Olemme Suomen itsenäisyyden 100 vuotisen historian kertauksina nähneet ja kuulleet paljon näihin liittyvistä asioista, talvi- ja jatkosotaan liittyvistä tapahtumista. Ikäisilleni ihmisille on ollut selventävää, niin uskon, mitä nuo menneet ajat ovat pitäneet sisällään, sillä sekin on käynyt selväksi etteivät useimpien meidän vanhempamme, jotka kaiken kokivat, juurikaan niistä lapsilleen puhuneet, eivät varsinkaan isät. Itsekin olen syntynyt noiden ratkaisevien vuosien jälkeen, joten mitäpä niistä pienille puhumaan. Ei silloin eikä myöhemminkään. Näitä nyt katselemalla ja kuuntelemalla ymmärrän paremmin omiakin vanhempiani. Silmät kostuen olen noita dokumentteja katsellut, sanomattoman raskasta elää oli sota-aikaa.

Eilen viimeksi katselimme tyttäreni kanssa TV7 ohjelmaa ”Sota-ajan ihmeet”. Lentäjä Olli Seppänen oli tarkkaan tutkinut asiapapereitten avulla ja kautta, erilaisia tapahtumia jotka luokiteltiin  ihmeiksi. Hän oli haastatellut ihmisiä jotka saattoivat todistaa nuo ihmeet tosiksi. Isänikin joskus mainitsi jotain näistä, hiljaisena miehenä ei paljoa muuten puhunut. Tarkistin, ennen kuin aloin tätä kirjoitta, olisiko ohjelma vielä TV7 arkistossa, ja onhan se. Jos siis haluat herätä rukoilemaan maamme ja kansamme puolesta jatkossakin, tai ellet ole ennen rukoillut, niin katso oyhjelma.

Tätä ennen olin yrittänyt löytää kaupoista oman isäni haudalle seppeleen, mutta en löytänyt. Päätin kuitenkin että myös hän, joka selvisi sodasta hengissä, ansaitsi nyt haudalleen muutakin kuin vain hautakynttilän. Aloin siis askarrella, tein näyttävän kukka-asetelman johon kiinnitin mukaan suunnittelemani sukutunnuksen lisäten tekstin:
Jumala, maatamme ja kansaamme siunatkoon ja varjelkoon!
Kiitos Isä! 6.12.2017
100 vuotta täyttävästä Isänmaastamme! Rakkaudella tyttäresi
Tuulikki ja tyttärensä…
Joh. 11.25 iankaikkisin lupauksin.

Tytär vei sen pappansa haudalle Espoon Tuomiokirkon hautausmaalle, ns. Pitäjän Tuvan, kauniin kiviportin sisäpuolella olevalle haudalle ja sytytti kynttilät. Kaunis oli, oli ottanut siitä kuvan. Meillä oli, silloin kun vielä pääsin kävelemään, tapana viedä joka itsenäisyyspäivä vuosikymmenten ajan sekä isäni että sankarihaudoille kynttilät. Sitä perinnettä tyttäreni uskollisesti edelleenkin suorittaa.  Olen siitä kiitollinen ja ylpeä. – Siitäkin huolimatta ettei sodassa ole mitään ihannoitavaa. Sota on pelkkää kärsimystä, tuskaa ja kuolemaa, se on raakuutta vailla vertaa ja syntiinlankeamuksen seuraus. –  Mutta sinne oli mentävä ja siksi meidän on osattava antaa niille, jotka sinne menivät kunnia ja kiitos, niin kuin Jumalallekin niistä ”Sota- ajan ihmeistä” jotka koettiin rukousten ansioista tulleiksi. Sillä, kuten tiedämme, silloin rukoiltiin! Ei siis niin, etteikö Jumala rakastaisi ihmisiä molemmin puolin rajoja, vaan sen tähden että kansa rukoili.

Kaunista on myös kunnioittaa uhreja ja sotaveteraaneja sytyttämällä 2 kynttilää ikkunoilleen muistuttamaan rukousten ja Jumalan voimasta myös ääriolosuhteissa.

