Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Päivän hetkiä ja Ikuisuutta

3 kommenttia

Tänä aamuna heräillessäni minulla oli ikävä mutta tunsin olevani Jumalani sylihoidossa. Se sai minut herkistymään niin kuin aina kun Herra hoitaa lämmöllään ja ihmeellisellä läsnäolollaan. Se on ihmeellistä.
Olin kuin lapsi, sain kertoa hänelle kaipuuni joka koski aikaa jolloin vielä pääsin omin voimin metsään! On ollut liian paljon rauhattomuutta arjessani, kaipasin rauhaa ja vapautta, raitista ilmaa sieluni puhtaudeksi.

Metsä on ollut kirkkoni varhaislapsuudestani asti, ymmärsinpä sitä tai en, mutta metsän syli on ollut lepopaikkani. Kerroin silmät kostuen tuosta Herralleni. Melkein uskoen että vieläkin voisin metsään mennä, mutta tietäen ettei niin ole ja siirryin taivaallisiin, lapsellisesti uskoen että taivaassakin on raikas, vihreä ja tuoksuva metsä jossa on sekin autuus että saan vaeltaa siellä Herrani kanssa. Olisin ollut ihan valmis sinnekin lähtemään, kunhan vaan olisin päässyt. Kuvittelin, melkein näin ja koin kuinka me siellä vaihtaisimme ajatuksia yhteisymmärryksessä ja rakkauden ihmeellisessä vuorovaikutuksessa ja olisimme vain toisiamme varten, niin kuin olin lapsena kokenut.

Nousin aamuun. Se oli harvinaisen kirkas ja valoisa. Nautin lauantaipäivistä ne ovat tyttäreni ja minun vapaapäiviä, nimeltään ”oma päivä”. Silloin me kumpikin tahollamme rauhoitumme arjen paineista. Olemme siten rakentuneet että tarvitsemme omaa aikaa, edes tämän yhden päivän viikossa jolloin emme tapaa ketään, jos mahdollista.  Meille hiljentyminen on tärkeää ja irtiotto ihmissuhteista. Osan päivästä minä käytän sanan ääressä mietiskellen ja rukouksessa ja kaikessa sellaisessa joka minua ravitsee.

Yleensä aamuihini joka tapauksessa kuuluu katsoa ja kuunnella uutiset ja sää. Aamutoimillani toistin rutiinin. Näin pienen pätkän ohjelmasta ”Kiehtova Maailma” jaksoa, joka kertoi otsikolla ”Nomadien matkassa” Mongoliassa Gobin autiomaassa asuvista Nomadeista, paimentolaisista jotka elävät kovissa luonnon olosuhteissa. Jostain syystä koen suurta rakkautta mongoleja kohtaan (?) en tiedä miksi!

Olinko herkillä jo muutenkin, mutta itkin ja rukoilin Jumalaa siunaamaan noita paimentolaisia. Vaikutus oli että piti Yle areenasta katsoa ohjelma kokonaisuutena. Jos on pakko löytää selitys tälle ihmeelliselle rakkaudelle, niin voisihan se olla vaikka  että olen sisimältäni itsekin luontoihminen, yksinkertainen ja yksinkertaista elämää yhteydessä luontoon kaipaava, ja niitä jotka niin elävät, arvostava.

Ja mitä muuta aamussa oli. Katsoin päivän otsikot, olivatko yhtään jokapäiväisistä poikkeavat? Ilokseni olivat. Pyhäinpäivä oli hyvin esillä. Oli paljon kuolemaan liittyvää asiaa, suruun, saattohoitoihin yms. liittyvää. Hyvin koskettavaa. Erityisesti pidin fil.tri Mari Pulkkisen lainauksista väitöskirjastaan ”Surun Sylissä”. Hän käsitteli asiaa hyvin monipuolisesti, surua eri muodoissaan ja surun käsittelyä kun läheinen on kuollut. Surutyöstä hän vapauttaa surevat hienosti. Kaiken kaikkiaan kaikki hänen viisaat  ajtuksena kuolemaan liittyen ja kaikkeen muuhunkin suruun ja ikävään, olivat hyvin lohduttavia ja rakentavia.

Lyhenneltynä ja yleisesti minua kosketti ajatukset siitä että ”rohjettaisiin suostua suruun” ja että ”opittaisiin ajattelemaan ettei suru ole häiriötila, joka pitää pyyhkiä elämästä pois vaan – jossa on lupa olla. Eikä siitä ole kiire mihinkään. Kuolemankin surusta hän kirjoittaa ettei se lopu hautajaisiin, ja ennen kaikkea, ettei se kaikkien kohdalla elämässä lopu ikinä, on lupa surra ja ikävöidä.  Omana kokemuksenani suru ja ikävä muuttaa vuosien kuluessa muotoaan ja itselleni on ollut tärkeää että aika antaa sijaa ymmärrykselle ja anteeksiantamiselle. Aika vapauttaa vaikka ikävä jääkin. Saa olla.

Ajattelin käväistä vielä tänään pihalla istumassa ja sytyttämässä sinne kynttilän kun en hautausmaalle päässyt. Kun olisin ollut siihen valmis, oli jo tullut pimeä ja alkanut sataa.

