Liian paljon, liian varhain, lapsena järkkynyt.Vuodet eivät myöhemminkään helpolla päästäneet. Nytkin hän oli ollut pitkään hätääntynyt ja huolissaan. Tuntenut itsensä täysin voimattomaksi.
Eräänä aamuna hän heräsi ihmeellisessä tyyneyden tilassa. Hän ymmärsi ettei jaksanut enää. Oli pakko luovuttaa. Hän ei voinut saada asioita muuttumaan. Hän ei pysty kannattelemaan elämää, sen tekee aivan joku toinen. Suurempi, mahtavampi. Sinä aamuna hän aloitti hitaasti, ei jaksanut suorittaa.

Vain yksi oli sinä aamuna sama. Pihlajapuu!
Se oli keväällä ollut täydempi kukista kuin koskaan ja se kantoi nyt hedelmää. Jokainen oksa oli punaisenaan marjoja. Se toi verenpunaisin marjoin, huolienkin täyttäminä aamuina, iloa ja rauhaa. Pihlajapuu oli kuin aamurukous. Se oli sitä myös päivällä ja illalla. Se oli hänen Elämänpuunsa.

Edellisenä iltana oli pitkästä aikaa ollut myös mahtava taivas. Hän ei koskaan ollut lakannut katselemasta iltataivaita vaan katseli niitä kaikkina vuodenaikoina. Kaikista niistä ikkunoista jotka hän oli läpikäynyt! Oli niitä katsellut pienestä pitäen, ikävöinyt ja ajatellut Jumalaa ja enkeleitä. Ikkunat taivaineen olivat hänen lohtunsa ja selviytymisensä apu.
Mutta hän oli oppinut tuntemaan myös Elävän Sanan.

”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa, sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa!”

”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: Iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon, Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”!

Henkilökohtaisesti minun on helpompi jaksaa kiittää kuin iloita – joka tilassa. Kun aloitan kiittämällä Pyhä Henki, pääsee olosuhteitteni läpi ja yläpuolelle.  Kiitän Jeesusta joka on elämäni Herra olosuhteistani huolimatta.
Paavali jatkaa siteeraamassani luvussa:
” Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa”. Se on totta, heti kun lakkaa katsomasta itseensä ja mahdottomuuksiinsa, niin vaikeaa kuin se onkin.
Totta on kuitenkin myös että murehtiminen ja huolehtiminen vievät ilon. Tekevät heikoksi. Kuinka ilman Jumalan Sanaa jaksaisikaan, sitä en ymmärrä. Jumala varjelkoon ettei koskaan tarvitsisikaan!

Vaikka pihlaja on kaunis ja lohdullinen, vielä kauniimpi on ikuisesti kuihtumaton  Elämänpuu:
” Ja Hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli Elämänpuu joka kantoi  kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet olivat kansojen tervehtymiseksi”.
Sitä puuta ei tarvitse katsella tautivuoteilla ikkunasta, vaan se eletään – ikuisesti. Kiitos, kunnia ja ylistys Jumalalle.!