Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Ihmeellinen on Jumalan armo

2 kommenttia

Hetki sitten, kun olimme saaneet rukoilla tyttäreni kanssa, sydämemme täyttyi kiitollisuudesta joka purkautui kyyneliin, ja ylistykseen. Olen usein rukoushetkemme jälkeen saanut pitkään ihastellen ja kiitollisena ihmetellä kuinka armollinen ja uskollinen Jumala on. Ei ole väliä ketä tai mitä me olemme, mikä on hengellinen tai muukaan tilamme silloin kun Herra kohtaa rukoilevan armollaan. Jumala on sanansa mukaan uskollinen vaikka itse olisi uskoton.! Hän, ei jätä kertaakaan tulematta kotialttarillemme ja se murtaa! Hän tulee aina yhtä rikkaana, lohduttavana ja voimaannuttamana! Siinä ei ole mitään meistä, ei mitään omaa, vain Jumalan ihmeellistä armoa ja lahjaa! Rukoilemisen lahjaa!

Tänään tytär sai rukoilla jälleen Pyhän Hengen vaikuttamana palavasti ja minä vain kiitin ja ylistin, rukoilin samaa hengessäni ja rukouskielin. Aiheet olivat arkeen kuuluvia, kuten huominen kahden suurvallan ”päämiehen” tulo Suomeen ja Jumalan varjeluksen pyytämistä kansallemme ja maamme rajoille. Siunausta  ja viisautta omalle Presidentillemme ja myös koko Suomen hallitukselle pienintä kansanedustajaa myöten. Nämä olivat päälimmäisinä.

Tytär on, työpaikkansa muiden vastaavien kanssa, kovassa paineessa tapahtuman johdosta. Rukoilimme siis heidänkin puolestaan kuten myös rajojemme vartioiden ja kaikkien jotka ovat nyt asetetut ”liikekannalle” turvatakseen rauhaa ja järjestystä. Minulla ei ole tietoa kuinka moni näitä juuri rukoilee, mutta uskon, että kansassamme kaikki uskovat, nyt aivan erityisesti, rukoilevat samaa kuin minkä Herra antoi meillekin rukoiltavaksi. Niin valtava oli Hänen läsnäolonsa rukoillessamme.

Kirjoita tätä siksi että, jos on joku joka saa kehotusta rukoilla maamme ja kansamme ja koko maailmankin puolesta rohkaistuisi niin tekemään! Koskaan ei ole liian myöhäistä. Tämä on se tärkein nyt; Rukoillaan uskollisesti niin kuin tekee meidän Herrammekin Pyhän Henkensä kautta meissä ja tahtoo olla myös meidän  rukoushetkissämme.

Vähäisin oli oma aiheeni kun luontoihmisenä tahdoin rukoilla myös luomakunnan, kasvien ja eläinten puolesta. Sanoohan sanakin: ”Sinä (Jumala) joka ihmistä ja eläintä autat”! Seurasin surullista tilannetta muutamia päiviä sitten. Pihallani  käveli alkukesästä kaksi kyyhkystä. Jokin aika sitten ne alkoivat rakentaa pesää naapurin  isoon vaahteraan ja voi sitä ”kurlutusta” ja ahkerointia. Välillä ne istahtivat katulampun päälle, katselivat puuta ja olivat onnellisen näköisiä. Riemulla niitä seurasin. Eräänä yönä heräsin kovaan ääneen. Naapurin yksin asuvalla miehellä on outo tapa ampuilla pihallaan olut tölkkejä öisin, ajattelin että siitä oli kysymys.

Päivien mittaan puussa ei näkynyt kyyhkysiä. Jonkin aikaa meni kun pihalleni ja lampun päälle tuli kyyhkynen. Se katseli puuta ihan hiljaa ja sitten se lensi viereiseen puuhun ja siitä vaahteraan. Siinä se alkoi pitää hiljaista, matalaa kurkkuääntä aivan erilaista kuin normaalisti, kulkien oksalta oksalle kuin etsien. Olen varma että se etsi kadonnutta –  ja itki, sellainen oli sen ääni. Sitten se lensi pois, eikä ole palannut.

Se oli ”vain” lintu, maailmassa on niin paljon pahempaakin ja aiheita rukoilemiseen yllin kyllin. Mutta myös kiitokseen.

Olemme niin kiitollisia Jumalalle että Hän on johdattanut meidät säännöllisesti yhdessä rukoilemaan. Se on koitunut suunnattomaksi siunaukseksi meille ja uskon vahvistukseksi siitä että Jumala on Elävä ja Voimallinen! Hän on rikas antaja! Hän joka on meidän uskomme ja toivomme ehtymätön lähde. Kirkkaus ja Valkeus, lamppu, joka valaisee askeleemme pimeässäkin ja sammumaton Valo maallisella matkallamme.

Ja lopuksi siihen kipeään asiaan jonka kanssa olen Jumalan Armosta saanut rauhan. David Wilkerson kirjoittaa kirjassaan ”Isän sydän” Betesdan lammikon miehestä, Jeesuksen sanoneen epäilijöille tehneensä vain Isänsä tahdon; ” Teen vain sen mitä Isäni tahtoo”. Ja Isän tahto ja rakkaus tekivät miehen terveeksi. Mutta sitten hän jatkaa:

”Rakas ystävä, tiedän paremmin kuin kukaan, miten vaikea on uskoa Jumalan rakkauteen masentuneena ja heikkona. Siksi Hän tulee heikkouteemme ja sanoo:”Nouse ja käy”. Vaaditaan lapsenkaltaista uskoa vastaanottaa tuo rakkaus, tarttua siihen uskossa ja sanoa:” Herra, vain sinun Sanasi varassa minä nousen ja kävelen, sinun kanssasi!” Tämän vastauksen Hän odottaa kuulevansa.
– Ja minä tulkitsen sen niin että Hänen, Jeesuksen, varassa minäkin Tietäni jatkan, ”kävelen” Hänen kanssansa, lopulliseen määränpäähäni, joka on Jumalan Valtakunta. En jää tielle, –  vaan seuraan Tietä joka on Totuus ja Elämä!

”On Armo Suuri Ihmeinen”! Yksi kaikkein kauneimpia ihmisen tekemistä lauluista. Sekin on lahja Jumalalta.

2 thoughts on “Ihmeellinen on Jumalan armo

    • KIITOS! Aivan mahtava ääni tällä laulajalla!

      Tätä(kin) laulua kuuntelemalla taivaskaipuu elävöittyy kiitokseen ja riemuun saakka. Tuhat vuotta laulettua sekin on vain alkusoittoa! Kuinka mahtavaa!
      Kiitos vielä kerran!
      Siunaavin terveisin!

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.