Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


6 kommenttia

Muutaman metrin tavallisesta nyrjähtänyt olo

Ajattelin nukkua ulkona. Otin peiton ja tyynyn mukaan riippumaton syliin. Ja tietenkin vissypullon ja kameran. Koskaan ei voi tietää, saapuuko jano tai öinen eläin. Yksi eläin saapuikin pian. Päästin seutukunnan ainoan hyttysen öiltä, kun se laskeutui ohimolleni.

Isot autot viimeistelivät iltavuoroaan valtatiellä. Välillä huristeli jokin pienempi. Mopot poikineen olivat ihme kyllä nukkumassa, vaikka oli vasta puoliyö. Koirat haukkuivat joitakuita ohikulkijoita. Ehkä ihan syystä. Tuuli heilautti illan valkopyykkejä.

Horrostin hetken, havahduin ja jäin tuijottamaan taivaalle. Silmiini syttyi tähti. Toinen. Ja eikös tuossa, heinäkuisessa yössä aivan himmeänä ole kolmaskin tähti. Sinisiä ne olivat. En ole varma, pilkuttivatko vain väsyneet silmäni vielä muutaman pikkiriikkisen pisteen taivaalle, vai olivatko ne siellä aivan oikeasti.

Pienet pilvet haihtuivat olemattomuuteen. Samasta paikasta kehkeytyi ylleni suuria. Miten pilvet kasvoivatkin niin majesteettisesti. Oikeassa otsalohkossa kävi kuva – Independence Day.

Kotiin ei ollut pitkä matka, ovelle vain viisi metriä. Silti elämä tuntui tavallisilta sijoiltaan nyrjähtäneeltä. Mitähän ohikulkijoita koirat muuten haukkuivat? Kettua ehkä. Tai kaurista. Jospa öinen ihmiskulkija hoippui keskustan baarista kotia päin. Ei minua varsinaisesti pelottanut, mutta tässä minä olin keskellä yötä taivasalla. Jospa ohi lentävä kotka luulee päätäni rusakoksi ja iskee. Tiettyä yhdennäköisyyttä on!

Yön äänet ovat erilaisia. Yökiitäjä surahtaa ohi muutaman sentin päästä kasvoista. Tuo taas on varmaan ketun haukku. Naapurin ovi kolahti. Menisinköhän kuitenkin sisälle pötköttämään. Kulautin vissypullosta neuvoa-antavat.

Olin haaveillut että riippumatto ja ulkoilma tuudittavat univammaisen minut syvään tajuttomuuteen. Mutta siinä minä makasin. Katselin elämääni muutaman metrin ulkoapäin kuin värityskuvaa. Minäkö olen tuossa kohdassa värittänyt noin pahasti reunojen yli? Ja tuossa on iso valkoinen läntti. Outoja värivalintoja.

Keräsin kamat ja hiivin sisään. Peiton poimussa mukanani tuli myös yksi karvainen kiitäjä. Se lensi siniseen verhoon. Pyydystin kiitäjän kämmeneeni ja laitoin menemään ikkunasta ulos.

Sinne se kuului.

Mainokset


4 kommenttia

Löytyisikö pimeästä mitään kaunista

dsc_7223

Kalmistoa valaisivat tuhannet kynttilät, olihan pyhäinpäivän ilta ja kello yli yhdeksän. Enää pari ihmistä hiiviskeli ympäriinsä. Taivas hautausmaan yllä oli lähes musta.

Yönmusta! Ei mikään pahuutta symboloiva musta vaan nimenomaan yön musta. Ehkä se on hyvin tumman sininen tai hyvin tumman valkoinen tai hyvin tumman minkätahansavärinen.

Olin hautausmaalla kuvaamassa niitä kynttilöitä. Äkkiä oivalsin taivaalla Otavan ja mietin, että voisin näpätä siitä kuvan korkeuksissaan vähän puiden latvojen yläpuolella. Pimeässä kuvaaminen on rauhallisen ihmisen puuhaa. Käytin puolen minuutin valotusaikaa. Sitten kamera prosessoi kuvaa toisen mokoman. Kuvatessa ehti hyvin seisoskelemaan kädet taskuissa ja kuuntelemaan hautausmaan rauhaa juuri tässä ja mopon pörinää kauempaa.

Kylmä tuli kuvaajalle pakkasessa. Pian keräsin kameran ja itseni kasaan ja huristelin kotiin. Kuvasaalis ei ollut kaksinen, oranssinkeltaista kaaosta mustalla pohjalla. Otava-kuvakin löytyi. Taivas ei ollut sininen eikä vakoinen eikä tähtösiä täynnä, mutta ne seitsemän näkyivät kumminkin.

Valokuvia täytyy lähes aina säätää jälkikäteen tietokoneella. Digikameran jäljiltä kontrastia täytyy lisätä ja tummimmista kohdista kaivella värisävyjä esiin. Tummimpia sävyjä ei käsitellä niin, että lisätään koko kuvaan valoa. Sen sijaan kuvan mustista kohdista kaivellaan sävyjä esiin säädöllä nimeltään shadow protection. Näin vaaleat kohdat eivät vaalene liikaa, mutta päästään näkemään, löytyisikö pimeästä jotain kaunista.

Avasin Otava-kuvan näytölle. Seitsemän tähteä siis näkyi, samoin hautausmaan harvojen lamppujen hämärästi valaisema puu. Kujan toisessa päässä paloi muutama kynttilä.

Säädin shadow protectionia. Löysin lisää puita. Löysin taivaaseen sinistä. Löysin kokonaisen tähtitaivaan.

Shadow protection. Varjon suojaaminen. Pimeyttä ei aina voi hukuttaa valoon. Valo häikäisee niin, että silmiin sattuu liikaa. Joskus valonpilkahdukset täytyy saada jujutettua esiin pimeydestä, hyvin tumman sinisestä tai hyvin tumman valkoisesta tai hyvin tumman minkätahansavärisestä.

Oli pyhäinpäivän ilta. Kynttilät loistivat hautausmaalla. Tähdet paloivat taivaalla. Eivätpä ne räikeässä valossa olisi niin eläviä olleet.