Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Uuvuttavaa Hellettä ja Jumalan Apua

3 kommenttia

Kuivaa ja kuumaa ilmaa on riittänyt. En liene koskaan toivonut niin sadetta kuin nyt.  Sadetta joka virvoittaisi ja elvyttäisi, antaisi kasvulle ja elämälle voimaa. Ja öihin unta jonka jälkeen ei olisi yhtä väsynyt kuin nukkumaan mennessään. Tänä kesänä jos koskaan, olen kokenut kuinka heikko ja voimaton olen, jopa niin että kiusaajakin saa otetta ajatuksissa ja uskossa. On kuitenkin sanonta:” Kun hätä on suurin, on apukin lähellä”, mutta onko? Riippunee paljon siitä mistä apua odottaa. Ja kuitenkin sillä joka uskoo, apu voi olla käden ulottuvilla. Omassa ahdingossani, sielun ja ruumiin kivuissani, helteessäni ja kuivuudessani se oli – Jumalan Sana.

Sisäisen ja ulkoisen pitkään jatkuneessa/jatkuvassa paineessa muistin jossain Raamatun kohdassa olevan sanat:” Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa” Oikeaksi osoittautunut läksy, joka vapautti 2 Mooses 14:14. Jatkoin lukemista Mooseksen viidenteen kirjaan ja eteeni tuli kohta jossa Jumala vihastui kansansa ainaiseen napinaan ja epäuskoon niin että pelästyin omaakin tilaani. Johon en todellakaan tahdo joutua, tilaan jossa Jumala vihastuisi minuun sen tähden että menetän uskoni Jumalan apuun ja rakkauteen. Että unohtaisin missä kaikessa Herra Jumala on jo auttanut, pelastanut ja sotinut puolestani!

Mainitussa 5 Mooseksen kirjassa Herra muistuttaa kansaansa kuinka Hän on kulkenut heidän edellään taistellen ja kantanut heitä ”kuin mies poikaansa koko matkan” /R:ttu kansalla) Ja jatkaa:” Tästäkään huolimatta te ette ole uskoneet Herraan, teidän Jumalaanne, joka on kulkenut teidän edellänne, yöllä tulessa ja päivällä pilvessä, etsiäkseen teille leiripaikkaa ja osoittaakseen teille Tien, jota teidän on kuljettava”…

Palatakseni vielä Mooses 4:14 en voi olla mainitsematta jakeita 21-23 ja 26-38 jotka ovat ankaraa luettavaa. Siksi että puhumme ja kirjoitamme paljon Jumalan rakkaudesta ja armosta. Kuten oikein onkin, mutta unohdammeko että Hän On myös Pyhä! Raamatussa sanotaan Jumalan puhuvan tavalla ja toisella. –  Olen tässä 2 kuukauden aikana lukenut myös 10 kristillistä kirjaa ja kokenut tunteiden ja ajatusten vuoristoradan. Haluan erityisesti mainita yhden, kirjoista kooltaan pienimmän, joka koitui suureksi siunaukseksi. David Wilkersonin ”Isän Sydän” alaotsikolla: Joka päivä on armo uus – näin otat vastaan Jumalan lahjan.

Erään päivän tekstin otsikko on:” Itke Vain” ja siitä alku:”Kun tuskasi on suurimmillaan, mene salaiseen kammioosi ja itke ulos kaikki epätoivosi. Jumala rohkaisee sinua tekemään sen. Jeesus itki, Pietari itki, ja katkerasti!… – Jeesus ei koskaan käännä selkäänsä itkevälle sydämelle! Koskaan et kuule Herran sanovan:” Kokoa itsesi. Pure hammasta ja kuivaa kyyneleesi”. Ei, Jeesus ottaa talteen jokaisen kyyneleen iankaikkiseen säilöönsä jne…

Ja vielä. Edellisen blogini jälkeen luin samasta kirjasta, aivan vain avaamalla sen umpimähkään, otsikolla ”Jumala käyttää ihmistä” seuraavaa:” Jumala käyttää ihmistä toisten ihmisten virvoittamiseen. Hän niin suuresti rakastaa tällaista palvelutyötä, että hän liikutti profeetta Malakian puhumaan siitä  lopunaikojen tarpeellisimpana työnä”.  Tämä em. vain vinkkinä ja suosituksena, jos joku oikein kaipaa rakentavaa ja siunaavaa pientä puhetta ”Jumalan Isän sydämeltä”. Joku on joskus kysynyt mitä luen ja pyytänyt suosituksia, tässä nyt yksi vaikka jokaisella onkin oma makunsa.

Lopun aikojen tarpeellisin työ! Mikä suuri tehtävä, mikä etuoikeus jos sen osaa ja ymmärtää, virvoittaa ja tukea kanssakulkijaa! Jos muistaisi että olemme samaa perhettä sekä Jumalan että toistemme rakkauden kohteita!? Jotkut siinä onnistuvat, eräs pappikin, joka tuli meille kaikille kappelillamme rakkaaksi mutta joka siirtyy nyt muualle. Jumala häntä runsaasti siunatkoon ja johdattakoo, niin kuin Hän on tähän astikin tehnyt! Kiitos hänelle, ihmiselle, jolle kaikki olivat yhtä huomionarvoisia.! Kuinka Hän jaksoikaan?

Pitkän vuodatuksen pitkä loppu, itseäni kovin puhutteleva virsi 308 kahdeksine säkeineen, ken kirjan omistaa ja jaksaa säkeet lukea tai laulaa.
Herra On Hyvä! Hän pitää meistä huolen! Kiitos, ylistys ja kunnia Jumalalle!

3 thoughts on “Uuvuttavaa Hellettä ja Jumalan Apua

  1. Sain ystäväpalautetta joka oli tarpeen, olen vahingossa laittanut väärän numeron virrelle joka minua siunaa. Virsi onkin siis 310.
    ” Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, emme kauhistu vastustajaamme. Viha vaikka on vastaamme sammumaton, niin me turvaamme puolustajaamme. Vaikka kaita on tie ja se taisteluun vie, meille Jeesus on turva ja kilpi. Siis me uskosssa vaan käymme taistelemaan. Pyhä on tämä tie, pois jo vilppi.”…. jne. ne 7 säettä vielä!

    Tykkää

  2. ”Jos muistaisi että olemme samaa perhettä sekä Jumalan että toistemme rakkauden kohteita!?”

    Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää tästä jotain. Hämmästellyt hiljaa, miten maailmankaikkeuden Luoja rakastaa juuri minua. Ja että Hänen rakkautensa voi vaikuttaa uskovien yhteydessä niin, että saamme rakastaa toisia. Ja olla rakkauden kohteita. Asian tajuaminen ja kokeminen on oikeastaan melko uusi kokemus minulle. Enkä lakkaa kiittämästä ja ihmettelemässä!

    Kun Sana virvoittaa meitä, on kaiken tuskan ja paahteen keskellä löytynyt lähde, josta ammentaa muillekin. Sinä ammensit minulle ja virvoituin. Kiitos paljon, Tuulikki!

    Tykkää

  3. Saman tien juoksija, kiitos.!
    Sinun kommenttisi puolestaan virvoitti minua!
    Kyllä me tarvitsemme kaikki toisiamme Jumala on niin tarkoittanut ja antaa meidän myös sen huomata ja tuntea. Tätä on rakkaus jonka Jumala aikaan saa ja lahjoittaa.
    Kiitos vielä kerran.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.