Pohdittiin laivalla strategiaa. Ja kun semmoista minun työpaikalleni laaditaan, niin kyseessä on jossain määrin turvallisuutta edistävä strategia. Melkein kaksi kokonaista työpäivää puurrettiin ja paljon saatiin hyvällä porukalla kartoitettua.

Toisen päivän iltana olin jo suuntaamassa hyttiin unten maille – eikun tässä tapauksessa tietenkin unten merelle. Työkaverit lauloivat karaokea ja tunnelma oli korkealla. Mutta kun väsytti. Jokin kuitenkin pidätteli jalkojani. Vasta kohta!

– Mitä sulle kuuluu, kysyi työkaveri äkkiä. Semmoinen heppu, joka ei ole ihan lähipiiriä mutta työhuone kuitenkin huutoetäisyydellä.

En yllättäen osannutkaan vastata, että oikein hyvää taikka että siinähän se menee kuin jäitä polttelis. Häkellyin kysymystä vähän ja sopersin lyhyesti jotain parista murheesta.

– Voinko mä jotenkin auttaa, kysyi työkaveri.

Häkellyin entistä enemmän.

– Nooo, voithan sä aina pistää mulle satatonnia, vastasin jotain vastatakseni.

Keskustelu siitä sitten kuitenkin kehkeytyi. Sydämessä tuntui lämpimältä, vaikka laivan lämmitys oli koko reissun ajan ollut alamaissa. Seuraavana aamuna kerroin työkaverille, miten hyvältä kysymykset olivat tuntuneet.

Pohdittiin turvallisuutta edistävää strategiaa laivalla.
– Mitä sulle kuuluu? Voinko mä jotenkin auttaa?