Koko tässä tulevalle tekstille olisi ollut toinenkin nimivaihtoehto, ehkä kolmaskin.
Aloitan kuitenkin tällä joka jo illalla oli mielessäni.

Sain nimittäin ilon ja kunnian olla kutsuttuna vertaansa vaille osoittautuneessa juhlatilaisuudessa. Elin sen intensiivisesti hetkestä hetkeen ja vasta jälkeenpäin kokosin ajatuksiani kaikesta tapahtuneesta.
Juhlaan osallistuneet olivat kuin pienoiskuva koko maailmasta. Tila ei ollut suuren suuri vaikka kansaa oli paljon, pienistä isoihin, nuorista vanhoihin. Oli uskovia ja uskomattomia. Ohjelmaa esitti Virolainen puhallinorkesteri ja Afrikkalaisten naiskuoro omassa osuudessaan laulua. Kaksi nuorta naista tanssivat äärettämän kauniisti ja pyhästi valkeissa vaatteissaan hengellisen laulun. Oli maallisia puheita ja taivaallisia.

Ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja esittivät parastaan. Ohjelman laatija minuuttiaikatauluineen oli itse juhlan kohde ja sankari. Hän oli suunnitellut tilaisuuden  tietoisesti sellaiseksi että nekin, jotka mahdollisesti olivat vieraita kirkkotilalle ja kristinuskolle tulisivat kosketuksiin elämämme kalleimman asian  kanssa. Kristuksen Jeesuksen tuntemisen ja elävän kosketuksen. Todistaminen ja evankelioiminenhan tavalla tai toisella, ovat tärkeimmät armolahjat  Jumalan tahdon toteutumiseksi mahdollisimman monen ihmisen kohdalla.

Eikä ainoastaan armolahja vaan käsky mennä kaikkeen maailmaan ja kertoa ilosanoma. Siitä huolimatta että jokaisella Jumalaan uskovalla onkin aivan oma tehtävänsä, armolahjansa jota hänen tulee toteuttaa!

Eikä tarvinnut kuin ensimmäiset sävelet puhaltimista kun koin Pyhän Hengen murtavan Läsnäolon! Ja uskon etten ollut suinkaan ainoa. Vain Jumalan läsnäolo teki juhlasta niin juhlan ettei sanat riitä muuhun kuin tuohon otsikkoon!

Ajattelin iltaan myöhään ihmisiä jotka tilaisuudessa olivat. En usko kenenkään täysin samanlaisena lähteneen pois kuin tuli. Toisaalta mietin millaisista olosuhteista kukin lähti juhlaan ja kuinka moni palasi samoihin olsuhteisiinsa, ja tällä tarkoitan jokaisen henkilökohtaista elämää. Jostain elämän tilanteesta lähdettiin ja johonkin palattiin. Kuinka kauan juhla kesti paluun jälkeen, vai peräti alkoi!?
Pääsikö Suuri Pyhä Kuolematon läpi? Rukoilen sitä niin. Rukoilemalla rukoilen koska olen juuri lukenut kirjan rukoilemisesta.

Tunnustan että minulle Raamatussa on joitakin kipeitä kohtia, aika useitakin, joita olen yrittänyt siedättää itseeni sopiviksi. Ja kun ne tekevät kipeää olen vain rukoillut että ymmärtäisin olenko oikein ymmärtänyt? Ne ovat sotineet mieltäni ja jotain syvää sisimpäni totuutta vastaan. Olen tyytynyt siihen että olen huono tai tyhmä.

Tartuin varoen leif Andersenin kirjaan ”Rukoilinko riittävästi” alaotsikko ”Rukouksen pettymyksiä ja iloja”. Olen lukenut uskossaoloaikani, yli 44 vuotta, ja jo sitäkin ennen lukemattomia kirjoja uskomisen alueelta, mutta olenko viisastunut? En tiedä, mutta nyt sain avun. Vapauduin itsesyytöksistä, mutta minun pitää opetella uutta ajattelutapaa. Jumalan Tahdon mukaista rukousta; Tapahtukoon JUMALAN tahto! Ei minun.
Kirjoittaja on Tansakalainen pappi ja Seurakuntatiedekunnan raamatunopettaja, tätä ennen luin häneltä erään toisen pienen kirjasen joka ”herätti” minut uudenlaiseen ajatteluun.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä ettei siltikään kukaan ihminen ole yksin oikeaoppinen, ei myöskään mikään kirkko, ei kukaan pappi eikä herätysliike. Me olemme täydellisiä ymmärryksessä vasta, kun muutumme lopullisesti uusiksi. Jumala yksin on Suuri Pyhä ja ikuisesti ollut kuolematon, jota me emme vielä ole.

Ja vielä se toinen otsikko. ”Autuaita ovat yksinkertaiset”.

Katselin tänään 1.10 tv  jumalanpalveluksen joka kosketti sydänjuuria myöten. En nähnyt mistä se tuli, mutta se oli kehitysvammaisille ja-vammaisten järjestämä! Itkin koko ajan. Kuinka tosissaan he olivat kuinka kauniisti heille sovitettu koko palvelus oli ja kuinka paljon se ”terveiltä” vaati…nöyryyttä! Tunsin kuinka Jumala on Rakkaus! Suuri Pyhä Kuolematon! Voi, meitä jos luulemme jotain olevamme, voi meitä jotka emme pysty uskomaan lasten kaltaisesti, voi meitä älyniekkoja, itsemielestämme viisaita! OI Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnit, ARMAHDA MEITÄ! Armahda meitä.

Lopuksi minulla on vielä mielessä psalmi 139 Herra Sinä tunnet minut! Ja luettelo Leif Andersenilta:

”Jeesus joka istuutuu meidän joukkoomme sellaisena persoonallisuutena, sellaisena huolenpitona ja sellaisena rakkautena, jotka tekevät kaiken meille uskottavaksi: Hän tulee luoksemme ihmisenä, ihmisen hyvyydessä. Sitten hän havainnollistaa tätä hyvyyttä meille vuosikausia juuri sellaisella tavalla, joka vaikuttaa ihmisiin voimakkaimmin:

Hän itkee itkevien kanssa, seisoo ystävän haudalla ja itkee.
Hän tuntee sääliä nääntyneitä kohtaan. Hän lohduttaa pelkääviä. Hän on halveksittujen ystävä. Hän antaa anteeksi syyllisille eikä tuomitse heitä. Hän kärsii epäoikeudenmukaisesti. Hän kärsii niiden puolesta, jotka pilkkaavat häntä. Hän kuolee niiden puolesta, jotka tappavat hänet.
Kertaakaan Jeesus ei luovuta. Kertaakaan hän ei moiti katuvaa mistään. Ketaakaan hän ei puhu kovin sanoin murtuneelle. Sitten jeesus sanoo, niin että se kaikuu halki kaikkien vuosisatojen ja tukahduttaen kaiken melun ja monien, monien ihmisten epäonnistumisen ja itkun: Avatkaa silmänne! Juuri tällainenhan minä olin. Sellainen  on Jumala. Minä itse olen se Jumala, jota te kaipaatte!”