Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kaksi Jeesusta

4 kommenttia

kruuunu

Kaksi sanomaa vai kaksi Jeesusta. Raamatun lehdiltä tuntuu tunkevan esiin kaksi keskenään ristiriitaista viestiä. Lain ääni, joka vaatii tekemään parannusta ja kulkemaan oikeaa tietä, jotta voisi pelastua.  Raamatun kauneimmatkin ajatukset tuntuvat  vaativan ihmiseltä jonkinlaisia hedelmää. Toisaalta kaikuu valtavan armollinen ääni, joka julistaa pelastusta iankaikkiseen elämään. Ulkopuolinen, tavallinen ihminen joutuu näiden äänien kanssa hämilleen ja uskovat lankeavat takaisin suorittamisen ja lain tielle.

Vuorisaarna sisältää Jeesuksen tärkeimmät opetukset, mutta vertausten kautta pääsemme parhaiten sisälle Jeesuksen ajan maailmaan ja hänen sanomaansa syvemmälle, kuin mitä suora kerronta mahdollistaisi. Meidän ongelmamme on kuitenkin oma tapamme kuulla ja ymmärtää asioita. Länsimainen opetus on rationaalista ja faktoihin perustuvaa. Meidän tapamme on tehdä suora esitys ranskalaisin viivoin ja taulukoin. Jeesuksen ajan seemiläinen kulttuuri kuitenkin kertoi tarinoita. Mitä tärkeämpi asia, sitä useampi kertomus. Siksi Jeesusta kuullaksemme on luettava kaikki hänen vertauksensa, jotta niistä muodostuisi kokonainen kuva.

Kun Jeesus puhuu laista, haluaa hän teroittaa meille sen, että hän on itse tuon lain takana. Fariseukset ja lainopettajat olivat vuosisatojen aikana muodostaneet Jumalan pyhän nimen ja Mooseksen lain ympärille valtavan määrän määräyksiä ja tulkintoja,  joita noudattamalla pyrittiin pysymään puhtaina ja Jumalalle kelvollisina. Jo pelkät sapatti säädökset tekivät tavalliselle kansalle mahdottomaksi täyttää lakia. Siksi kansa olikin Fariseusten silmissä kirottua.

Jumalan valittu kansa oli jakautunut voimakkaasti kelvollisiin ja kelvottomiin. Siksi Jeesuksella oli kaksi yleisöä. Näin Raamattu puhuu myös meille kahteen eri tilanteeseen. Meille tuo jako ei ole kuitenkaan noin selvä.  Meidän on kovin helppoa osoittaa sormella ihmisiä ja vaatia heitä tekemään parannusta mutta Armon ääni tahtoo hukkua meiltä helposti. Ruoskimme myös itseämme ,kun koemme, että emme tuota hedelmää Jumalan valtakunnan työhön.

Kun Jeesus puhuu tuovansa pelastuksen köyhille, keille  hän puhuu? Kun hän Vuorisaarnassaan julistaa autuutta, mitä hän tarkoittaa?  Autauas ei tarkoita alkukielessä onnellista vaikka kreikannnos, makarios sitä tarkoittaakin noin suorana käännöksenä, ”Autuas” sanana on lähempänä vanhurskasta. Se tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa, Jumalan hyväksymää. Köyhät olivat ihmisiä, jotka eivät  kyenneet täyttämään lakia ja olivat siksi  pelastukseen kelpaamattomia. Heille Jeesus julistaa pelastuksen sanomaa. Heitä varten hän on tullut!

Entä me hedelmättömät?  Viinipuu-vertaus, mitä se  puhuu meille.

”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu.
Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt.
Silloin hän sanoi puutarhurille:’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.
’ Mutta puutarhuri vastasi:’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi.
Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä
Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'”

Mitä Jeesus, Puutarhuri, sanoo Herra Sebaotille. Mitä Armon Ääni sanoo Lain Äänelle?  -Anna sen olla! Minä otan vastuun tästä puusta, vaikka se ei tuota hedelmää. ”Anna sen olla”-ilmaus on muualla Raamatussa käännetty muotoon ”Anna anteeksi” ja siksi se on Raamatun kauneimpia ilmauksia Jeesuksen suusta. Myös tuo aikaa kuvaava ilmaisu tarkoittaa paremminkin, että se saa jäädä, annetaan sen olla siinä.

Kuulijat Jeesuksen ympärillä kuulivat Jeesuksen sanovat, että annetaan anteeksi, että puu ei tuota hedelmää, annetaan sen olla koska Jeesus ottaa siitä vastuun ja hoitaa sitä. Hedelmätön voi heittäytyä Jeesuksen varaan ja luovuttaa kaiken hänen vastuulleen ja saada rauhan koska Jeesus antaa kasvun.

Se toinen yleisö, Fariseukset olivat parannussaarnan kohteena. Heille Jeesus kirkasti lakia. Heille ei ollut pelastusta näkyvissä koska he riistivät pelastuksen muiltakin. Siksi meidän pitää itse tarkata itseämme ettemme löydä itseämme tästä yleisöstä

 

 

 

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

4 thoughts on “Kaksi Jeesusta

  1. Kiitos, Tapio. Olet asioiden ytimessä.

    Liked by 1 henkilö

  2. Mitä meillä ihmisillä on mitä emme olisi Jumalalta saaneet?!
    Ei edes elämää.
    Kaikki on lahjaa. Kuinka silloin kukaan voisi olla toistansa parempi?

    Armollinen on tuo viinipuu vertaus, se antaa levon sellaisellekin jolla ei omasta mielestään mitään ole. Jumalalla Yksin on oikea mitta, ja se on ”Anna sen olla, minä olen siitä vastuussa”.

    Annetaan olla, siunataan sitä enemmän toisiamme mitä enemmän vaatimuksia esitetään. Ollaan toistemme tukena ja muistetaan ettemme ole voineet itse itseämme pelastaa, emme omasta voimastamme uskoon tulla, emme tuottaa yhtään hedelmää, vaan kaiken on tehnyt Armosta Kaikkivaltias Jumala pojassaan jeesuksessa Kristuksessa.
    Ollaan toistemme tukena.
    Anotaan rakkautta toisiamme kohtaan, Häneltä, joka on Rakkaus.

    Kiitos Tapio!

    Tykkää

  3. Näitä jotenkin odottaa. Let it Be saa nyt uuden merkityksen.

    Liked by 1 henkilö

  4. Joo on niin kiitettävää olla oikean jJeesuksen seurassa ja armon heng ohjaamana aj auttamana ja tunnustaa Jeesuksen veren voiman pelastukseksi ihmisille ja on niin monat eksyttävvää tietä jo nyt ja niitä lisääntyy ja on valvottava ja elää rukouksen hengessä Silä Herra johtaa meitä aina oikein ,kiitos ja siunausta,keijo södertälje

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s