Tätä ennen oli myös ”Kristus Päivä”! Sekin mursi, sai itkemään, kiittämään ja rukoilemaan.!

Niin hyvä kuin tarkoitus onkin, on aihetta muistaa ettei mikään onnistu vain ihmisvoimin. Tarkoitan, ettemme yrittämälläkään voi aikaansaada todellista yhteyttä toisiimme, emmekä ”voittaa sotaa” pahuutta vastaan, ellemme pidä kiinni Jumalan Sanasta, Totuudesta ja Rakkaudesta  yhtä lujasti ja vieläkin lujemmin, kuin oli taisteltava Isämmaamme Itsenäisyyden puolustamiseksi.

Sillä Jumalan Pyhä Henki, kun Hän  saa sijaa, Hän vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Vain Hän yhdessä Isän ja Pojan kanssa saa aikaan Hyvää, Pyhää ja pysyvää muutosta meissä. Hedelmää, jota me kaikki, ymmärsimmepä tai emme syvimmin kaipaamme.! Kuinka hartaasti, sydämeni syvyydestä toivonkaan ja rukoilen, että niin voimallisesti kuin Jumala onkin maatamme ja kansaamme menneinä vuosisatoina siunannutkin herätyksen ajoilla, Hän vielä armossaan vaikuttaisi todellista uudestisyntymistä kansassamme. Sitä Hengen uudeksi luovaa Elämää jonka vain Elävä Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus meille ansaitsi siinä sodassa jonka Hän vain saattoi käydä ja voittaa kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta.

Minä näen sieluni silmin kuinka Hän mennessään Getsemaneen tiesi lähtevänsä sotaan jossa Hän tulisi hirvittävällä tavalla kärsimään ja kuolemaan. Kuinka Hän pyysi ystäviään/veljiään tuekseen, kun Hän vielä kerran meni pyytämään Isältään ettei tämä antaisi Hänelle juotavaksi sitä tuskien maljaa joka Hänen tulisi juoda. Hän hikoili verta ja sillä aikaa hänen tukijoukkonsa nukkuivat! – Kuinka on meidän laitamme.?

”Isä, ota pois minulta tämä malja…. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon”!
Ja Hän lähti kohti kärsimystä ja kuolemaa. Hänet kruunattiin piikkikruunulla ja Häntä pilkattiin ja syljettiin, kiusattiin niin että Hänen sydämensä särkyi!

Mutta Hän oli jo voittanut. Voittanut sen lihanruumiin joka hänellä ihmisenä oli ollut ja Hän sai kuuliaisuudestaan Kunnian Kuninkaan Kruunun! Piikkikruunun sijaan Kunnian Kuninkaan kruunu painettiin hänen päähänsä. Eikä Hän kuollut itsensä tähden, – eikä ollenkaan –  vaan meidän pelastuksemme tähden! Kiitos Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle siitä lopullisesta ja todellisesta, ikuisesta Isänmaasta jota kohti saamme armosta olla menossa, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme ja  Vapahtajamme ansion tähden.
Olkoon Herran nimi kiitetty, ylistetty ja kunnioitettu, niin maan päällä kuin taivaassakin!

Olkoon myös Sefanjan sana 1:14 toteutuva: ” Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen pian”!
Aamen, tule Herra Jeesus, tule Pyhän Henkesi Voimassa ja tee uudeksi meidän Hnekemme, sielumme ja ruumiimme. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

” Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies? Lavea on tie tai kaita, kumpi niistä sinun ties? Kumpi on sä vastaa oi, molemmat ei olla voi.
Kaita tie on vaivalloista, siksi harva löytää sen. Helpompaa on käydä toista, joukon kanssa nauraen. Kumpaan joukkoon kuulunet, molempiin sä kuulu et.
Eri tiet ja eri määrä, minne kulkijan vie tie? Kuoloon päättyvi tie väärä, Elämään käy kaita tie. Mieti tarkoin, matkamies, minne päättyy sinun ties?”

(Vanha virsi ulkomuistista)