Lapset pakertavat luokassa matematiikan kokeen parissa. Syksyn ensimmäinen iso koe nostaa ilmaan jännityksen huokailua ja ähinää. Nyt mitataan onko kaikki asiat ymmärretty ja osataanko opittua soveltaa käytäntöön. Koulu ei tänä aamuna ollutkaan kaikille kiva paikka tulla.

Koulussa mitataan oppimista ja arvioidaan työn laatua. Opettajan rooli kasvattajana poikeaa tässä muiden kasvattajien työstä. Mutta ketä varten tuo mittaaminen tapahtuu?

Pieni oppilas ei aina ymmärrä ketä varten hän koulutyötä tekee. Usein opettaja joutuu patistamaan ja houkuttelemaan lasta opintielle. Vaikka opetussuunnitelmat muuttuvat ja käsitys oppimisesta tarkentuu ja muuttuukin, niin arviointia koulussa tarvitaan aina.

Olen tämän syksyn aikana elvyttänyt vanhaa harrastustani, perhokalastusta. Joen rannalla on ollut aikaa pohtia ja miettiä asioita kaikessa yksinäisyydessä. Tuijottaessani perhon rauhallista uintia virrassa on myös ajatukset saaneet lipua omaa tahtiaan ja aina jokin kirkkaampi oivallus on pysäyttänyt ajatuksen virran pohtimaan asiaa tarkemmin.

Opetuslapsista useampi oli ammatiltaan kalastaja. Siksipä ei ollut mikään yllätys, että että yksi raamatun suurimmista ihmeistä liityi kalaan. 5000 miehen ja ties kuinka monen naisen ja lapsen ruokkiminen tapahtui arkisilla eväillä, kahdella kalalla ja viidellä leivällä.

Jeesuksen läsnäolo oli niin vangitsevaa ja puoleensavetävää, että ihmiset unohtivat ilmeisesti ajankulun ja nälän. Kun ilta sitten saapui, kaikki havahtuivat nälkään. Opetuslapset järkeilivät nopeasti, että olisi viisasta heittäytyä vieraanvaraisuuden varaan ja mennä lähiseudun taloihin tai jopa ostaa ruokaa ihmisille, kun Jeesus kehoitti opetuslapsia ruokkimaan kaikki ihmiset. Mutta tuskinpa kukaan olisi kuollut nälkään, vaikka kaikki ihmiset olisivat kävelleet kukin omaan kotiinsa syömään.

Jeesus toimii odottamattomalla tavalla. Hänelle riitti se mitä opetuslapsilla oli. Kaksi kalaa ja viisi leipää. Enempää ei tarvittu, sillä loppu tuli Jumalalta. Jeesus rakasti jokaista läsnäolevaa ihmistä ja sääli heitä. Pian ihmiset olivat syömässä ja tähteitäkin jäi. Tämä on Jumalan tapa toimia tänäänkin. Hänelle riittää se mitä ihmisellä itsellään kulloinkin on. Hän ei vaadi yhtään enempää.

Kun minä opettajana kannustan ja pusken oppilaitani eteenpäin, jotta heidän elämänsä voisi olla tulevaisuudessa helpompaa, joudun arvioimaan ja arvostelemaan heidän tuotoksiaan. Antamaan arvosanoja, jotta heille syntyisi kuva mitä on opittu ja mitä pitäisi vielä ehkä harjoitella. Näin lapset vähitellen oppivat elämän tärkeitä taitoja lopulta auttamaan itse itseään.

Jeesus opettajana toimii aivan eri periaatteella. Hän ainoa vaatimuksensa on että saapuisimme paikalle. Hän antaa sitten eväät elämälle. Meidän ei tarvitse ansaita tai ponnistella saavuttaaksemme hyviä arvosanoja Jeesukselta. Kun minun näkökulmani kasvuun on tässä ajassa. Jeesuksen näkökulma kasvamiseen on iankaikkisuudessa.

Lestijoen yläjuoksun kalastuslupa sallii kahden lohen ottamisen yhdellä luvalla. Kalareissuja on kertynyt useampi ja kalojakin on tullut. Useampi kala on päätynyt ystävieni ruokapöytään. Kalastamisen ilo on monikertaistunut antamisen myötä. Jotain samaa on Jumalan valtakunnassa. Rakkaudesta luotuaan kohtaan Jumala haluaa antaa meidän elämäämme hyvää. Joskus se hyvä tulee kuitenkin kasvamisen ja kasvukipujen kautta. Mutta silloin kun Jumala päättää ja näkee parhaaksi kahdesta kalasta riittää särvintä jaettavaksi niin monelle kuin on nälkäistäkin.