Moninaisia ehdin ajatella ja Sanaakin lukea ennen kuin päädyin koneeni ääreen. Olen ajatellut mm. rukoilemista ja rukousvastauksia. –  Kuinka usein tunteekaan olevansa yksin, ettei edes Jumala kuule. Ja kuitenkin totuus on ettei Jumala ole kaukana yhdestäkään meistä. Monia lohdun ja rohkaisun sanoja, rakkaita psalmeja, uutta ja vanhaa testamenttia, hengellisiä lailuja, virsiä  on tähänkin päivään mahtunut. Tätä kaikkea on Jumalan iankaikkinen  ihanuus tässä ajassa, meille lohduksi ja voimaksi annettu: ” Kätteni hipiään minä olen sinut piirtänyt” Jes. 49:16.” Älköön teidän sydämenne olko murheellinen” Joh. 14:1 ja Ps.121:5 Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaavan varjosi sinun oikealla puolellasi” jne. Ja lopuksi..

Kun en katso tähän hetkeen vaan taaksepäin, näen totisesti kuinka hyvä ja suojeleva Herra on ollut. Ei minulta mitään puutu, kaikesta Hän on pitänyt huolen, sittenkin. Se saattaa kuitenkin tuntua ja näyttää niin jokapäiväiseltä ja arkiselta ettei sitä suurten anomisten ja uskossa toivottujen seasta huomaa. Jos nuo suuret antavatkin odottaa itseään tai eivät tässä ajassa toteudukaan, niin jäljelle jää rukous ”Tapahtukoon Sinun tahtosi” ja se jokapäiväinen leipä, arjen sujuminen, huonommin tai paremmin sen Jumalan viisauden mukaan kuin vain Hänellä on. On vain nähtävä että Jumalan kädet kantaa: ”Minun turvani on ikiaikojen Jumala, minua kannattavat iankaikkiset käsivarret”.

Monia ihaniksi tehtyjä runoja, lauluiksikin sävellettyjä tulvii mieleeni Raamatun kirjoitusten kera, kiitos Jumalalle! Jumalan Sana ei jää tyhjäksi, aina se ilahduttaa ja nostaa arjen yläpuolelle. Anne Mari Kaskisen runon ” Sinä olet aamuni Valo” jonka myös Petri Laaksonen laulaa ja vaikkapa virren 200 myötä, Jumalan rauhaa ja Herran siunausta meille kaikille. Ja erityisesti sinulle joka nyt ikävöit. Ja sinullekin joka kannat syyllisyyttä tai tuskaa läheisesi vuoksi. Jumala on armollinen kun käännyt Hänen puoleensa, Hän on armosta rikas, tahtoen auttaa ja vapauttaa ihmiset taakoistaan Hänen lepoonsa. Ole siunattu Jeesuksen nimessä!

 

Mainokset

3 thoughts on “Päivän hetkiä ja Ikuisuutta

  1. Metsä ollut minunkin ystäväni lapsesta asti: siellä unelmoin, itkin, itkin ja kaipasin …Jeesus tuli sinne luokseni ….ja aina maailman tuulissa saatoin tavata hänet niissä tunnoissa. Nyt on kaikki hyvin ja saan nauttia Hänen hoidossaan ja läsnäolossaan …. suuri kiitosaihe on , että yhä voin ja saan mennä metsään milloin tahansa . .. .. .. tavataan siellä

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos Mari. Onpa mukavaa saada tänne joku uusikin ihminen kommentoimaan – ja niin kauniisti. Nostaen jälleen omatkin tunteeni pintaan.
    Minä niin kaipaan metsääni. Olen varmasti kokenut samoja kuin sinäkin, niin tutulta kirjoittamasi tuntuu…
    On lämmittävää ajatella että voimme ainakin mielissämme tavata kummallekin rakkaassa paikassa, ja uskon oikeasti siihen että ”kultakaupungistakin” metsä raikkaine tuulinen ja kaikkinaisine puineen ja ”muineen” löytyy, olihan alussa Paratiisikin.

    Tärkeintä ja ihaninta on kuitenkin että saamme olla ikuisesti Jeesuksen kanssa eikä meillä ole enää mitään aihetta suruun eikä niiden tuomiin kyyneliin, ilosta saatamme itkeä?
    Tavataan :) …

    Tykkää

  3. Käväisin lukemassa Seurakuntalaista ja siellä on pitkähkösti haastateltu tätä Mari Pulkkista, josta mainitsen, kannattaa käydä lukemassa jos aihe yhtään kiinnostaa.

    Pitkissä blogeissani jää aina sanomattomiakin asioita, kuten että itsekin muistan ikävöiden sekä isääni joka kuoli jo v. 82 vähän sen jälkeen kun oli täyttänyt 67 vuotta. Sotaveteraani.
    Ikävöin usein myös vanhinta veljeäni joka kuoli nelisen vuotta sitten äidin suvun geenien vaikutuksesta syöpään.
    Ehkä siksikin kaipaan metsän syliä, rauhaa ja lupaa ikävöidä ja antaa Jumalan luoman luonnon hoitaa itseäni. Surusta puhuminen ei ole suosittu aihe, se useimmiten täytyy kantaa itse.
    Niin kuin niin moni muukin asia tässä kovasaa maailmassa.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s