 14:30
Ihana, kaunis ja sydämeen käyvä teksti jälleen Juha!
Ensimmäisenä mieleeni tulivat sanat Raamatusta:” – ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne”….
Tunsin, ikään kuin sisäisesti, itsekin kuinka hyvä oli Jeesuksen olo kun Hän heräsi tehtävänsä täytettyään. ”Henkeni” silmin näin kuinka Hän vietti hiljaisen hetken Isä Jumalan kanssa täydellisessä yhteydessä, jossa ei ollut häivääkään siitä hylkäämisestä jonka Hän oli kokenut niin kipeänä…
Jeesus Henkäisi ilmaa ja kiitti! Astui voimassa ja Jumaluudessa ulos puutarhaan ja oli onnellinen. Ei siinä ketään muuta tarvittu, ei mitään muuta kuin Isä, Poika ja Pyhä Henki. – Taivas oli hetken maanpäällä.
– Ennen kuin Hän nousi Isänsä luo. Mennäkseen valmistamaan omilleen sijaa ja tullakseen jälleen hakemaan omansa Taivaan iloon, kun aika on.
Voisiko ajatella että vain Suomalainen voi ajatella näin, me jotka olemme hiljaisuuden ja hyvän hämärän tutut?
Kiitos Juha!
TykkääLiked by 1 henkilö
14/11/2016 12:02
”Me jotka olemme hiljaisuuden ja hyvän hämärän tutut?” Hienosti tiivistetty.
TykkääLiked by 1 henkilö
14/11/2016 13:16
OLemme erillaisessa ajassa ja on meillä tv jainternet josta saamme myös hengellsistä iloa ja rakentumsista ja että tämä aika ei ole niin huono toisaalta vaan on paljon hyvää josta me haluamme kiittää Jumalaa ja vaikka on paljon huonoakin niin hyvä aina voittaa lopullisesti rauhan ja levon kannssa Jeesuksen nimessä ,kiitos ja siunausta keijo södertälje
TykkääTykkää