Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Rakkaus saa aikaan ihmeitä

2 kommenttia

Miettiessäni mikä on ihminen ja pääseekö hän selvyyteen itsestään, tiedän vain yhden vastauksen. Vastata Jumalan kutsuun, muuta tietä ei ole. On ymmärrettävä asian vakavuus jos ehtii sitä pohtimaan, sillä joskus Jumalan kutsu on niin väkevä ja kuin salaman isku ettei siinä paljoa ajattelulle jää aikaa. Jos jää niin on hyvä tietää että Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, Hän ei ole tietämätön siitä mitä ihmisessä on. Hänelle kutsussa on kysymys Elämästä ja Kuolemasta. Niinkuin ihmisellekin. Ihminen ei voi salata Jumalalta mitään.

Jumala on myöskin tarkoittanut ihmiset toisiaan varten. Vain Jumala voi pelastaa ihmisen valheelta ja auttaa Valoon totuudesta. Totuus tekee ihmisestä vapaan ja ainoastaan se. Jumalan on Valta ja Voima. Hänen on kaikki rikkaudet ja rakkaus meihin kohdistuneina Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala on Pyhä ja Hänen Sanansa on Pyhä! Hän ei salli itseään pilkattavan.

Kun Raamatussa sanotaan:” Henki yhdessä meidän henkemme kanssa todistaa että olemme Jumalan lapsia” on se totisinta totta. Pyhä Henki on todellisuutta, Hän on Kristus meissä eikä maailmassa ole toista kaltaistaan. Hän, Pyhä Henki, auttaa tulemaan sisarista sisaria ja veljistä veljiä todellisesti. Ei lihan puolesta vaan Hengen, ja se on enmmän kuin tämän maailman lapset. Uskovien yhteys on tälle maailmalle vieras ja tuntematon koska vaatii rehellisyyttä ja rohkeutta tunnustaa että Jeeus Kristus on Herra ja ainoa joka voi ihmisen kadotukselta pelastaa. Jumala varjelkoon ettemme Häntä emmekä toisiamme kiellä.

Lueskelin Raamattua, kaipasin psalmien ääreen. Raamattu kansalle psalmissa 102 on otsikkona ”Herra rakentaa Siionin”. 1:” Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen. 2. Herra kuule rukoukseni, tulkoon huutoni eteesi. 3. Älä kätke minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus. kallista korvasi minun puoleeni. Kiiruhda vastaamaan minulle, kub huudan sinua avuksi. 4. sillä päiväni ovat haihtuneet kuin savu ja luitani polttaa tulessa. 5. SDydämeni on kuintallattu ja kuivunut ruoho, sillä minä olen unohtanut syödä leipääni”!

SYÖDÄ LEIPÄÄNI. Niin olen tämän joskus aikaisemminkin kirjoittanut. Helpostikin voi käydä näin jos vaeltaa/ joutuu vaeltamaan tietään yksin, joskus ovat olosuhteet sellaisetkin. Yhteydessä toisiin uskoviin tulee puhutuksi uskon asioista, luettua Raamattua ja rukoiltuakin ja se on todellista Elämän Leipää. Yhdenkin uskon ystävän sanat voivat kannustaa ja rohkaista heikkoa, koitua suureksi siunaukseksi ja saada aikaan ihmeitä. Tämä blogitaivaskin voi toimia rohkaisijana josta saa uutta voimaa jaksaa eteenpäin. Olen itsekin saanut kokea juuri tämän!

Edellä olevassa psalmissa, kuten monessa muussakin, ikävän jälkeen saa nousta kiitokseen ja uskon luottamukseen. Onnistuu näinkin ellei ole vierellä kulkijaa, Psalmikin kun jatkaa loppupuolella:” Kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan Hän kääntyy niiden rukousten puoleen, jotka ovat menettäneet kaikkensa, eikä halveksi heidän rukoustaan..(ja) Herra katseli pyhästä korkeudestaan, Hän katsoi taivaasta maahan kuullakseen vankien huokaukset, vapauttaakseen kuoleman lapset.”. – Ja tämän jälkeen tuleekin sitten Ps 103 meille kaikille tuttu ja turvallinen, otsikolla ”Herra on laupias ja armahtava:” Ylistä Herraa minun sieluni, ja kaikki mikä minussa on, HÄNEN PYHÄÄ NIMEÄÄN!”

Tämä blogi sai alkunsa ystävän/sielunveljen rohkaisusta, omasta epävarmuudestani ja heikkoudesta sekä virren säkeistä jotka alkoivat soida mielessäni yhden rukousvastauksen  saatuani. Kirjoitan paljon lainattua, mutta ajattelen että tänne saattaa ”eksyä” joku sellainenkin jolla ei Raamattua tai laulukirjoja ole, tai joku jonka on helpompi lueka täältä kuin esim. pidellä kirjoja käsissään.

virsi 508:
Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan, nyt johdata! Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.
Ennen en, Herra, koskaan rukoillut: Nyt johdata! Polkuni itse olin valinnut. Nyt johdata! Ylpeät aikeet, väärät pelkoni oi Herrani, ne anna anteeksi.
Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen. Yön yli, vuorten, soiden, virtojen viet taivaaseen. Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja Valkeus ei sammu milloinkaan!

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja Hän Pelastaa ne, joilla on murtunut mieli  (Ps.34:19)  Herra siunatkkon ja varjelkoon meitä kaikkia.

2 thoughts on “Rakkaus saa aikaan ihmeitä

  1. Iloista kesää telle lukijat ja paljon Jumalan rakkautta vuotakoon meihin ja nähdä kuinka tehokas rakkaus on,se peittä syntien paljouden ja tuo rauhan siunauksen ja on suurin ja kitos miel valtaa kun Jumalan rakkaus valtaa ,kiitos siunausta,Keijo södertälje

    Tykkää

  2. Hyvää kesää myös sinulle Keijo. Meillä vaan on täällä kovin kuumaa.
    Jumalan rakkaus kaikesta huolimatta yhdistää meitä yli valtakuntien rajojen, suuri kiitosaihe sekin.

    Luonani kävi sieltä Eskiltunasta sukuakin. Eivät ole uskossa joka on tietysti surullista, mutta rukoillaan, että Jumala heidät saisi herättää vastaanottamaan Vapahtajan. Emme muuta voi kun emme vuosikymmeniin ole tavanneet.
    Kunpa saisimme jälleen kerran herätyksen tänne pohjoisen maailman kolkkaan, kun sitä etelänmaissa kuuluu olevan.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.